La Dolce Vita - Elämä on suloista

Älämölöä

2012-01-28T12:33:00.001+01:00

Ostin taannoin itselleni samettipökät Sisleyltä. Ne ovat älymukavat päällä, ihan verkkarien luokkaa. Juu, ankarasta pizza-karppauksesta huolimatta elastaani rules tämän rouvan vaatteissa, on se vaan niin mukavaa, kun hynttyissä on joustovaraa muutamankin pizzan verran...

Kapun minulle aivan itse ostama pitkä neule (kyllä, mieheni ostaa minulle usein lahjaksi vaatteita, siis aivan omin päin tai no ehkäpä myyjältä apua pyytäen, ja Kapun valitsemat vetimet sattuvat olemaan yleensä kaiken lisäksi just passeleita ja nättejä meikäläisen päällä) peittää mukavasti myös vyötärölle väistämättä kertyvät tiramisu-renkaat. Kun nyt kerran panen tähän eilistä asua, niin pannaan sitten tuplana, syyttäkää Piaa, joka tällaista pyysi...

Ok, oli minulla jotain muutakin asiaa.Kävimme nimittäin perjantaina taas lastenlääkärillä, joka totesi Neidin olevan muuten parantunut viimeisimmästä kuumeesta, mutta yskän kaipaavan vielä aerosol-hoitoa. Lisäksi hän kehotti pitämään Neidin kotihoidossa vielä koko ensi viikon, koska täällä jyllää juuri pahin influenssa-kausi + vesirokkoepidemia. Eli ellen halua lasta uudelleen kuumeeseen viikon sisällä, ei päivähoitopöpöjen haaliminen toipilaalle ole suotavaa ainakaan 9 päivään.

Pediatrin odotustilat ovat kivan värikkäät.

No, eihän siinä muu auta kuin mukauttaa työajat jälleen kotihoitoon sopivaksi, eli mamma herää aamulla viideltä, sepustaa omiaan pari tuntia, toimii laiskana kotiäitinä lapsen herättyä ja ryhtyy jälleen hommiin Neidin päikkäreiden aikana. Mieluummin näin kuin lapsi hoitooon ja parin päivän päästä jälleen kuumeessa takaisin kotiin. On tämä ensimmäinen hoitovuosi kyllä ollut aika uskomaton: Neiti ei ole viettänyt hoidossa yhtään tyttä viiden päivän viikkoa! Joskus on ollut neljä päivää hoidossa yhdellä viikolla ja sitten taas neljä päivää seuraavalla, mutta yhtään puhdasta 5 päivän viikkoa ei ole vielä ollut. Eli varsinainen nuhakuumeiden pehmentämä lasku päivähoidon aloitukseen meillä on ollut, onpahan lapsi ollut suurimmaksi osin vain tyytyväinen päästessään välillä hoitoon, eli saadessaan hiukan vaihtelua pelkän mamman kanssa seurusteluun.

Rentoa viikonloppua kaikille!

Aamupalaa ja kolesterolia sarjassamme kerrotaan nyt sitten kaikki julkisesti

2012-01-27T10:51:00.000+01:00

Tänään heräsimme todella myöhään Neidin kanssa. Syy oli niinkin epälooginen kuin aivan liian myöhäinen nukkumaanmeno. Johon puolestaan olivat syynä Neidin aivan liian myöhäiset päikkärit. Joihin puolestaan oli syynä puhelu scuola maternasta, jossa kerrottiin Neidin heränneen kesken päikkäreiden ja valitelleen korvaansa. Neidillä ei ole vielä koskaan ollut korvatulehdusta, eikä sellaista havainnut myöskään pediatri tarkistaessaan korvat viimeisimmän sairasrupeaman aikana muutama päivä sitten, mutta koska olin jo saanut päivän käännösannokseni täyteen, kävin hakemassa väsyneeltä (mutta ei kuumeiselta, jee!) vaikuttaneen tytön kotiin, jossa hän halusi nukkua uudet päikkärit.

Tänään en viekään yhä väsynyttä tyttöä kouluun, meillä oli siis varaa vedellä hirsiä yhdeksän pintaan. Ja mammalla hemmotella itseään klassisella italoaamiaisella. Juu, Italiassa ei juurikaan syödä puuroa (ehkä suomalaisia mamuja lukuunottamatta...?) aamiaiseksi, vaan aamulla mahaan ahdetaan yleensä jotain cornetton kaltaista makeaa, jonka kyytipojaksi cappuccino käy oikein hyvin. Tämä siis baarissa, italialainen hintataso mahdollistaa aamuappeen nauttimisen baarissa, cappuccino maksaa 1,20-1,50€ ja cornettokin maksaa siinä 1€ hujakoilla.

Kotosalla taas iso osa italialaisista keittää mutterillisen kahaveeta, lämmittää ison kupillisen maitoa (tietenkin täysmaitoa, tai jos ovat dieetillä, sinistä maitoa, kurria Italiassa juovat vain suomalaiset mamut ja ehkä joku rasvapropagandaan hurahtanut saksalainen kesäasukas) ja kastaa sitten maitokahviin lempikeksejään. Parhaimpia ovat tietenkin nuo reiälliset.

Eivät aamiaiseni aina näin terveellisiä ole, yleensä herätän itseni vihreällä teellä, maustamattomalla jugurtilla ja omenalla. Tänä aamuna vain tarvittiin varsin levottoman yön jälkeen järeämpiä aseita, että aivot raksuttaisivat tyhjäkäynnin sijaan jotain järkevää sivuavaa. Lopputuloksena teen tätä postausta, kukin saa päätellä, tuottiko hiilaritankkaus tulosta vai ei.

Aivan retuperällä ruokavalioni ei kuitenkaan ole. Siitä on nyt mustaa valkoisella, kun sain verikokeitten tulokset. Kokonaiskolesteroli on himpan verran ihanteellisen rajan yläpuolella (207 mg/dl eli 5,35 mmol/l), mutta toisaalta HDL-kolesteroli eli ns. hyvä kolesteroli on ihan älyttömän korkea 90 mg/dl eli 2,33 mmol/l), triglyseridt puolestaan hyvin matalat (68 mg/dl eli 0,77mmol/l).

Googlettamalla sain selville, että tällainen yhdistelmä merkkaa yleensä sitä, että myös LDL-kolesteroli (jota on kahta eri alalaatua, sellaista pienikokoista ja kitkerää ja runsasmuotoisempaa joviaalia) on yleensä sitten sitä ilahduttavampaa laatua ja riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin on alhainen, kokonaiskolesterolin määrästä viis. Minulle tehtiin kuitenkin raskausaikana geenitestejä, joissa todettiin, että geenimutaation vuoksi riski kohonneeseen kolesterolotasoon on olemassa, joten arvoja on syytä tarkkailla myös tulevaisuudessa.

Tuo HDL-kolesterolin kohottaminenhan on jonkinlainen kansallisprojekti Suomessa, joten voin paljastaa, että omani on noin korkea varmasti monipuolisten rasvojen käytön (lihaa, oliiviöljyä, saksanpähkinöitä, kalaöljyjä niin kapseleista kuin kalastakin) ansiosta, samoin liikunta kuulemma kohottaa arvoa, vaikka ei laskekaan LDL-kolesterolia. Jonkinmoisesta karppaamisestakin voisi puhua, ainakin jos jättää nämä keksiaamiaiset ja viikottaiset pizzaillalliset huomiotta. Satunnaisia tiramisuja ja muita jälkkäreitä en edes mainitse, riittänee, kun katsotte edellisen postauksen vimeistä kuvaa. Ok, myönnetään, karppaamisesta voi kohdallani puhua vain, jos karppaamisella tarkoitetaan pizzaa ja makeita herkkuja painottavaa sekaruokavaliota.

Aterioilla pastan määrä on kyllä meidän aikuisten ruokavaliossa vähentynyt parin viime vuoden aikana varmaan puoleen entisestä. Helpon ja terveellisen vähähiilarisen aterian saa muuten kaalipadasta:

Helppoa ja halpaa. Sen kun ruskistat vähärasvaista naudan jauhelihaa oliviiöljyssä kuullotetun valkosipulin keran, pilkot pieneksi kaalia, porkkanaa ja sipulia, kuullotat jälkimmäiset myös öljyssä, lisäät joukkoon jauhelihan ja kumautat päälle sellaisen 0,5dl kasvislientä, joukkoon voi heittää vielä korallisen täysjyväriisiä, jos sitä tärkkelystäkin kaipaa joukkoon.

Iloista loppuviikkoa kaikille karppikavereille ja hiilariheiloille!

Kuumetta karussa

2012-01-25T15:24:00.000+01:00

Huomaan blogitaukojen venähtävän häpeällisen pitkiksi. Vaikea arvioida, onko syynä puhdas lorvikatarri, leikkikoulusta joka ainoan nuhaviruksen kotiin mukaansa tuovan Neidin sairastelun aiheuttama väsymys, vai se yksinkertainen seikka, että julkaiskynnys on jostain syystä noussut tässä näiden kahden vuoden aikana, jonka olen tänne blogiin kuulumisiamme rustaillut. Kun joko raportoin tänne joka ainoan hyttysen paukun, joka pihapiirissä kuuluu, tai sitten pitäisi tapahtua jotain oikeasti jännittävää ja ihmeellistä. No, ei ole tapahtunut mitään sen kummempaa, mutta koska olen taas saanut ihanilta lukijoilta ihanaa palautetta ja pyyntöjä päivittää blogia, niin pistän nyt tänne edes muutamia kuvia kävelyretkeltämme Mandrian luonnonpuistossa.

Huomatkaa häjyn isännän häjy pipo... Kun Kapu kulki samalla jussi-kuviolla varusteltu kaulaliina kaulassaan täällä pikkukaupungissamme, kommentoi joku satunnainen ohikulkija, että kiva nähdä alkuperäisiä torinolaisiakin, koska salmiakkikuviota käyttävät vain aidot torinolaiset... jep, jep....

Tukkijoen tytöt... Neiti käveli varmaan elämänsä pisimmän lenkin, varmaan päälle kolme kilometriä. Ihme, koska vielä viime vuoden lopulla kuljimme rattaissa 100 metrin matkan lähikuppilaankin saakka. Johtuen tietysti allekirjoittaneen laiskuudesta, rattaissa kun on niin kätevä kuljettaa myös laukkuja. No, vietimme joulun Suomessa, emmekä käyttäneet koko 3 viikon loman aikan vaunuja kuin muutaman kerran, joten vieroituimme niistä mukavasti kumpikin. Eipähän tarvitse neää hävetä, kun Neiti helmikuussa päräyttää kalenteriin 3 vuotta, että olen maailman ainoa 3-v:n äiti, joka kuljettaa lellikakaraansa rattaissa.

Sää oli mitä kaunein, ja se johti tietenkin naantalin aurinkoon meikäläisen naamassakin. Lenkki luonnon helmassa teki hyvää, varsinkin kun Neidin viime viikolla alkanut kuume oli pitänyt meitä sisällä turhan monta päivää. Pidän Neidin varmuuden vuoksi kotona aina pari kuumeetontakin päivää, vastauskyky nyt on muutenkin, mitä on....

Lounastimme Mandrian luonnonpuiston omassa ravintolassa, joka toimii hotelli- ja ravintola-alan kouluna. Mikä tarkoittaa, että siellä syödään edulliseen hintaan ruokia, joita tulevaisuudessa tarjoillaan jossain huippuravintoloissa. Kuvat eivät ruoasta onnistuneet iphonella, mutta tästä jälkkäristä saa ehkä jonkinlaisen kuva ravintolan tyylistä.

