torstai, 1. joulukuuta 2011

Vanhuus ei tule yksin

Unohtaisin helposti 35 ikävuottani, ellei kroppa muistuttaisi vanhenemisesta tuskallisen tarkasti. Kaksikymppisenä kärsin välilevyn pullistumista alaselässä, nyt kolmen kokonaisen ja yhden puolikkaan vuosikymmenen kunniaksi päätti yläselkä pullauttaa ulos kivan pienen tyrän.


Niskakivuista olen kärsinyt jo muutaman kuukauden, mutta viikko ja rapiat päälle päätti hartianseutu tehdä ennen nukkumaan menoa täyden stopin. En kyennyt liikuttamaan päätä senttiäkään ilman tuskanhuutoja ja hammastenkiristystä. Kapu taikoi onneksi esiin amerikkailaista super-tylenolia, ja sillä selvisin seuraavaan päivään.

Onneksi Italiassa on maailman toiseksi paras omalääkäri-järjestelmä. Lääkäreitä on siis saapasmaassa todella runsaasti: kun Suomessa on 32 lääkäriä 10 000 henkeä kohden, Italiassa luku 62! Omalääkäri vastaanottaa 5 päivänä viikossa 3 tuntia kerrallaan, lopun päivää hän pitää oman erikoisalansa ykistyisvastaanottoa. Omalääkärin ammatti on siis erittäin haluttu Italiassa, ja edullisen työnkuvan johdosta omalääkäreitä riittä, ja asiakkaat pääsevät vastaanotolle yleensä ilman ajanvarausta jonottamalla.


Minäkin sain lähetteen sairaalaan ortopedille, jonne sain ajan kuin ihmeen kaupalla seuraavaksi päiväksi. Ortopedillä sitten jonottettiinkin 2,5 tuntia, sain lääkekuurin (piikkejä 5 päivää) sekä käskyn hakea omalääkäriltä lähetteen magneettikuvaukseen ja fysioterapeutille.


Magneettikuvauksenkin kanssa minulla oli onnea: sain peruutusajan samalla päivälle, muuten ajan saa yleensä parin viikon päähän. Fysiatrille sen sijaan sain ajan vasta tammikuulle, tasapainottui hiukan tämä vihreä aalto, jolla hoitoaikoja näytti satelevan taivaalta.


Magneettikuvauksen tulokset tulivat kaksi tuntia toimenpiteen jälkeen: tyrähän siellä kipuili. Koska fysiatri-aika tosiaan on vasta ensi vuoden puolella, päätin hakeutua fysioterapiaan omine nokkineni. Tänään oli ensimmäinen hoitokerta, jollain hilavitkuttimella lämmitettiin lihaksia rennomaksi, koska ne ovat liian spastiset edes hierontaan. Pari samanlaista hoitokertaa ja sitten alkaa varsinainen työ lihasten venyttelyn kanssa. Toivotaan parasta. Lopputuloksena olen kuitenkin tyytyväinen Torinon seudun terveydenhuoltoon, varsinkin nopea pääsy omalääkärille on mielestäni hyvin tärkeää oli vaiva mikä tahansa.

p.s. Kuvat anoppilan naapurustosta

10 kommenttia:

  1. Selkä-niska -ja vastaavat kivut ovat kurjia ja rajoittavia,kokemusta on.Onneksi apu löytyi pian!!
    Paranemisiin!

    VastaaPoista
  2. Mieheni on karsinyt noista selkavaivoista enemman kuin tarpeeksi. Kurjia ja kivuliaita ne ovat. Muuten tuollaisiin kivun takia jumittuneisiin lihaksiin han on myos saanut jotain Valium / Diapam tyyppistakin laaketta. Mielen lisaksi se kuulemma rauhoittaa ja rentouttaa myos lihaksia.

    VastaaPoista
  3. Veera, ei vaivat ikää katso! Paras ystäväni on 41 vee, ja jo noin 4 vuotta sitten hänelle tuli niin hirveitä kipuja selkään, niskaan ja kädet menivät ihan toimimattomiksi, että hän pääsi lennossa magneettikuvaukseen. Hänellä on niskojen perinöllinen rappeuma ja kiellettiin ratsastus, laskettelu sekä juuri kotirouvavuosien jälkeen aloitettu sairaanhoitajaksi opiskelu. Sairaanhoitajan työssä pitää olla paikat kunnossa. No, hodoksi tarjottiin leikkausta, jossa yhtä suuri vaara halvaantua kuin siinä, ettei leikata. Hän päätti olla menemättä leikkaukseen. Uuusi ala löytyi ja ratsastamassa olemme kyllä käyneet.

    Kyllä se siitä ja asioilla on tapana järjestyä!

    ***

    Teillähän on ihan uskomattomat lääkärijärjestelyt, täytyy olla varakas maa.

    VastaaPoista
  4. Auts, kuulostaa inhottavalta!! Pikaista paranemista!

    Loukkasin syksyllä jalkani ja jouduin minäkin fysioterapiaan, joka täällä tunnetaan nimellä kinesitherapie. Ihmettelin kauan, mikä se ihme laite on, mitä terapeutti ensin käytti jalkaani - tuollainen lämpösysteemihän se sitten oli.

