perjantai, 27. tammikuuta 2012

Aamupalaa ja kolesterolia sarjassamme kerrotaan nyt sitten kaikki julkisesti

Tänään heräsimme todella myöhään Neidin kanssa. Syy oli niinkin epälooginen kuin aivan liian myöhäinen nukkumaanmeno. Johon puolestaan olivat syynä Neidin aivan liian myöhäiset päikkärit. Joihin puolestaan oli syynä puhelu scuola maternasta, jossa kerrottiin Neidin heränneen kesken päikkäreiden ja valitelleen korvaansa. Neidillä ei ole vielä koskaan ollut korvatulehdusta, eikä sellaista havainnut myöskään pediatri tarkistaessaan korvat viimeisimmän sairasrupeaman aikana muutama päivä sitten, mutta koska olin jo saanut päivän käännösannokseni täyteen, kävin hakemassa väsyneeltä (mutta ei kuumeiselta, jee!) vaikuttaneen tytön kotiin, jossa hän halusi nukkua uudet päikkärit.


Tänään en viekään yhä väsynyttä tyttöä kouluun, meillä oli siis varaa vedellä hirsiä yhdeksän pintaan. Ja mammalla hemmotella itseään klassisella italoaamiaisella. Juu, Italiassa ei juurikaan syödä puuroa (ehkä suomalaisia mamuja lukuunottamatta...?) aamiaiseksi, vaan aamulla mahaan ahdetaan yleensä jotain cornetton kaltaista  makeaa, jonka kyytipojaksi cappuccino käy oikein hyvin. Tämä siis baarissa, italialainen hintataso mahdollistaa aamuappeen nauttimisen baarissa, cappuccino maksaa 1,20-1,50€ ja cornettokin maksaa siinä 1€ hujakoilla.

Kotosalla taas iso osa italialaisista keittää mutterillisen kahaveeta, lämmittää ison kupillisen maitoa (tietenkin täysmaitoa, tai jos ovat dieetillä, sinistä maitoa, kurria Italiassa juovat vain suomalaiset mamut ja ehkä joku rasvapropagandaan hurahtanut saksalainen kesäasukas) ja kastaa sitten maitokahviin lempikeksejään. Parhaimpia ovat tietenkin nuo reiälliset.

Eivät aamiaiseni aina näin terveellisiä ole, yleensä herätän itseni vihreällä teellä, maustamattomalla jugurtilla ja omenalla. Tänä aamuna vain tarvittiin varsin levottoman yön jälkeen järeämpiä aseita, että aivot raksuttaisivat tyhjäkäynnin sijaan jotain järkevää sivuavaa. Lopputuloksena teen tätä postausta, kukin saa päätellä, tuottiko hiilaritankkaus tulosta vai ei.

Aivan retuperällä ruokavalioni ei kuitenkaan ole. Siitä on nyt mustaa valkoisella, kun sain verikokeitten tulokset. Kokonaiskolesteroli on himpan verran ihanteellisen rajan yläpuolella (207 mg/dl eli 5,35 mmol/l), mutta toisaalta HDL-kolesteroli eli ns. hyvä kolesteroli on ihan älyttömän korkea 90 mg/dl eli 2,33 mmol/l), triglyseridt puolestaan hyvin matalat (68 mg/dl eli 0,77mmol/l).

Googlettamalla sain selville, että tällainen yhdistelmä merkkaa yleensä sitä, että myös LDL-kolesteroli (jota on kahta eri alalaatua, sellaista pienikokoista ja kitkerää ja runsasmuotoisempaa joviaalia) on yleensä sitten sitä ilahduttavampaa laatua ja riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin on alhainen, kokonaiskolesterolin määrästä viis. Minulle tehtiin kuitenkin raskausaikana geenitestejä, joissa todettiin, että geenimutaation vuoksi riski kohonneeseen kolesterolotasoon on olemassa, joten arvoja on syytä tarkkailla myös tulevaisuudessa.

Tuo HDL-kolesterolin kohottaminenhan on jonkinlainen kansallisprojekti Suomessa, joten voin paljastaa, että omani on noin korkea varmasti monipuolisten rasvojen käytön (lihaa, oliiviöljyä, saksanpähkinöitä, kalaöljyjä niin kapseleista kuin kalastakin) ansiosta, samoin liikunta kuulemma kohottaa arvoa, vaikka ei laskekaan LDL-kolesterolia. Jonkinmoisesta karppaamisestakin voisi puhua, ainakin jos jättää nämä keksiaamiaiset ja viikottaiset pizzaillalliset huomiotta. Satunnaisia tiramisuja ja muita jälkkäreitä en edes mainitse, riittänee, kun katsotte edellisen postauksen vimeistä kuvaa. Ok, myönnetään, karppaamisesta voi kohdallani puhua vain, jos karppaamisella tarkoitetaan pizzaa ja makeita herkkuja painottavaa sekaruokavaliota.

Aterioilla pastan määrä on kyllä meidän aikuisten ruokavaliossa vähentynyt parin viime vuoden aikana varmaan puoleen entisestä. Helpon ja terveellisen vähähiilarisen aterian saa muuten kaalipadasta:


Helppoa ja halpaa. Sen kun ruskistat vähärasvaista naudan jauhelihaa oliviiöljyssä kuullotetun valkosipulin keran, pilkot pieneksi kaalia, porkkanaa ja sipulia, kuullotat jälkimmäiset myös öljyssä, lisäät joukkoon jauhelihan ja kumautat päälle sellaisen 0,5dl kasvislientä, joukkoon voi heittää vielä korallisen täysjyväriisiä, jos sitä tärkkelystäkin kaipaa joukkoon.