Juustokakkua akaasiahunajalla ja marjoilla. Slurps! Hauskaa loppuviikkoa kaikille!

Lapsellista menoa

2011-12-18T08:20:00.003+01:00

Tässä esimerkki Neidin askarteluista leikkikoulussa. Neiti on ollut päivähoidossa koko syksyn n. 3,5 tuntia aamuisin, mutta nyt olemme kokeilleet muutamaan otteeseen myös päikkäreiden nukkumista hoidossa - hyvin on kuulemma uni maistunut ja Neiti itsekin valitsi perjantaina päikkärit leikkikoulussa kodin sijaan. Hoitopäivä on päikkäreiden kanssa kuuden tunnin pituinen, ajattelimme kokeilla nyt näitä pidempiä päiviä pari kertaa viikossa. Toisaalta Neiti on myös saanut kaikki mahdolliset räkä- ja mahataudit päiväkodista niin, ettei hän ole koko syksyn aikana ehtinyt viettää hoidossa yhtään täyttä viikkoa, vaan korkeintaan 4 päivää yhteen menoon!

Jos meillä on joskus siistiä, ei se kyllä ole olemattoman siisteysvimmani vaan kodinhoitajamme Imman ansiota. Imma on energisin tuntemani ihminen, siivouksen ohella hän työskentelee leipomossa, pitää tanssikoulua ja toimii vielä silloin tällöin Neidin lapsenvahtinakin. Sen lisäksi, että kämppämme on hänen ansiostaan edustuskunnossa edes kerran viikossa, jaksaa hän laittaa aina pieniä yllätyksiä Neidille, joka ryntää innoissaan aina koulun jälkeen huoneeseensa katsomaan, mitä Imma sinne on tällä kertaa keksinyt.

Neidin pehmoleluilla on usein kengät jalassa...

...tai housut, niitä tarvitaan palapelien tekemiseen...

Neiti tosin riisuu aina kaikki nukkensa. Kiinnostus anatomiaan ja fysiologiaan viittaa kenties lääkärin uraan?

Huomaa teletappien "kruunut", teletapit ovat siis joskus myös prinsessoja.

Sutinaa

2011-12-15T18:19:00.000+01:00

Sukulaistornado tuli ja meni, tätejä oli tällä kertaa mukana kolme kappaletta, setiä vain yksi. Ihania ihmisiä nämä Kapun sukulaiset, minäkin kovaäänisenä hoilottajana sujahdan mukaan enkä ole välttämättä edes joukon pahin kälättäjä, niin kuin yleensä. Myös mumma oli tyytyväinen, kun sai treenata italian taitoaan oikein raskaansarjan pölöttäjien seurassa, meillä kun puhutaan nykyään enemmän jo suomea, vaikkakin italiankielisellä korostuksella - tai siis minä ja Neiti puhumme, Kapun suomen kieli on yhä rajallinen, vaikka hän Neidin käyttämistä sanoista yleisimmät ymmärtääkin.

Katutaidetta. Patsas oikealla.

Venaria Reale on "pakollinen" pysäkki Torinoon vierailulle tulevien kanssa. Sukulaiset menivät katsomaan Leonardo da Vinci -näyttelyä, mekin jonotimme jonkin aikaa lippuja mumman kanssa, mutta koska emme olisi saaneet paikkoja sukulaisten etukäteen ostamalle kierrokselle, päätimme tehdä vain pienen kävelyn Venarian keskustassa.

Neidin valkoinen toppatakki on saatu kierrätettynä ystäviltä. MINÄ en olisi koskaan uskaltanut ostaa 2-vuotiaalle VALKOISTA takkia. Yllättävää kyllä sitä ei ole vielä pesty kertaakaan. Alan epäillä jonkun vaihtaneen lapselle välittämäni sottageenit vierasperäisiin.

Kukapa olisi ajatellut, että orvokit sopivat myös jouluisiin kukkaistutuksiin?

Vaan kyllä täällä muuten aika syksyiset maisemat on...

Sitten poseerauskuva myös kahvilasta. Jossa tilaan muuten hyvin tyytyväisenä cappuccino chiaron (cappuccino hiukan normaalia vähäisemmällä kahvilla) myös klo yhdentoista jälkeen, jotain iloa kai tästä ulkomaalaisuudestakin pitää olla ;)

Mikä jännittävintä mumma toimi aivan liian lyhyen Italian-lomansa aikana Neidin ammana kahtena iltana, ja pääsimme Kapun kanssa treffeille! Itse asiassa menimme elokuviin ensimmäistä kertaa Neidin syntymän jälkeen. Ennen elokuvaa aperitiiveille ja sitten leffassa vielä iso satsi popcornia ja limpparia. Ja kun elokuvana oli vielä Twilight-saagan uusin, niin treffit olivat tietenkin täydelliset ;) Ja koska elokuvamakuni on varsin kyseenalainen, ja olin ensimmäisen näytöksen aikana niin täpinöissäni tästä elokuvaillan jännittävyydestä, halusin nähdä elokuvan vielä toiseenkin kertaan.

Kapun rakkaus tuli siis todistettua käytännössä äärettömäksi, kun hän uhrautui ja suostui katsomaan elokuvan toistamiseen saman viikon aikana. Koska kuulemma tiesi, ettei kukaan muu suostuisi tulemaan ikinä elokuvaa kanssani katsomaan. Jos tämä ei ole tosi rakkautta, niin mikä on? Toisella kerralla sali olikin sitten täynnä hihitteleviä teinejä, jotka voivat pahoin loppukohtauksen aikana. Ja ok, myönnetään, että ehkä ensimmäinen katselukerta olisi riittänyt, ihaniahan vampyyrit ovat, mutta kun kirjakin on tullut luettua pariin otteeseen, niin olisi uutta katselukertaa voinut odottaa dvd:nkin ilmestymiseen saakka. Toisaalta oli niin jännää olla siipan kanssa treffeillä pitkästä aikaa, että se elokuva taisi lopulta olla enemmän sivuosassa siinä popcornin syömisen ja käsistä pitelyn ohella ;) Tulivat aivan seurusteluajat mieleen, ja ensimmäisiä (pariakymmentä) treffejä muistelimmekin ahkerasti illan aikana. Ensimmäisllä treffeillä menimme myös ravintolaillallisen jälkeen elokuviin! Ajatella, että (pian) kahdeksassa vuodessa treffit vain parantuvat tai ainakin niitä osaa arvostaa ihan eri tavalla nyt, kun viimeiset kolme vuotta "treffit" ovat tarkoittaneet torkkumista kotisohvalla miljoonannen kerran vaihdettujen vaippojen jälkeen.

Aperitiivipöydän anteja

Joulumarkkinoilla

2011-12-07T12:20:00.000+01:00

Viikonloppuna kaupungissamme pidettiin joulumarkkinat. En ole vannoutunut jouluihminen, vaikka tontuksi tunnustaudunkin. Italialaisille kerron usein toimivani Korvatunturin ison kihon kaksoinagenttina: lähetän raportit kilteistä lapsista aina säännöllisin väliajoin eteenpäin. Berlusconi tosin on törttöillyt mennä vuosina siihen malliin, ettei hän saa joululahjoja edes tulevina vuosina vaikka eläisi koko loppuelämänsä pyhimyksen tavoin tai edes ihmisiksi.

Yleensä en ole rihkaman enkä edes joulukrääsän ystävä, mutta kun miehen tädit (ja yksi setä) ovat tulossa viikon lopulla kylään (tosin joutuvat raukat hotelliin, kun vierashuoneessamme majailee äitee alias mumma, jippii!) Festa dell'Immacolatan eli Kristuksen äidin Marian juhlan yhteydessä, niin minulle tuli tarvetta keräillä jonkinmoista tilpehööriä lahjapussukoihin, kullekin kolmelle tädille oma ja yksi Bolognaan neljännelle tädille vietäväksi.

Mieheni sukulaiset ovat aivan ihania: italialaisittainkin hyvin kovaäänisiä, herttaisia, vieraanvaraisia ja kaikilla naispuolisilla henkilöillä on tietenkin musta vyö ruoanlaitossa. Lahjapussukoihin päätyikin joulukoristeiden lisäksi hieman piemontelaisia maistiaisia, ruoka-aiheiset lahjat ovat Italiassa erittäin suosittuja. Tiedän, etteivät myöskään sukulaiset tule meitä tapamaan tyhjin käsin: he lähettävät joululahjoja postitse jopa omille vanhemmilleni sekä sisarelleni miehineen! Tällä kertaa mumma voikin tuoda suomalaisia tuliaisia aivan itse, yleensä äiti on lähettänyt tädeille suomalaisia käsityölästuotteita myös postin kautta.

Lahjojen lisäksi täytyy italialaissukulaisten tapaamisessa ottaa huomioon myös kestitys: jokaisella lounaalla ja illallisella tarjotaan ainakin eturuoka (pastaa tai riisiä) ja pääruoka (lihaa tai kalaa). Miehen kanssa pistimme oikein mustaa valkoiselle miettiessämme tarjoilua, viisi yhteista ateriaa tarkoittaa yhteensä kymmentä eri pötyä pöytään. Koska lounaan loputtua pitäisi periaatteessa jo ryhtyä valmistamaan illallissapuskoita, aloitin itse valmistelut jo maanantaina: lasagnen ja muun pasta al fornon voi valmistaa etukäteen ja pakastaa, samoin palapaistin ja täytetyn paistin. Jos ainakin pari ruokaa on jo tällä tavoin valmiina ja vain kypsennystä vailla, ei yhden aterian valmistamiseen kulu niin tuhottomasti aikaa. Tarkoitus kun on myös seurustella ja esitellä nähtävyyksiä. Viime jouluna veimme tätejä Venarian kuninkaanlinnaan, tällä kertaa olisi kiva kierrellä vähän Torinossa, äiteekään ei ole siellä vielä oikein mitään ehtinyt nähdä.

Eihän sitä tiedä, vaikka ehtisin napata pari kuvaa turistikierrokseltammekin...

Ei makeaa mahan täydeltä

2011-12-05T07:58:00.000+01:00

Kaikki Italiassa ruokaostoksillä käyneet ovat varmasti kiinnittäneet huomiota supermarkettien karkkihyllyjen surkuteltaviin valikoimiin. Italiassa aikuiset eivät allekirjoittanutta lukuunottamatta syö karkkia, ja muutenkaan saapasmaassa ei yleensä olla erityisesti makean perään. Täällä karkkilakko ei siis ole tahdonvoimakysymys vaan pikemminkin olosuhteiden aiheuttama pakko.

Koska lapset ympäri maailman kuitenkin aina jossain vaiheessa täytyy lahjoa hiljaisiksi syöttämällä heidät sokerihumalaan, on Italiassakin mahdollisuus palkita hammaspeikko ihan kunnon kamalla. Tällaisista liikkuvista kioskeista voi ostaa yllinkyllä karkkeja ja muita herkkuja.

Tässä on tarjolla mm. italialaista joulukarkkia eli manteleista, hunajasa ja kuka ties mistä muusta tehtyä torronea

Haluan muuten kiittää kaikkia ihania lukijoita ympäri maailman, jotka ovat muistaneet allekirjoittanutta emaileilla! Niitä on ihana lukea, on hurjan kiinnostavaa "tutustua" myös niihin lukijoihin, jotka eivät itse pidä blogia. Ja muutenkin motivoi tietenkin myös päivittämään blogia, kun tietää, että joku jaksaa näitä löpinöitä silloin tällöin lueskellakin!

Eli kiitos yhteydenotoista ja makean mahtavaa uutta viikkoa kaikille lukijoille!