    Täytyy kyllä myöntää, että Euroopassa on yksityisellä lääkärillä käynti kyllä niin paljon halvempaa ja helpompaa: minäkin pääsin äkkiä lääkäriin ja vastaanotto kustansi huimat 23 €. Ultrakuvauksesta ei sitten laskua koskaan tullutkaan...

    Noniin, ei ollut tarkoitus kertoa omaa sairashistoriaani vaan toivottaa hyvää vointia!! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Yaelian! :)

    Anumorchy: Huh, miehesi kipujen täytyy olla myös kovia, minulla eivät normaalit lihasrentotutus lääkkeet myöskään toimineet, mutta fysioterapia näyttää onneksi toimivan.

    Leena Lumi: Älä muuta virka, tuosta iästä siis. Kun kävin ekan kerran magneettikuvauksessa 26-vuotiaana, ortopedi sanoi selkäni olevan siinä kunnossa, jossa yleensä on 40 vuotta vanhemman ihmisen selkä. Valitettavasti perinnöllistä, minullakin noita rappeumia jne. jo todella nuorella iällä. Mutta osa pullistumistahan paranee itsestään, ja siksi minulle ei ole suositeltu leikkausta, ja ne paranivatkin sitten itsestään. Toki joudun olemaan jatkuvasti tarkkana, etteivöt kivut alaselässäkin äidy uudelleen, mutta vuosia olen pärjännyt ihan vain liikunnalla ja venyttelyllä.

    Nyt kun Italia on muuten ruvennut säästötalkoisiin, myös terveydenhuollosta aletaan säästää. Ja se kun oli ainoa asia, jossa italialaisten verorahat olivat menneet hyvään tarkoitukseen... :/

    Petra Pauliina: minun pitää kysyä fysioterapeutilta, että mikäs sen värkin nimi olikaan, joka tapauksessa se tehosi, olin auivan ihmeissäni!!!

    Täällä yksityislääkärien hinnat vaihtelevat kyllä ihan mahdottomasti, ihotautilääkäri maksaa ehkä 70e, mutta ortopedi 100€ ja muistan, että kolme vuotta sitten gynekologini maksoi 150e!! Riippuu tietenkin lääkäristä, mitä kauemmin ollut professorina (niin kuin esim. tuo gyne) sitä kalliimmaksi tulee, kun taas joku ihan tavis-lääkäri voi maksaa vain 50€. Sitä halvemmalla en ole kyllä koskaan päässyt, 23€ maksoin sairaalassa lääkärikäynnistä!

    VastaaPoista
  6. Kyllä on kauniita kuvia ja ihania ruokia! Taidan lentää heti Torinoon illalliselle. Lentääköhän Austrian Airlines Innsbruckista suoraan Torinoon?!!! Minulla tänään omatekoiset pizzat uunissa ja hyvää punaviiniä laseissa. Oikein mukavaa viikonloppua! Ollaan yhteydessä!
    Lämpimin terveisin, Sofia.

    VastaaPoista
  7. PS. Unohdin mainita, että niskarappioinen ystäväni osti islanninhevosen Hän haluaa tuntea elävänsä, eikä olla 40+ ikäisenä joku vihannes, mutta kyllä hän tiettyjä juttuja varoo ja on muutenkin selvästi alkanut huolehtia itsestään.

    Niin...minä menen ke eka kerran elämässäni silmälääkärille. Syystä. Pelottaa.

    Toivotaan, toivotaan...

    Kaunista viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  8. Voi ei .. toivottavasti tyrä antaa periksi ja kivut helpottaa hoidolla!
    tsemppiä <3

    VastaaPoista
  9. Minu gyneni on professori (ollut varmaan pitkaan) ja kayn hanella ihan julkisen terveydenhoidon puitteissa, maksaa 4-5 euroa jos on eka kaynti vuosineljanneksen aikana.

    VastaaPoista
  10. Sofia: En muuten tiedä, lentääkö yksikään l-yhtiä Itävallan ja Torinon väliä. Mutta Piemonten vierailu kannattaa aina, vaikka sitten kiertokauttakin ;)

    leena Lumi: Vau, olet siis yksi niistä 30% suomalaisista, joka EI käytä silmälaseja, tai ei ainakaan ole käyttänyt! Ei pelättävää, silmälääkärit ovat rentoja lääkäreitä, eivät pure 8ainakaan useimmiten :D) Ja minulle m,yös ortopedi sanoi, ettei näiden vaivojen kanssa auta kuin oppia elämään, eikä missään tapauksessa saa ruveta elämään vammaisen tavoin, kun siihen ei ole syytä.

    Maamaa: kiitos, ovat jo helopottaneetkin!

    Anumorchy: Julkisen terveydenhuollon kautta minunkin professorini olisi vastaanottanut ilmaiseksi, mutta kun meillä oli silloin hyvä vakuutus, niin haimme mieluummin sieltä vastinetta rahoille :D

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Vieraskirja on avoin ja kommenttisi luetaan suurella mielenkiinnolla!