Iloista loppuviikkoa kaikille karppikavereille ja hiilariheiloille!

8 kommenttia:

  1. :D Mää kans karppaan, mutta syön lisäks joka päivä hiilareita :P

    Mulla ja kilppareitten takia seurataan tota (tyhmää) kolesteroolia :(, nyt onneksi ollut hyvä. Mä syön ja erilaisia pähkinöitä ja manteleita, raakakaakaota ja kalaa (kapseleita kuureina joskus), lähinnä niitä hyviä hiilareita (tosi vähän pastaa tai riisiä, mielummin perunaa kuitenkin ;-)) RUISLEIPÄÄ ja kasviksia. Niin ja välillä pullaa ja karkkia ja kakkua.
    Kananmunia syön, kun luin jostain, että ne on vapautettu kolesterolipeikon kynsistä.

    Nii ja joo, kyllä selkeesti kannatti toi tankkaus ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noiden veriarvojen tarkkailu kannattaa ajoissa aloittaa, vai mitä? Osaapa sitten skarpata (tai karpata...) tarvittaessa, mulla olivat myös verensokerit nyt onneksi hyvät, kun niiden takiahan alunperin aloin noita hiilareita vähentää. Minäkin olen lukenut, ettei kananmunat ole niin vaarallisia kuin aiemmin peloteltiin, vaikka nämä suositukset nyt muuttuvatkin joka toinen päivä, kaipa kaikkea kohtuullisesti...? :)

      Poista
    2. Täytyykin varoa tarkkaan, mitä lukee :D ja valita ne itelleen sopivat...

      Mä oon vähän välillä fanaattinen asioitten suhteen varmaan, mutta kyllä oikeesti katon että saan päivittäin hyvät rasvat, marjat ja hedelmät, vitamiinit ja hyvää tekevät täysjyvät, sekä tarpeeks protskuja. Siks onkin vaikeuksia välillä pitää kalorit aisoissa (täytyy pitää aika matalalla, että laihtusin) ja sitten jos vähän (hih) kakkuja maistelee, sitä paukkuvat kalorit herästi. En kuitenkaan halua luopua noista rasvoistakaan, joten tarttee vähän tarkkailla noita herkutteluja. Vaikka on sekin iso osa terveyttä tuo mielenterveys (eli mielihyvä tässä tapauksessa ;-))

      Poista
    3. Ehdottomasti samaa mieltä! Aika monessa paikkaa olen myös (valikoidusti... ;)) lukenut, että jos esim. laihduttaessa on vaikea karistaa niitä vipoja kiloja, niin pitää miettiä, että onko niiden karistaminen niin ensiarvoista, vai olisko syytä olla onnellinen siinä muutamaa kiloa painavammasa tavoitepainossa, jos sen saa kerran pysymään helpommin ja vähemmällä vaivalla, lue rajoittamatta liikaa syömistä :)

      Poista
  2. Minulla on ihan sama juttu,eli kokonaiskolestroli suositusta ylempänä ja HDL sitten korkea.Lääkärini sanoikin,ettei pitä juuttua siihen kokonaiskolestrolin määrään,kun HDL on niin hyvä,ja se varmaankin juuri hyvän ja terveellisen ruokavalion ansiosta.Lempiruokaani ovat salaatit,joten aika helppoa se onkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, että lääkärisi on myös tuota mieltä! Me syömme myös tosi usein ruokaisia salaatteja, panen usein sekaan myös saksanpähkinää, jonka vääittävät hyvää kolesterolia edistävän :)

      Poista
  3. Pitäis varmaan selvittää joku päivä omiakin kolesteroliarvoja... Vaikka eivät ne voi kamalan huonot olla, syön aika terveellisesti. Tosin joillakin kolesteroli voi olla huono ihan perinnöllisistä syistä.

    Minusta ei olisi ikinä italialaisen aamiaisen ystäväksi. Kahvia en juo ja teessäkin olen siirtynyt vihreään ihan puolivahingossa tämän vuoden alusta (eikä ollut edes mikään uuden vuoden lupaus). Ja ravintoa on pakko saada tuhdimmin kuin jotain keksejä tai muuta makeaa. Luuhistuisin parissa tunnissa, heh.

    Kivaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun piti itse asiassa selvittää ne jo vuosi sitten, mutta olen tosi hyvä siirtelemään kaikkia juttuja, joista voisi olla ikävuiä seurauksia, kuten ruokavalion tarkistamista. Helpotti, kun näyttää siltä, ettei ruokavaliossa kovin perustavaalaatuista vikaa voi olla ;) Ja juu, mäkin söin vuosikausia muroja reilun annoksen aamulla, mutta nykyään tuo jugurtti-omena -aamiainen tuntuu omimmalta, ydhen cornetton voimin selviän ehkä tunnin verran...

      Poista

Kiva kun kävit! Vieraskirja on avoin ja kommenttisi luetaan suurella mielenkiinnolla!