Löysin sisäisen Tuksuni

2011-12-03T08:14:00.001+01:00

Kun kaksikymppisenä työskentelin lentoemäntänä, jouduin panemaan töihin sellaiset pakkelit naamaan, että uran loputtua en suostunut käyttämään pariin vuoteen edes ripsiväriä. Muutaman vuoden wash&go -vaiheen jälkeen suostuin huiskauttamaan kasvoihin sentään puuteria ja poskipunaa, mutta kun Neiti kolme vuotta sitten syntyi, unohtui pärstän tuunaus siinä missä vetimillä koreilukin pariksi vuodeksi. Aina silloin tällöin tuijotan tuntematonta naamataulua peilissä, saan ahaa-elämyksen ja päätän panostaa ulkonäköön, aina vaihtelevin seurauksin.

Acqua & sapone -tyyli sai kunnon kyytiä pari päivää sitten, kun lahjoitin itselleni kolmen tunnin tehokäsittelyn kampaamo-kauneushoitolassa. Jokaisessa naisessahan asuu pieni sisäinen Tuksu, ja minusta se kuorittiin manikyyrin, kulmakarvojen muotoilun, täysmeikin, hiusten tehohoidon, leikkauksen ja kampauksen avulla esiin. Mies ei ensin tunnistanut minua, vaan oli kävelemässä kadulla ohi. Neidillä kesti noin kymmenen sekuntia, että hän tajusi kuka tuo glamour-mamma oikein onkaan. Olin kuulemma kaunis, ja mieskin myhäili tyytyväisenä, kun sai taluttaa "hienostunutta" glamour-vaimoa kainalossaan. Kuka tahansa Italian televisiota joskus vilkaisemaan erehtynyt varmaan arvaa, että kaikki sisäisen Tuksunsa julkisuuteen tuoneet naiset ovat Italiassa hyvin arvostettuja. Kuvaa en nyt tähän uskalla laittaa, ettei lukijoille tule painajaisia, mutta uskokaa pois, olin hyvin glamourin näköinen täyspakkeleissani.

Sain nautiskella glamour-olemuksestani yhden päivän, mutta arkeenkin oli tietenkin herättävä. Sisäinen Tuksuni ei välttämättä ole täysin tyytyväinen, päätin nimittäin ryhtyä glamour-mammasta kukkahattutädiksi.

Eikö olekin söpö hattu? Lämmittää mukavasti näillä Piemonten melkein paukkupakkasilla, eli viime päivinä lämpötila on heilunut tuolla 4-8 celsiusasteen välillä.

Fysioterapeutin hoito muuten sujui yli odotusten: sain käskyn siis lopettaa kipu- ja tulehduslääkepiikit, joilla ei ollut enää mitään vaikutusta. Sen sijaan fysioterapeutin lihaksia lämpö- ja ties minkä aaltojen avulla rentouttava hilavitkutin sai kuin saikin lihakset reloiksi: nukuin ilman kipuja ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan! jee! Toivottavasti meno jatkuu tällaisena...

Ihanaa viikonloppua kaikille!!!

Vanhuus ei tule yksin

2011-12-01T18:28:00.000+01:00

Unohtaisin helposti 35 ikävuottani, ellei kroppa muistuttaisi vanhenemisesta tuskallisen tarkasti. Kaksikymppisenä kärsin välilevyn pullistumista alaselässä, nyt kolmen kokonaisen ja yhden puolikkaan vuosikymmenen kunniaksi päätti yläselkä pullauttaa ulos kivan pienen tyrän.

Niskakivuista olen kärsinyt jo muutaman kuukauden, mutta viikko ja rapiat päälle päätti hartianseutu tehdä ennen nukkumaan menoa täyden stopin. En kyennyt liikuttamaan päätä senttiäkään ilman tuskanhuutoja ja hammastenkiristystä. Kapu taikoi onneksi esiin amerikkailaista super-tylenolia, ja sillä selvisin seuraavaan päivään.

Onneksi Italiassa on maailman toiseksi paras omalääkäri-järjestelmä. Lääkäreitä on siis saapasmaassa todella runsaasti: kun Suomessa on 32 lääkäriä 10 000 henkeä kohden, Italiassa luku 62! Omalääkäri vastaanottaa 5 päivänä viikossa 3 tuntia kerrallaan, lopun päivää hän pitää oman erikoisalansa ykistyisvastaanottoa. Omalääkärin ammatti on siis erittäin haluttu Italiassa, ja edullisen työnkuvan johdosta omalääkäreitä riittä, ja asiakkaat pääsevät vastaanotolle yleensä ilman ajanvarausta jonottamalla.

Minäkin sain lähetteen sairaalaan ortopedille, jonne sain ajan kuin ihmeen kaupalla seuraavaksi päiväksi. Ortopedillä sitten jonottettiinkin 2,5 tuntia, sain lääkekuurin (piikkejä 5 päivää) sekä käskyn hakea omalääkäriltä lähetteen magneettikuvaukseen ja fysioterapeutille.

Magneettikuvauksenkin kanssa minulla oli onnea: sain peruutusajan samalla päivälle, muuten ajan saa yleensä parin viikon päähän. Fysiatrille sen sijaan sain ajan vasta tammikuulle, tasapainottui hiukan tämä vihreä aalto, jolla hoitoaikoja näytti satelevan taivaalta.

Magneettikuvauksen tulokset tulivat kaksi tuntia toimenpiteen jälkeen: tyrähän siellä kipuili. Koska fysiatri-aika tosiaan on vasta ensi vuoden puolella, päätin hakeutua fysioterapiaan omine nokkineni. Tänään oli ensimmäinen hoitokerta, jollain hilavitkuttimella lämmitettiin lihaksia rennomaksi, koska ne ovat liian spastiset edes hierontaan. Pari samanlaista hoitokertaa ja sitten alkaa varsinainen työ lihasten venyttelyn kanssa. Toivotaan parasta. Lopputuloksena olen kuitenkin tyytyväinen Torinon seudun terveydenhuoltoon, varsinkin nopea pääsy omalääkärille on mielestäni hyvin tärkeää oli vaiva mikä tahansa.

p.s. Kuvat anoppilan naapurustosta

Valkoisen tryffelin metsästäjät

2011-11-27T19:29:00.001+01:00

Eräät meistä täyttivät vuosia, ja koska plakkariin tuli puolikymmenvuotisluku, niin mieheni päästi minut kyökkiorjuudesta ja päätti hemmotella lounaalla Alban kaupungissa.

Alban kaupunki tunnetaan ennen kaikkea Alban valkoisesta tryffelistä, joka on siis se tumman tryffelin kuuluisampi ja kalliimpi serkku. Puolitoista vuotta sitten vertasimme piemontelaista tummaa tryffelia aikaisemmin useaan otteeseen syömäämme Tolfan vuoriston tummaan tryffeliin huomaamatta minkäänlaista eroa tryffeleiden mauissa.

No, valkoisen tryffelin kohdalla eron jo huomasi. Todellakin. Tämä oli vasta toinen kerta elämässäni, kun söin valkoista tryffeliä, ja risotto Alban tryffelillä pääsi ehdottomasti kulinarististen huippukokemusten top kymppiin heti äiteen laskiaispullien ja anopin lasagnen perään. Kyytipoikana vuoden 2004 Baroloa.

Alba on viehättävä kaupunki. Aurinkoinen sää kruunasi päivän, joka pääsi myös synttäreiden top-listalle heti 3-kymppisten perään, jotka vietimme Kapun kanssa Eiffel-tornin juurella sampanjan ja ostereiden merkeissä. Joo, jostain syystä synttäreistä jää parhaiten mieleen aina työ syömä- ja juomapuoli. Onkohan italialainen ruokakulttuuri aivopessyt meikäläisen lopullisesti?

Nyt voinkin sitten jäädä kiikkustuoliin muistelemaan kultaista nuoruutta. NOT!!!

Tunnustuksia

2011-11-20T14:56:00.002+01:00

Sain Mustikkametsän asukilta tämän ilahduttavan tunnustuksen, kiitos siitä!

Lisäksi kiitän Kulkukattia tästä toisesta tunnustuksesta

Tämän jälkimmäisen olen saanut kahdesti myös toiseen blogiin, niin että vastauksia voi käydä kurkkimassa sieltä.
A blog with substance -tunnustuksessa taas on haasteena tunnustaa itsestään kahdeksan asiaa ja panna sitten avhinko kiertämään, eli antaa tunnustus eteenpäin 8 bloggaajalle. Koska olen lentsun kourissa ja tänä viikonloppuna yksin vastuussa myös sairaslomailevan Neidin hoidosta, en lähde tähän linkittämään uusia blogeja, vaan toivon, että kaikki kynnelle kykenevät, jotka vielä eivät ole ehtineet tunnustuksia tekemään, tekisivät ne ja vinkkaisivat sitten minulle, niin että voin käydä niitä lukemassa.

Omia tunnustuksiani:

1) En ole erityisen kiinnostunut politiikasta, ja varsinkaan Italian politiikasta. Kuitenkin Berlusconi on onnistunut useampaan kertaan näiden vuosien aikana ylittämään minunkin ärsytyskynnykseni, ja olen äärimmäisen tyytyväinen siitä, että mies saatiin pois pääministerin pallilta.

2) Minulle tulee ikäkriisi viiden vuoden välein, joten tänä vuonna on vuorossa täytän 35 vuotta -kriisi.

3) Opin pilkkusäännöt vasta aikuisiällä, enkä vieläkään muista soveltaa niitä käytännössä.

4) Olemme jotenkin ajautuneet ruokkimaan terassillamme säännöllisen epäsäännöllisesti käppäilevää kulkukissaa, mutta en halua enää lemmikkejä kotiini.

5) Vielä kuukausi sitten olin kovasti lähdössä rantalomalle, mutta kun huomasin Neidin sairastelevan harva se viikko, luovuin lomasuunnitelmista: joko hän olisi sairastunut myös loman aikana tai juuri sitä ennen, tai sitten olisin joka tapauksessa stressannut tytön sairastumisesta niin, etten olisi enää osannut nauttia koko lomasta. Toivon totisesti, että Neidin vastustuskyky paranee vuosien varella, koska tämä syksy on ollut yhtä sairastuvan pitoa: tyttö on ollut enemmän kipeänä kotona kuin päivähoidossa.

6)Tänään olisi ollut oiva päivä valittaa miehen reisutyöstä, kun olen itse sitkeässä lentsussa ja yritän samalla pitää taloutta pystyssä kipeän tyttären hoidon ohella. Mutta päällimäisenä mielessä olikin vain kiitollisuus siitä, että on ihana aviomies, joka kyllä tekee parhaansa silloin, kun sattuu olemaan kotona :)

7) Olen erittäin tyytyväinen sähkökirjan lukulaitteeseeni, eikä minua haittaisi, vaikka lukisin 90% kirjoista sähköisinä. Ainoa iso miinus on e-kirjojen hinta, joka on Suomessa suorastaan törkeän korkea.

8) Huomaan olevani yhtä epäjärjestyksellinen ihminen kuin nuorempana vain sillä erotuksella, että nykyään oma epäjärjestykseni häiritsee minua, toisin kuin ennen, jolloin sikin sokin mukkelis makkelis tarkoitti vain parempaa viihtyvyyttä.

Silviosta musta orhi pressanvaaleihin

2011-11-19T12:22:00.000+01:00

Tein tämän postauksen alunperin toiseen blogiin, mutta kun se nyt sivuaa italiankin poliittista näyttämöä, julkaisen sen täälläkin. Kaksi yhden hinnalla vai mitenkäs se nyt menikään.

Olen aloittanut kaunokirjoituslakon solidaarisena vastalauseena Jarin ja kaikkien muiden kurdien syrjinnälle Vasta, kun Jarilla on prenikka takanreunuksella, suostun jakamaan kirjallisia lahjojani muidenkin nautittavaksi.

Sillä välin voinkin rakentaa uraa poliittisena agitaattorina. Sain tähän inspiraation räyhämäkeläiseltä blogini lukijalta, joka toivoi minun välittävän kirjeensä Silvio Berlusconille, kun seuraavan kerran törmäämme jossain pizzeriassa.

Rakas Silvio (suomalaiselle tuo rakas on vähän vaikea sana, mutta kuten näet, myös räyhämäkeläiset oppivat eurooppalaisille poskenpussailutasolle)

Kirjoitan Sinulle, koska olen huolissani Suomen valtion poliittisesta tilanteesta. En tiedä, onko sinulle muistettu kertoa, mutta se sarjakuvahahmon näköinen täti, joka on viime vuosina edustanut maatamme muutamissa kansainvälisissä kekkereissä, on lähdössä eläkkeelle. Joudumme siis valitsemaan uuden presidentin.

Samaan aikaan kiittämättömät pastanjauhajat ja mandoliinin rämpyttäjät yrittävät päästä Sinusta eroon. Mielessäni välähti, kun loppukevennyksessä hypättiin presidenttiehdokkaiden paneelikeskustelusta Sinun kuuluisaan panokeskusteluusi. Voisiko Sinusta olla pelastamaan myös Suomea?

Suomen maine on kärsinyt viime aikoina lommoja. Sen feta- ja ouzo -jupakan jälkeen Suomella on kauhean tosikon ja pihin känkkäränkän maine. Se meinaa hallaa myös Suomen taloudelle. Tuleeko tänne enää lainkaan mustikanpoimijoita Taimaasesta, jos ei ole takuuta minimipalkan maksusta ja ihmisoikeuksien polkemisesta?

Sinä taas saisit Suomen taatusti maailmankartalle, ja vielä nopeammin kuin se Juoksija-Paavo. Lisäksi kaverisi Putin asuu tässä ihan naapurissa, eli voisitte varmasti kyläillä helpommin puolin ja toisin. Kukaan ei varmaan loukkaantuisi, jos tarjoaisit Putinille omaa pysyvää tukikohtaa vaikka jostain Porkkalan suunnalta. Suomalaiset ovat vieraanvaraista kansaa.

Ymmärrän, että Itämeren puhurit huolestuttavat sinua ja hiuspohjaasi, mutta siitä ei kannata huolehtua. Jos kutrit tuntuvat jäykistyvän outoon asentoon, antaa Mauri varmasti hitusen omistaan, hänellä niitä riittää. Maurilta saa myös vinkkiä korkokenkien käytöstä liukkailla keleillä.

Tokihan meillä on presidenttiehdokkaita omastakin takaa. Mutta kun ovat niin vaisuja, varsinaisia seinäkukkasia. Naistentansseissa kukaan ei niiden päälle vilkaisisikaan, paitsi ehkä Isoa Paavoa, kun on sellainen hujoppi, että iskisi diskopalloon päänsä.

Tai sitten sitä Pekkaa, mutta se kuitenkin vaatisisi, että sitä viedään. Pekasta olisi kyllä kansainväliseen edustamiseen puolisonsa ansiosta, mutta mitä jos se saa taas päähänsä kasvattaa ne viikset? Vaikka kesäviikset? Viiksekkäillä valtiopäämiehillä ei ole kauhean hyvä maine, oli nimi sitten Adolf, Josef tai Pekka.

Timon saisi ylös röhnöttämästä vain Siniristilipun soitolla. Tulisit kyllä varmasti hyvin juttuun sen Pienen Paavon kanssa. Hänkin vihaa mediapeliä, siitä riittäisikin teillä jutunjuurta. Voisit vakuuttaa hänet ehkä myös oikeusjärjestelmän mädäntyneisyydestä.

On meillä kyllä se Sauli, josta minäkin ehdin jo innostua, ennen kuin kävi selväksi, ettei tämä olekaan Se Sauli, joka siellä Hollywoodissa asustelee, vaan aivan eri. Tämä ei panisi kaatumisiaan lakeerikenkien piikkiin, vaan syyttäisi mustelmista rullaluistimia. Ei hyvä, menee arvokkuus. On tällä kyllä koira, jonka kanssa voisi poseerata sen ameriikan ruskettuneen valtiopäämiehen rinnalla. Mutta Sinulla, rakas Silvio, on seuranasi aina sellainen liuta mirrejä, ettei siinä parit haukut ole yhtään mitään.

Sinulla tosiaan kun tuota mieskuntoakin riittää, rakas Silvio, niin täällä saisit vastusta useammankin viagran edestä: meillä on tarjota Johannaa, Saanaa, Martinaa ja hätätilanteessa myös BB-talosta voi käydä hakemassa naisvieraita Mäntyniemeen. Ja näille ei tarvitse edes maksaa, korvata korkeintaan tekstarit, kaiken muun tekevät ilmaiseksi, eli voit pitää sitä työpaikkaetuna.

Ruoasta ei myöskään tarvitse huolehtia. Jos silakat eivät kelpaa, niin kansallisruokamme makaroonilaatikko maistuu varmasti.

Mitä sanot, rakas Silvio? Tehdäänkö sopimus? Kannattaa tehdä se nopeasti, ennen kuin ne kiittämättömät makaroninpurijat ja muut lurjukset ehtivät sulkea sinut linnaan. Sellaisesta ei ole täällä Suomessa pelkoa, täällä rötösherran pelko on viisveisaamisen alku eikä näillä lakeuksilla pilkata rahajumalaa.

Ystävällisin terveisin,

R. R. Räyhämäki herran vuonna 2011.

Kiirettä on pitänyt

2011-11-09T11:43:00.000+01:00

Kiireinen syksy. Ja vielä kiireisemmeltä näyttävä talvi. Kaiken lisäksi sain päähäni, että pitäisi suorittaa maisterintutkinto alta pois, kun se siellä hiertää ja pistelee. Minähän olen opiskellut Rooman La Sapienza - yliopistolla jo 13 vuotta... jee! Naurettavinta on, että minulla puuttuu maisterintutkinnosta kolme pientä tenttiä, jotka lasketaan vanhassa tutkintosuunnitelmassa 1,5 tentiksi sekä se surullisenkuuluisa gradu.

Olen suoritellut tenttejä hiljakseen vuosien varrella, kieltämättä lentoemännän työt ja välivuosi Suomessa hidastivat opintojen etenemistä. Ja raskaaksi tultuani tuli täysi stoppi, hiivatti sentään. Nyt sitten niitän, mitä olen kylvänyt: harmaita hiuksia ennen hermoromahdusta, joka on odotettavissa minä hetkenä tahansa italialaisen yliopistobyrokratian villissä viidakossa seikkaillessani.

Tähän mennessä olen yrittänyt saada selvää maailman epäselvimmistä nettisivuista a lá Sapienza. Ei lupaa hyvää. En tiedä joudunko maksamaan vanhoja yliopistomaksuja 5000€ vai ehkä vain 1500€.

Olen kirjoitellut sähköposteja, vastausaikataulusta ei ole tietoa. Olen soitellut puheluita niin Roomaan kuin Torinoon, koska alunperin suunnittelin vaihtavani La Sapienzasta Torinon yliopistoon. Helpottaisi hiukan tenttimistä. Mutta vaikka La Sapienza vielä suostuisikin vaihtoon, on vaihto tämän vuoden osalta Torinossa jo loppunut.

Totta puhuen, kun kysyin lisätietoja Torinon yliopiston hallinnosta, tuli sellainen tunne, että tänne en kyllä haluaisikaan tulla opiskelemaan: yliopistohenkilökunnan töykeys on Italiassa aivan omaa luokkaansa. Se ärsytti minua jo parikymppisenä opiskelijana, ja nyt, kolkyt ja risat perheenäitinä tuo ylimielinen röyhkeys saa minut raivostumaan. Yliopistolla harjoitetaan oikein tehokkaasti "valta se on pienikin valta" tyylistä käytöstä, eikä kukaan uskalla/voi sanoa näille taliaivoille mitään, koska muuten opiskelijan elämää hankaloitetaan entisestään...

Tällä hetkellä siis tutkintoni kohtalo on täysin auki. En tiedä, saanko siirrettyä opintojani ensi vuonna Torinoon ja jos, niin kuinka monta tenttiä minun on tehtävä ennen kuin pääsen gradua kirjoittamaan. En myöskään tiedä, kannattaako minun unohtaa siirto ja jatkaa opintoja La Sapienzassa, vaikka tenttiminen paikan päällä onkin vaikeaa. Lentokoneet on toki keksitty, mutta päiväseltään Roomassa käyminen on rankkaa joka tapauksessa.

Kiirettä siis pitää. Peukut pystyyn ja toivotaan, että joku heltyy vastaamaan edes sähköposteihin, sekin olisi jo askel eteenpäin...

Koulutielle

2011-09-10T09:53:00.000+02:00

Hengissä ollaan, vaikka kiirettä onkin pitänyt. Kun kotiuduimme Suomen reissulta, alkoi valmistautuminen Neiti Aurinkoisen ensimmäiseen kouluvuoteen. Siis leikkikouluun, jossa olemme nyt viettäneet pari tuntia aamupäivällä osana pehmeän laskun ohjelmaa, jossa lapsi totuttelee kouluun yhdessä äidin tai isän kanssa ensimmäiset kaksi viikkoa. Italiassa myös leikkikoulu noudattaa varsinaisen koulun aukioloaikoja, eli kouluvuosi alkaa syyskuussa ja päättyy kesäkuussa.

Italiassa päiväkoti jaetaan siis kahteen osaan: perinteisesti asilo nido:ksi kutsuttuun päiväkotiin, joka on tarkoitettu 1 (0)-3 -vuotiaille lapsille sekä leikkikouluun eli scuola materna:an (nykyinen scuola dell'infanzia), joka on tarkoitettu 3-5-vuotiaille lapsille. Scuola maternan käymisprosentti on hyvin korkea, niillä seuduilla (eli Rooman ympäristö sekä tämä Torinon seutu) joilla olen itse asunut, 99% la psista kävi scuola maternaa, myös siinä tapauksessa, että äiti ei käy töissä. En tiedä, onko kyse italialaisten erilaisesta suhtautumisesta sosiaalistumiseen vai mihin, mutta tätä scuola maternassa käymistä tunnutaan pitävän itsestäänselvyytenä ja lapsen pitämistä kotihoidossa kouluikään eli 6-vuotiaaksi saakka lapsen edun vastaisena :)

No, Neidin kaverit kävivät scuola maternaa tai asiloa jo viime vuonna, joten hänkin oli varsin innoissaan ajatuksesta olla iso tyttö ja aloittaa koulu itsekin. Neiti tosin käy scuola maternassa erityistä sezione primaveraa eli "kevät-luokkaa", jossa on vain 2-3 -vuotiaita lapsia ja opettajia on kaksi yhden sijaan. Aivan oikein, opettajamäärä on reippaasti pienempi kuin Suomessa, normaalilla scuola maternan luokalla on 30 (!) 3-5 -vuotiasta lasta ja vain yksi (!) opettaja. Kaikkien lasten onkin oltava autonomisia esimerksiksi vessassa käymisen suhteen, koska vaipanvaihtoon ei ole opettajalla isompien luokalla aikaa.

Neidin luokalla taas on 25 oppilasta, joista osa vaipoissa, osa ei. Yksi opettajista onkin nidon eli pienempien lasten opettaja ja toinen varsinainen scuola maternan opettaja.

Kaikilla lapsilla on yllään grembiule, eli takkiessu. Tytöillä tietenkin vaaleanpunainen ja pojilla vaaleansininen. Ihan kätevä tapa estää sekä vaatteiden likaantuminen että vaatteiden vertailu, vaikka toivon mukaan näin pienet nyt eivät muutenkaan vertaile vaatteittensa muodikkuutta sen kummemmin...

Vaikka opettajien vähyys vähän arveluttaakin, itseäni on rauhoittanut tapa, jolla nämä pienimmät lapset totutetaan koulutielle. Ensimmäisellä viikolla lapsi viettää koulussa vain kaksi tuntia aamupäivällä jommankumman tai kummankin vanhemman seurassa. Meillä Kapu tuli mukaan ensimmäisenä päivänä, mutta seuraavina menimme kouluun kaksistaan. Olen yrittänyt olla mahdollisimman passiivinen, koska ideana ei ole totuttaa lasta leikkimään koulussa äidin kanssa, vaan tutustumaan uuteen ympäristöön ja uusiin ihmisiin niin, että tarvittaessa äiti on kuitenkin lähellä.

Neidillä ei onneksi olekaan vaikeuksia irrottautua äidistä, vaan hän on lähtenyt omatoimisesti leikkimään ja tullut äidin luo käymään vain silloin tällöin näyttääkseen jotain uutta lelua. Muutamaan otteeseen olen lähtenyt "käymään vessassa" ja Neiti on jäänyt yksikseen. Tarkkailin sitten häntä hiukan kauempaa ja se mitä näin, oli rauhoittavaa. Yhdessä vaiheessa Neiti pelästyi mörisevää leikkitoveria ja juoksi pakoon ja kaatui. No, hänen omaopettajansa kiiruhti heti luokse, selitti, että toinen lapsi halusi vain leikkiä ja niin Neiti nousi ylös ja palasi takaisin tämän mörisevän lapsen luo. Ei siis sen kummempia traumoja. Sitten hän näki taas minut ja juoksi luokse selittäen, kuinka oli pelästynyt. Ja sitten taas leikkimään...

Leikkitiloja on erilaisia: iso piha, iso sali liukumäkineen, näyttämöineen ja muine leluineen, jossa järjestetään myös viikottainen "liikuntatunti". Neidin ryhmällä varsinaisia luokkahuoneita on kaksi: toisessa on pienet pöydät tuoleineen ja siellä myös syödään ja "askarrellaan" (siis kuulemma sotketaan maaleilla) ja toinen on leikkihuone, joka on täynnä leluja ja jossa myös nukutaan päiväunet. Isommilla lapsilla luokkia on vain yksi, koska he syövät kaikki yhdessä ruokalassa.

Varsinaisiin tositoimiin pääsemme vasta ensi viikolla, kun Neiti totuttelee leikkikouluun myös ilman mamman seuraa. Vielä maanantaina vietämme koululla pari tuntia yhdessä, mutta jo tiistaina vietämme yhdessä vain ensimmäisen tunnin ja sen jälkeen Nti jää muiden lasten ja opettajien seuraan kahdeksi tunniksi. Keskiviikkona ja torstaina sama toistuu ja perjantaina onkin sitten se varsinainen tulikoe: Neiti viettää koko koulupäivä yksin. Aluksi koulupäivä on 3,5 tunnin mittainen ja pitenee pikku hiljaa 4-5 tuntiin. Koulupäivä on tarkoin rajattu, eli vanhemmat voivat hakea lapsen kotiin vain tiettyinä aikoina, eivät suinkaan milloin vain. Tänä vuonna on vielä mahdollisuus puolipäiväiseen kouluun, mutta jo ensi vuonna koulupäivä on täyspitkä eli loppuu vasta klo 15.30 tienoilla.

Toistaiseksi on vaikea sanoa, kummalle koulun alku on ollut jännempää: mammalle vai Neidille. Nähtäväksi jää myös kumpi kärsii tästä osapäiväerosta kovemmin. Ainakin itselle ajatus vaatii vielä totuttelua, Neidin sopeutuminen saattaa ollakin nopeampaa...

Viileneviin iltoihin

2011-08-21T07:57:00.000+02:00

Olemme nyt toivon mukaan Suomessa, mutta kun satuin tässä taannoin ottamaan pari päivänasu-kuvaa, niin ajastan ne tänne noin niin kuin tikusta asiaa -tyyliin... Siltä varalta, ettei Suomessa aika oikein riitä bloggailuun...

Kaikki vaatteet ovat vuosien takaa. Olen muuten super-tyytyväinen siitä, että olen osannut ostaa vaatteita, jotka sekä malliltaan että materiaaliltaan kestävät vuosikausia. Tämä Blu Nautan neuletakki on yksi esimerkki parhaimmista mahdollisista sijoituskohteista: olen käyttänyt sitä jo vuosikausia koko vuoden ympäri. Ehdottomasti lempivaatteitani!

Neljät häät ja neljät hautajaiset

2011-08-18T15:19:00.000+02:00

Meemin poikanen

Heljän blogista tuli mukaan tämä meemi:

Neljä työpaikkaa, jotka minulla on ollut elämäni aikana:

Mansikoiden poimija (sain potkut kahden päivän jälkeen)
Muovikoneen hoitaja
Englannin opettaja
Lentoemäntä

Neljä elokuvaa, joita voin katsoa uudestaan ja uudestaan:

Leon
Gladiaattori
useimmat Coenin veljesten elokuvat
Mies ja alaston ase -elokuvat

Neljä paikkaa joissa olen asunut:

Meilahti, Helsinki
Otaniemi,Espoo
Prati-Trionfale, Rooma
Garbatella, Rooma

Neljä TV-ohjelmaa, joista pidän:

Frendit
Dr. House
Desperate Housewiwes
En keksi neljättä, kun en oikeasti katso edes noita kolmea edellistä.Mutta kun joskus olen katsonut, nuo olivat ihan jees. En osaa katsoa telkkaria :)

Neljä paikkaa jossa olen ollut lomalla (aikuisiällä):

Pariisi, Ranska
Dakar, Senegal
Ari Atoll, Malediivit
Eolien saaristo, Italia

Neljä suosikkiruokaani:

Lasagne on ehdoton nro 1
Kaikki muut uunipastat toisella sijalla
erilaiset wokit
kotitehty hampurilainen kaikilla lisukkeilla

Neljä saittia, jossa käyn päivittäin:

yahoo
FB
Google hallintapaneeli
Hesarin nettisivut

Neljä paikkaa, joissa olisin mieluummin juuri nyt:

kahvilassa kahvilla Neidin ja Kapun kanssa
autiolla rannalla
Malediiveillä veden alla
retkellä Kapun ja neidin kanssa ihan missä vain :)

Kasvimaa

2011-08-15T07:18:00.003+02:00

Viime vuonna kärsin lyhyestä mielenhäiriöstä, joka myös viherpeukaloinnin nimellä tunnetaan. Tänä vuonna tulin kuitenkin järkiini ja muistin pikimustan peukaloni sijaitsevan keskellä kämmentä, joten en olekaan jakanut kanssanne iloa puutarhassa vielä hädintuskin hengissä sinnettelevistä kukanrievuista. Sen sijaan esittelen teille kuvia appiukon kasvitarhasta. Voidaan vaikka leikkiä, että todellisuudessa nämä luonnon ihmeet ja rikkaudet kasvavatkin omassa puutarhassani sen sijaan, että kävisin appivanhemmilla verottamassa heidä puutarhointityönsä tuloksia.

Mangoldi (italiaksi bieta) on Kapun lempparikasvis. Itse paistan sen yleensä pannulla öljy-valkosipuli-chilipippuri -seoksessa, ei tarvitse edes vettä lisätä, kun kasvi itse puristaa nesteen ulos kuumentuessaan.

Appiukko antaa meille aina mukaan oman kasvimaan salaatteja

Olen muuten nähnyt huumaavan tuoksuista mustaa basilikaa vain appiukon kasvitarhassa.

Appiukko yrittää joka kesä tehdä tehdä kesäkurpitsan kasvatuksen maailmanennätyksen. Todellisuudessa suuret kesäkurpitsat ovat mauttomia, mitä pienempiä, sitä parempia.

Jotta ei nyt aivan pelkäksi puutarhailuksi menisi, esittelen yksityiskohtia anoppila-vierailulle panemastani takista.

Pretty in pink - tekstiilikaksoset eväsretkellä

2011-08-12T07:29:00.000+02:00

Olemme retki-ihmisiä. Meistä on siis kiva lähteä ajelemaan autolla, pysähtyä johonkin pieneen alimentareen, ostaa sieltä sämpylät ja väliin juustoa ja leikkeleitä ja jatkaa sitten matkaa jonnekin hevon kuuseen tai siis luonnon keskelle eväsleipiä nakertamaan. Piemonte ja sen Alpit tarjoavat onneksi paljon mahdollisuuksia eväsretkeilyyn. Plussana Suomesta muistuttava luonto kuusineen. Ja ihana viileys alamaiden helteisiin verrattuna.

Siinä nyt ei kummemmin ohjelmaa tarvita, että luonnonihmeistä (lue: ötököistä, kivista ja kukista) innostunut taapero viihtyisi retkillä. Erityisen jännää on yrittää bongata varoitusääniä viheltäviä murmeleita tai jollain alppilaitumella märehtiviä lehmiä kellot kaulassaan. Tai yrittää estää taaperoa putoamasta vuoripuroon.

Kyllä huomaa, että alkaa olla ikävä Suomea, sen verran ihastuin näihin pohjoismaisilta tuntuviin maisemiin kuusineen...

Lasagne a la Vera

2011-08-09T07:44:00.000+02:00

Huomasin, että en ole täällä julkaissut lainkaan lasagne-reseptiä! Anteeksiantamatonta. Tässä se nyt sitten tulee...
Tämä resepti on sekoitus emilialaisen anoppini ja eteläitalialaisen kodinhoitajamme lasagne-resepteistä, joten lopputulos on sitten minun ikioma lasagne-reseptini :)

Eli tarvitset
pastalevyjä (itse käytän oman leipomon tekemää tuorepastaa, jota ei tarvitse edes keittää, vaan se kypsyy pelkän kastikkeen voimalla)
50g voita
40g jauhoja
5dl maitoa
parmigianoa
muskottipähkinää (nämä kaikki besciamella-kastiketta varten)

sekä

RAGU' ALLA BOLOGNESE -kastiketta, jonka ohje seuraa tässä:

100g silavaa (pancetta)
300g vasikan jauhelihaa
300g naudan jauhelihaa (virallisessa reseptissä käytetään vain 300g naudan mahan alla olevasta rasvaisesta lihasta jauhettua lihaa)
1 sipuli
1 porkkana
1 sellerinvarsi
50g voita
2 ruokalusikallista oliiviöljyä
1dl punaviiniä
4dl lihalientä (tai korvaa osa paseeratulla tomaattikastikkeella)
1 ruokalusikallinen tomaattipyreetä
2dl maitoa
parmigianoa
suolaa ja pippuria

1. Hienonna kuoritut kaavikset.Ruskistetun porkkanan, sipulin ja sellerin seos kulkee Italiassa soffritton nimellä ja on pohjana suurimmassa osissa lihakastikkseista ja monista muistakin ruoista. Itse käytän hienontamiseen mezzalunaa eli anoppini suosimaa puolikuun muotoista veistä, mutta kylläpä sitä joskus on tullut humautettua koko hoito monitoimikoneeseenkin.

2.Pyyhi pois sipuli-itkun poskille tuomat ripsivärit ja laita voi ja öljy korkeareunaiselle pannulle kuumenemaan (öljy estää voin palamisen).

3.Kun soffritto on kuullottunut on kypsentynyt mukavasti, sekoita joukkoon jauhelihan ja jauhetun silavan sekoitus. Sekoita, sekoita ja sekoita, kunnes liha on kypsää. Lisää suolaa ja pippuria.

4.Samaan aikaan kuumenna lihaliemi ja sekoita tomaattipyree liemeen. Itse käytän myös paseerattua tomaattikastiketta. Yleensähän ragu'n pitäisi olla kuivaa, mutta koska en keitä tuorepastaa erikseen, jätän kastikkeen hiukan normaalia kosteammaksi lisäämällä pari desiä paseerattua tomaattikastiketta. Kun liha siis on kypsää, lisää joukkoon punaviini, anna haihtua ja humauta sitten pannulle tomaattipyreellä maustettu lihaliemi.

5. Peitä pannu kannella ja anna muhia alhaisella lämpötilalla n. tunnin verran. Mitä kauemmin, sitä parempi. Voit lisätä joukkoon hiukan lihalientä, jos kastike näyttää kuivuvan liikaa, mutta muista, ettei sen ole tarkoitus olla vetistä. Mausta suolalla ja pippurilla, itse lisään myös ripauksen chilipippuria.

6. N. tunnin tai puolentoista kuluttua lisää kastikkeeseen maito ja anna myös sen haihtua pois. Kun maito on haihtunut, on kastike valmista.

Huom! Jos käytät niin pehmeää tuorepastaa, ettei se kaipaa keittämistä, voit jättää kastikkeen hiukan vetisemmäksikin.

Kun ragu' on valmista, on besciamellan vuoro. Sulata n. 50g voita. Sekoita voisulan joukkoon n. 40g jauhoja (itse teen silmätuntumalla ilman tarkkoja mittoja mistään...),

anna paksuuntua ja lisää sitten lämmintä maitoa sen verran, että kastike ei ole liian vetistä tai liian kuivaa. Sekoita joukkoon reippaasti parmigianoa, hiukan suolaa ja muskottipähkinää.

Levitä uunivuokaan ensin kerros ragu'ta, sitten tuorepastalevyjä,

uusi kerros raguta, ja päälle besciamellaa. Jatka samaa rataa, kunnes uunivuoka on täynnä.

Yhteen kerrokseen voit myös viipaloida mozzarellaa, se pehmentää lasagnea mukavasti.

Vielä aivan päällimmäiseksi raguta ja besciamellaa sekä uusi satsi parmigianoa.

Paista uunissa 180 asteessa n. puoli tuntia. Kapu tykkää sellaisesta lasagnesta, joka on rapeaa päältä ja pehmeää sisältä, joten itse paistan hiukan kauemmin ja laitan lopussa grillin päälle.

Ei kai tässä muuta kuin Buon appetito!

Party time

2011-08-07T07:59:00.004+02:00

Varoitus: otan postauksessa kaiken ilon irti uudesta juhlamekostani, joka lähti mukaan Stefanelin alennusrekistä. Kangas on 100% silkkiä, vain vuorina toimiva "alushame" on keinokuitua. Kun meillä sattui olemaan pientä juhlan aihetta Kapun kanssa, niin sain luvan vetää esiin tämän löytöni. Ok, varmaan tällaista mekkoa pitäisi pitää lähinnä cocktail-kutsuilla jne. mutta kun kotiäidin kekkerit järjestetöään omalla terassilla, niin tässä se nyt on:

Any excuse is fine for wearing my Little Black Stefanel, 100% silk is such a great material

Yritin valita sopivaa boleroa ja päädyin tähän viininpunaiseen. Olen niin ihastunut tähän mekkoon, että päätin uskaltautua sen kanssa vähän rennompiinkin tilaisuuksiin. Kun korvaa boleron farkkutakilla ja vaihtaa piikkikorot läpsyttimiin, ei mekko tunnu enää liian elegantilta vaikka pizzeriaan.

Any dress gets more casual if You wear a denim jacket and low heels

Ja mitä söimmekään... kaikkien karppaajien painajainen...

Lasagnea... aamiaisella ja lounaalla yritän todellakin syödä verensokereiden ailahtelua kunnioittaen, mutta ainakin pari kertaa viikossa syömme illalla pastaa tai pizzaa. Pieni nuukahdus vain auttaa unen saamisessa...

Night sky

Historical record

2011-08-05T08:01:00.010+02:00

Muutama yö sitten tapahtui jotain historiallista. Ensinnäkin Neiti Aurinkoinen nukkui, ensimmäistä kertaa n. vuoteen, yhdeksän tuntia (9) putkeen. Mutta ei se mitään. Tällaista on tapahtunut muutamaan otteeseen aikaisemminkin. Koska normiyö Neidillä tarkoittaa kuitenkin 2-5 herätystä, on oma unirytmini muokkautunut sellaiseksi, että herään 1,5-3 tunnin välein joka tapauksessa. Mutta pari yötä sitten yllätin itsenikin: nukuin 7 tuntia putkeen, ensimmäistä kertaa raskaaksi tulon jälkeen. Raskausaikana ramppasin vessassa useamman kerran yössä, ja Neidin synnyttyä, no, heräilyn syynä ei enää ollut virtsarakkoa painava kohtu :)

Oliko siis ihme, että heräsimme itse kukin virkeinä ja valmiina lähtemään Mandrian luonnonpuistoon pienelle retkelle?

I slept historical 7 hours in a row for the first time in about 3 years...

Ihana päivä, vaikka olikin ikävä Kapun vanhempia lapsia, joiden kanssa vietimme luonnonpuistossa ihanan päivän heidän lomallaan.

Neiti on muuten ollut siitä "erikoinen" lapsi (no joo, on hänellä paljon muitakin erikoisia ominaisuuksia niin kuin kaikilla muillakin lapsilla), että hän on ollut varsin tasapuolisesti aina sekä mamman että papa'n tyttö. Siis aika lailla mamman perään, mutta aina kuin vain mahdollisuus, niin aivan yhtä lailla hän viihtyy papa'n kanssa. Ei siis ole koskaan ollut mitään erityisiä vaatimuksia sen suhteen, että kuka vaihtaa vaipan, pukee jne. Ainoa asia, joka aina ollut minun "harteillani" on ollut nukkumaanmeno. Mutta viime aikoina on kelvannut myös papa'n iltasatu.
Minulle kuitenkin on aina toitotettu Italiassa sitä, kuinka tytöt ovat isukin perään ja pojat mamman. Olenkin odottanut, että koska se papa'n nouseminen selkeälle ykköspallille oikein alkaa. Pieniä viitteitä on jo nähtävissä... ;)

Luonnonpuiston pyörävuokraamon yhteydessä olevassa kahvilassa oli esillä Bambin isä. Onneksi Neiti ei ole vielä siinä iässä, että olisi vaatinut tarkempia selityksiä siitä, kuinka Bambin isä on päätynyt seinälle.

Tuli taas kerran todistettua, että lasten mielestä kiinnostavimmat lelut eivät ole kiinalaisia muovihökötyksiä.

Mandriassa on yksi Italian kuuluisimmista ratsastuskouluista ja heppoja oli myös piknik-pöytiemme läheisyydessä. Neiti ensin hiukan epäröi, mutta kun samalle paikalle piknikille päätynyt italialaisrouva antoi hänelle porkkananpaloja, Neitikin uskalsi antaa hepalle makupalan ja olikin tosi muikeana sen kokemuksen jälkeen. Tämänpäiväinen piknik oli kyllä hauska esimerkki italialaisten välittömyydestä. Tuntemattomien kanssa rupatellaan ja vietetään piknikkiä ilman ongelmia, vaikka koskaan aikaisemmin ei olisi nähtykään eikä todennäköisesti tulevaisuudessakaan enää toisiimme törmätä.

Sen pituinen se. Toivottavasti elokuu on lähtenyt mukavasti käyntiin muillakin! :)

Low carb lunch - karppaajan salaatti

2011-08-03T07:42:00.002+02:00

Kuten täällä olen voivotellut, on minun syytä olla tarkkana sekä aamiaisen että lounaan suhteen. Jos innostun vetelemään napaa pastaa tai jotain muuta liian hiilihydraattipitoista, verensokerini kohoavat niin luvattoman korkealle, että seurauksena on pelottava väsymys. Siis ei mitään hohhoijaa jos pääsisi tirsoille -väsymystä, vaan tyyliin jalat putoaa alta pois ja nukahdan seisaalleni, ellen pääse heti just nyt makuulle. Ei kiva. Niinpä yritän pitää lounaan Zone-dieetin mukaisena. Aika usein valmistan proteiinipitoisen salaatin. Se täyttää mahan eikä todellakaan saa oloa väsyneeksi. Lisäksi kevyen lounaan etuja on myös kevyt olo: tunnin kuluttua voi aivan hyvin lähteä lenkille tai vetää jooga-session.


I prefer my lunch light: tuna, mozzarella, lettuce, tomatos, carrots and some bread cubes: I don' t get tired in the afternoon as I would if I would eat pasta or other meal high in carbs

Stefanel is my favouret brand. I bought this top years ago and it seems brand new. The shorts I just bought from the sales.

Lisää Stefanelin esittelyä: toppi on iänkaiken vanha, mutta Stefanelin laatu pitää vuosienkin jälkeen. Sortsit löytyivät tämän vuoden alerekistä.

Kuten mainitsin jo aikaisemmassa postauksessa, en varsinaisesti seuraa edes Zone-dieettiä enkä siis kuulu karppaajiin, varsinkin kun illallisella saatamme syödä hiilareita vaikka kuinka paljon. Olen kuitenkin huomannut, että valikoimalla ns. hyvälaatuisia (matalan GI:n) hiilihydraatteja, olen huomattavasti energisempi. Illalla sen sijaan pieni väsymys ei todellakaan ole haitaksi, joten ennen nukkumaan menoa vetelen pastaa napaan hyvällä omallatunnolla myös tulevaisuudessa. :)

Lazy Sunday

2011-08-01T08:02:00.030+02:00

Meillä oli kerrankin oikea sunnuntai. Siis siinä mielessä, että Kapukin oli kotona, hänen työnsähän ei virastoaikoja noudata. Neiti herätti meidät aika aikaisin, eli klo 7.30. Hetken aikaa kesti, että käynnistyin.

Juoksulenkki on oikeastaan paras tapa saada meikäläinen hereille. Tämä viikko on ollut erityishyvä lenkkien suhteen. Olen tehnyt neljä 45 minuutin lenkkiä ja yhden hiukan yli tunnin lenkin. Yhtenä päivä jouduin tyytymään 40 minuuttiin cross-trainerilla. En koe olevani mikään himokuntoilija, sellaiseksi luokittelisin itseni vain, jos tähtäimessä olisi maratoni vaatimattomamman puolarin suhteen :) Viimeksi Suomessa tein sen erehdyksen, että kävin lenkillä 14 päivänä ilman taukoa, mutta silloin toinen jalkapöydistä alkoi oireilla. Kipu meni onneksi ohi muutaman päivän tauolla, mutta sen jälkeen olen ollut tarkkana viikottaisen lepopäivän suhteen.

Juoksun jälkeen kylpy... aah... Silloin harvoin, kun saan kylpeä kaikessa rauhassa, otan kylvystä kaiken ilon irti: laitan hiuksiin naamion ja teen kokovartalokuorinnan.

Aamupäivällä kävimme kävelyllä.. Tietenkin sunnuntaivetimet päällä. Italiassahan sunnuntait vietetään kävelemällä kylänraittia pyhävaatteet yllä.

Sitten menimme kahville ja cornettolle. Huomatkaan Neidin hieno laastari polvessa, pari päivää sitten hän sai kaaduttuaan ensimmäisen kunnon avohaavansa!

Myös ikkunaostoksilla tuli käytyä. Tämä on yksi lempiliikkeitäni, vaikka en sieltä mitään ikinä ostakaan :)

Lounaaksi oli linssi-papu-keittoa. Tein soffritton porkkanasta, selleristä sekä sipulista ja lisäsin joukkoon kuivattuja palkokasveja sekä kasvilientä. Täynnä kuituja ja kasvisproteiineja. Ja pienellä öljytilkalla, parmigianolla ja leipäkuutioilla höystettynä jopa hyvää ;)

Lounaan jälkeen en enää jaksanut napsia kuvia samaan tahtiin :) Neidin päikkäreiden aikana katsoimme Wall Street -Money never sleeps -elokuvan, ei ollut hullumpi ainakaan verrattuna edellisen illan Turistiin, jota tähdittävä Angelina Jolie ei onnistunut tekemään kököstä filmistä yhtään sen parempaa. Inhoan ennalta-arvattavia juonia, kuten Turistin tapauksessa. Vai olenko minä muka ainoa, joka arvasi ns. jymy-yllätyksen heti alussa???

Neidin herättyä päikkäreiltä veimme hänet paikalliseen ulkoilma-hoploppiin pomppimaan. Sitten olikin aika palata kotiin. Illalliseksi Kapun valmistamaa spaghettia aglio, olio e peperoncino -kastikkeella. Ravintoarvo puhdas nolla, mutta kukapa sitä ajattelisi vetäessään pastaa napaan?

Illalla vielä toinen filmi. Neitihän nimittäin siirtyi oma-aloitteisesti nukkumaan omaan huoneeseensa muutama viikko sitten, ja niin kauan kun tätä iloa kestää, aiomme ottaa kaiken hyödyn asiasta katsomalla rästiin jääneitä leffoja. Varsinkin, kun epäilen, että kun Neiti syksyllä aloittaa tarhan, saattaapi hän hyvinkin haluta takaisin isoon makkariin nukkumaan.

Toivottavasti teillä oli yhtä miellyttävä sunnuntai. Joka tapauksessa toivotan kaikille ekstra ihanaa uutta viikkoa!

Kick start for the day - aamiainen naisen tiellä pitää

2011-07-30T08:20:00.004+02:00

Aamulla kuin ruhtinas, päivällä kuin prinssi, illalla kuin keräjäläinen... näin kehottaa syömään italialainen sananlasku. Omia syömisiäni säätelevät nykyään aika pitkälle verensokeriarvot. PCO:sta kärsivänä epäilen kyseisessä syndroomassa yleisen insuliiniresistanssin olevan heittelehtivien verensokereiden taustalla, mutta liikunnalla ja ruokavaliolla tämäkin ongelma pysyy suht hyvin kunnossa. Varsinkin aamiainen ja lounas ovat itselleni tärkeitä: jos silloin liioitellaan hiilihydraattien kanssa, on tuloksena suorastaan pelottavan voimakkaista väsymystiloja. Illallisella otan rennommin, pieni väsymys vain auttaa nukkumaan paremmin.

I love green tea, Twinings rasberry flavoured is one of my favourites

Natural youghurt and apple is an ideal breakfeast for me

Vihreää teetä, Zone-dietin periaatteiden mukaan valmistettuja keksejä (40% hiilihydraatteja, 30% proteiinia, 30% rasvaa, maistuvat ihanan pahvimaisilta :)) Maustamatonta täysrasvajugurttia ja puolikas omena. Niillä lähtee päivä käyntiin ilman heittoja energiatasossa.

I always remember to take my vitamins and omega 3's.

Pyhä pillerinpyörittäjä on myös tarpeen, vaikka ruokavalio suht tasapainoinen onkin. Ainakin perusvitamiinipillerit (vaikka tutkimusten mukaan vitamiinipillereitä syövät ihmiset ovat suurimmaksi osaksi niitä, jotka eivät lisiä edes tarvitsisi, koska he syövät muutenkin terveellisesti...), kalaöljykapselit (itse käytän sellaisia, jotka on tehty suodatetusta kalaöljystä, eli ainakin suurin osa mahdollisista raskasmetalleista on jäänyt pois) sekä kaikille hedelmällisessä iässä oleville naisille suositeltava foolihappopilleri.

Puolet raskauksista käynnistyy itse asiassa suunnittelematta, joten tietyissä maissa on haluttu kohottaa naisten päivittäistä foolihapon tarvetta nykyisestä. Yhdysvalloissa mm. aamiaismuroihin lisätäänkin osin tästä syystä foolihappoa ihan kysymättä :) Foolihappo onkin onneksi niitä vitamiinejä, joista on vaikeaa ellei mahdotonta saada yliannostusta. Raskautta suunnitteleville gynekologi saattaa määrätä hyvinkin voimakkaita foolihappolisiä, mutta ellei tiedossa foolihapon puutteesta johtuvia ongelmia (foolihappo on ensisijaisen tärkeää aivan raskauden alkumetreillä, kun alkion keskushermosto alkaa muodostua), riittää naiselle ihan normaali foolihappolisä. Just in case ;)

Ja ei, eilisen topin tarkoituksena EI ole peittää raskausmahaa :) Vaikka viime aikoina en ehkä olekaan suhtautunut ajatukseen Neidin mahdollisesta pikkusisaruksesta aivan niiiin jyrkästi kuin joskus vuosi sitten ;) Varsinkin kun se aikoinaan asettamani 3 vuoden ikäeron minimiraja on ylitetty...

I loooove my Stefanel shorts

Tykkään hurjasti näistä viime vuonna ostamistani Stefanelin sortseista.

Mitenkäs muilla? Syöttekö aamiaista lainkaan vai oletteko aamiaisbuffetin ystäviä? Entä vaihteleeko aamiaisenne päivästä toiseen vai oletteko piinttyneet tiettyyn rutiiniin niin kuin meikäläinen? Popsitteko vitamiinejä vai otatteko hivenaineet mieluummin suoraan ruoasta?

Onnea matkassa

2011-07-28T08:26:00.002+02:00

Hahaa, säikähdin maanjäristystä sen verran, että päätin taivutella Onnettaren puolelleni. Hevosenkenkiä tai jäniksenkäpäliä en tähän hätään löytänyt, mutta sen sijaan innostuin etsiskelemään neliapiloita ylipitkästä kotinurmikosta. Itse en ole sellaista koskaan aikaisemmin löytänyt, mutta tällä kertaa saalis oli komea. Kyllä, aivan oikein, löysin NELJÄ neliapilaa eri puolilta pihaa. Ok, osa on hiukan resuisia, mutta siltikin...

Sitten alennusmyyntien aarteiden esittely jatkukoon. Ostin nimittäin tämän Stefanelin mekon, kun ihastuin kankaaseen. 30 % puuvillaa ja 70% silkkiä. Aivan tajuttoman ihanan tuntuinen iholla.

Huomaa kotiäidin punaiset varpaankynnet...

Olen aina jotenkin arastellut sinistä väriä vaatteissa. Vaaleansinistä ja tummansinistä olen sentään käyttänyt jonkin verran, mutta tällaista taivaansinistä vähemmän. Yhtäkkiä kuitenkin hoksasin, että taivaansininenhän sopii varsin hyvin perus-suomalaiseen värikarttaan eli maantienharmaisiin hiuksiin ja samean sinisiin (siniharmaisiin...) silmiin. Varsinkin silmien sinisyys korostuu ja ihokin näyttää melkein ruskettuneelta :)

En ole pitkään aikaan kokeillut mitään uusia reseptejä, mutta siltä varalta, että jotakuta kiinnostaisi uudenlainen kasvislisuke aterialle, paljastan tämän hyvin yksinkertaisen idean:

Zucchine in umido eli kesäkurpitsaa tomaattikastikkeessa:

Kuullota pannulla yksi keltainen sipuli oliiviöljyssä. Pese ja pilko haluamasi muotoisiksi viipaleiksi kesäkurpitsoja (itse tykkään puolikuun muotoisista). Kypsennä kesäkurpitsa yhdessä sipulin kanssa pannulla, kunnes niihin tulee hiukan väriä.

Mausta suolalla, pippurilla ja chilipippurilla oman maun mukaan. Lisää n. 0,5 l paseerattua tomaattikastiketta ja anna kypsyä pannulla suht matalalla lämmöllä sellainen puolituntia, tarkista, ettei kuivu liikaa. Mausta koko höskä vielä pippurilla ja chilipippurilla, itse tykkään aika tulisesta. Tarjoile esim. lihan kanssa, itse olen kasvissyöntiaikoinani syönyt ihan pelkästään leivän kera.

Varo, ettei tomaattikastike roisku uudelle siniselle Stefanelin mekolle. Buon appetito!!

Maanjäristys Piemontessa

2011-07-25T15:41:00.000+02:00

Huh! Olimme maanantaina lounaan jälkeen päikkäreillä koko sakki, kun sänky alkoi heilua ja koko kerrostalo täristä. Syynä ei todellakaan ollut italialainen intohimo, vaan maanjäristys! Maanjäristyksellä oli kaksi keskusta, toinen Cuneossa ja toinen Val di Susassa ja meilläpäin, samoin kuin Torinossa, koko 4,8 voimakkuudella hyörinyt järistys tuntui ihan tosissaan. Tällä hetkellä järistyksellä ei näytä olleen vakavia seurauksia, joten tämän järisyttävän aasinsillan jälkeen yritän hillitä adrenaliinipaukkua muutamalla kepeällä kuvalla uudesta kukkamekosta...

Minunhan oli tarkoitus tehdä personal record ja olla ostamatta itselleni yhtäkään uutta vaatetta koko kesänä, mutta lopulta houkutus kävi liian suureksi. Tämän Benettonista ostamani mekon lisäksi mukaan tarttui pari silkkitanttua Stefanelilta, mutta niitä esittelen joskus myöhemmin.

Lisäksi pieni väläys ikealais-suomalaisesta terassikattauksestani: innostuin ostamaan kaikenlaista sinivalkoiseen teemaan sopivaa, kun hurautin ensimmäistä kertaa Ikeaan omalla autollani. Olin koko viime talven ilman Rooman lentokentälle jäänyttä autoani, ja heti kun Kapu ajoi sen takaisin tänne, tein pyhän päätöksen uskaltautua Torinoa ympäröiville kehäteille ilman paniikkia ja hysteriaa. Hyvin Ikea-reissu sujuikin, Neitikin oli tosi reipas sekä ostoskierroksen että ajomatkojen ajan.

Itselle tulee hyvin patrioottinen tunnelma näissä väreissä... :)

Norjan uutiset ovat vetäneet mielen matalaksi, siihen päälle tämä maanjäristys sekä Kapun vanhempien lasten paluu Yhdysvaltoihin. Julmille tragedioille tai luonnontuhoille emme voi oikein mitään, mutta vaikka Kapun lapsia tuli heti kova ikävä, voimme ainakin lievittää ikäväämme muistelemalla yhdessä viettämäämme aikaa vaikkapa katselemalla kuvia. Tässä vielä yksi maisemakuva lauantailta, joilloin suuntasimme taas vuoristoon isovanhempien kanssa.

Nyt ei muuta kuin sormet ristiin ja toivomme, että järistykset loppuivat tähän eikä kenellekään ole käynyt säikähdystä pahemmin...

Vesiputouksia

2011-07-22T15:49:00.002+02:00

Valle d'Aostahan ei ole täynnä ainoastaan linnoja, vaan myös toinen toistaan huikeampia vesiputouksia. Itse asiassa Valle d'Aostassa on tarjolla vaikka minkälaista silmänruokaa luonnon ystäville. Ei hullummin Italian pienimmältä regionelta eli lääniltä, jolle luonnon olosuhteista johtuen on myönnetty osittainen autonomia ja muita etuuksia saarien tapaan.

Meidän oli tarkoitus mennä keskiviikkona piknikille Monte Biancon juurelle (jokavuotinen traditio), mutta sää ei ollut parhaimmasta päästä ja tyydyimme vain ihailemaan Euroopan (maailman?) suurinta jäätikköä kauempaa. Sitten suuntasimme aurinkoisempaan laaksoon.

Valle di Cogne on yksi Valle d'Aostan kauneimpia laaksoja. Valitettavasti se on saanut viime vuosina mainetta lähinnä surullisenkuuluisan murhaoikeudenkäynnin vuoksi. Kuitenkin Cogne on aivan häkellyttävän upea maisemineen, vaikka toki kauniita ovat kaikki muutkin Valle d'Aostan laaksot.

Tässä maisemia ilman linssiludetta... No joo, pelkät kuvat ilman ihmisiä voivat olla tylsiä (ellei satu olemaan huippukuvaaja, mitä minä EN ole), mutta koska en halua panna blogiin kuvia (tai muitakaan yksityiskohtia, kuten ikää, nimiä jne) Kapun vanhemmista lapsista (se kun ei todellakaan ole oikeuteni etä-äitipuolena), saatte tyytyä nyt näihin superotoksiin meikäläisestä. Sen kyllä voin sanoa Kapun kahdesta lapsesta, että he eivät ole ainoastaan suloisia, fiksuja ja kohteliaitakin (italialaisittain arvostan suuresti kotikasvatusta :)), vaan myös todella hauskoja, ja sekä äitinsä että isänsä voivat olla jälkikasvustaan syystä ylpeitä.

Neiti on aina aivan onnessaan, kun pääsee vuoristoon ja luontoon ylipäätään. Siellä kun näkyy kaikenmoista kiehtovaa, kuten uusia kukkia, heinäsirkkoja tai muuta mahtavaa.

Tsädää, arvatkaa kuka?

Nämä Cognen vesiputoukset ovat todella komeita, kuuluu mieletön jylinä, kun tonnikaupalla vettä putoaa kalliolta alas. Vesi on myös putipuhdasta, eli täällä saa ilmaiseksi sitä, mitä yleensä myydään kovaan hintaan muovipullossa. Neiti oli aivan onnessaan, kun sai juoda vettä suoraan vuoripurosta, ja olipa kokemus ainutlaatuinen myös isommille sisaruksille.

Lopuksi kävimme jäätelöllä Aostan kaupungissa ja Neiti pääsi junankin kyytiin. Tuut, tuut!!

Ilkeä äitipuoli linnareissulla

2011-07-20T17:26:00.001+02:00

Kuten olen tullut maininneeksi, Valle d'Aosta on täynnä linnoja. Tämä linna näkyy mm. appivanhempieni olohuoneen ikkunasta.

Eilen sen sijaan kävimme tutustumassa Fenisin linnaan, joka on yksi Valle d'Aostan isoimpia ja parhaiten säilyneitä. Syynä moiseen eventtiin löytyy kahdesta supertärkeästä ihmisestä, jotka ovat viikon verran meillä käymässä: Kapun kaksi Yhdysvalloissa asuvaa lasta.

Aivan oikein, kuulun ilkeiden äitipuolien synkkämaineiseen ryhmään. Onneksi Kapun lapset ovat ihania, eivätkä sulkeneet minua linnan tyrmään. Totta puhuen sydän aivan sulaa, kun näen isot sisarukset, jotka pitävät Neitiä kädestä kiinni heidän kävellessään.

Fenisin linnan rakentaminen alkoi joskus 1200-luvulla ja loppui... ööh... juoksentelin kierroksen ajan lähinnä päikkäreiden puutteesta villiintyneen Nti Aurinkoisen perässä, enkä kuullut oppaan turinoista puoliakaan.

Nti Aurinkoisen isosisko ei ole ainoastaan hurjan suloinen ja älykäs, vaan myös hyvin hyvin onnekas:

Neidin isoveli taas muistuttaa päivä päivältä enemmän isäänsä ja siinä varmasti yksi syy, miksi Neiti on hyvin ihastunut myös häneen hienoisesta kielimuurista huolimatta, Kapun lapset eivät puhu italiaa kuin muutaman sanan. No, se ei Neitiä ole haitannut, vaan hän on ryhtynyt opiskelemaan 2,5-vuotiaan innolla kolmatta kieltä. Todella hieno "tank juu" sieltä jo tulee "sorryn" ohessa puhtaalla tankeroenglannilla :)

Tänään olemme käyneet Mandrian luonnonpuistossa pyöräretkellä ja sitten järjestettiin isukille hiukan laatuaikaa vanhempien lasten kanssa myös ilman taaperoa ja minua. Huomenna seikkailut jatkuvat, kun suuntaamme uudelleen isovanhempien luokse Valle d'Aostaan. Tarkoitus on mennä Monte Biancon juurelle, saa nähdä syökö meidät siellä suuri lumimies vai pääsenkö vielä raportoimaan piknikistämme tännekin...

Herkkuhetki

2011-07-13T12:50:00.003+02:00

Kotikaupungissamme on muutama aivan liian houkutteleva pasticceria. Toinen niistä myy herkkujaan myös lähikuppilassamme... :P

Arvatkaa, onko kivaa käydä kahvilla, kun metrin päästä kuuluu sokerin ja rasvan viekoitteleva kutsu? ;)

Ja minulla on korkeiden sokeriarvojen vuoksi näin surullinen välipala... :(

Toisaalta, kun rajaan herkut yhteen gelatoon (kolme makua a la' 2€) päivässä, mahdun tähän röyhelöpuseroon. :)

Mamma on vähän hassu, olisi paljon järkevämpää ostaa uusi paita ja maistaa muutamaa leivonnaista... ;)

Mamma ja tytär iltakävelyllä

2011-07-11T22:19:00.000+02:00

Mies on taas vaihteeksi neljän päivän reissussa. Iltakävelyllekin lähdimme siis ihan tyttöjen kesken.

Miehen reissut ovat väliin raskaita, mutta onneksi saimme maanantaina vieraiksemme torinolaistuneen suomiflikan ja kaksi hurmaavaa italo-suomalaista herrasmiestä, iät 4v. ja 2v. Kuten toinen suomimamma FB:ssä totesi, on suomen puhuminen myös jonkun aikuisen kanssa suorastaan terapeuttista :) Kieltämättä oli ihana tajuta, että sai puhua omaa äidinkieltään ja toinen ymmärtää kaiken, mitä sanon...

Piemonte on Alppien juurellakin varsin alavaa seutua, ei liene ihme, jos tulee kotoinen lakeus maisemista mieleen...

Neiti on treenannut viime aikoina ahkerasti Giro d'Italiaa varten. Sunnuntaina kotikaupunkimme halki pyöräilivät muuten naisten kansainvälisen Italian kierroksen pyöräilijät.

Matkan varrelta...

Ihme ja kumma, tänä kesänä olen ehtinyt nauttia miekkaliljojen kukinnoista omassa puutarhassa. Viime kesänähän ne ehtivät nuukahtaa jo Tolfan lomamme aikana.

Seesteistä viikkoa kaikille!

Sagroja joka makuun

2011-07-10T17:39:00.002+02:00

Italialaiseen kesätraditioon kuuluu erottamattomana osana sagra eli ruoan ympärille kehitetty kansanjuhla. Sanaa sagra on hiukan vaikea kääntää, sitä voi kuvailla niin sadonkorjuujuhlaksi kuin markkinoiksikin, kuuluvathan juhlan erityispiirteisiin usein myös ruokakojut, joista myydään kulloinkin pääosassa olevaa ruoka-ainetta. Tolfan lomalla ehdimme nauttia kahden eri sagran antimista: Tolfassa järjestettiin sagra del tartufo eli paikallisen tumman tryffelin sadonkorjuujuhla ja naapurikylässä Allumieressä taas järjestettiin sagra del pesce, eli merenantimien ympärillä pyörivä kansanjuhla.

Näissä kojuissa myytiin mahtavia tryffelimölttejä kotiin vietäväksi

Tumman tryffeli satokausihan on juuri alkukesästä, valkoinen ja se kuuluisampi ja arvostetumpi tryffelihän kaivetaan esille Piemonten maastosta vasta syksyllä. Juhlien puitteet ovat varsin vaatimattomat, pääosassa on siis ruoka eivätkä astiat tai koristelut. Keikkuvilla puupenkeillä istutaan ja kuunnellaan paikalle suunnilleen nälkäpalkalla hilattua pormestarin kummin kaiman serkkupojan naapuria, joka hoilottaa mikrofoniin vanhoja covereita.

Alkupaloina oli paikallisia salumeja eli ilmakuivattuja kinkkuja sekä tryffeli-bruschettaa, eturuoaksi taas oli tryffelipastaa, joka maistui todella hyvin myös Nti Aurinkoiselle. Periaatteessa olemme opettaneet käyttämään haarukkaa, käytännössä Neiti harrastaa sormiruokailua vielä 2+ vanhanakin...

Eturoan jälkeen tarjoiltiin salaattia ja mozzarellaa tryffelillä....

Tai vaihtoehtoisesti paikallista salsicciaa ja papuja tomaattikastikkeessa...

3km:n päässä sijaitsevassa naapurikylässä Allumieressa taas tarjoiltiin mereneläviä. Italiassahan pesce eli kala tarkoittaa ruokalistalla kaikkia mereneläviä eikä pelkästää suomullista kalaa. Jos siis esim. menette illalliselle italialaisperheeseen ja teiltä kysytään pidättekö kalasta, niin varautukaa syömään KAIKKIA mereneläviä simpukoista ja mustekaloista katkarapuihin ja muihin merenpohjassa möngertäjiin. Jos ette millään suostu moisia herkkuja suuhunne panemaan, niin kannattaa narrata, että kärsitte pahasta kala-allergiasta...

Tässä vähän sagra-muotia... edelliskesältä hankkimani maalaisromanttinen rimpsumekko, asiaankuuluva toppi sekä super-boleroni, joka sopii asuun kuin asuun. Illalla Tolfan vuoristossa (joka sijaitsee 500 metrin korkeudessa) on ihanan viileää, joten Neiti Aurinkoinen saikin juoksennella juhlaväen keskuudessa farkuissa ja pitkähihiasessa. Italialaiset ovat tunnetusti lapsirakkaita, eli lapset otetaan mielellään mukaan myös illalla järjettäviin juhliin ja ravintoloihin, aivan 5* paikkoja lukuunottamatta kukaan ei yleensä närkästy lasten äänistä tai toimista. On kuitenkin huomattavaa, etteivät italialaiste jätä lapsiaan koskaan valvomatta. Eli vaikka lasten annetaan juoksennella varsin vapaasti näiden sagrojenkin alueella, niin ainakin 5 vuotteen saakka juoksee perässä yleensä myös joko jompikumpi vanhemmista tai isot sisaret. Sama koskee leikkipuistoja, leikki-ikäiset eivät suinkaan leiki niissä omin päin vaan mukana on aina joku sukulainen katsomassa perään.

Piemontelaisia sagroja emme häpeäksemme ole vielä ehtineet kokeillakaan, mutta onhan kesää vielä jäljellä...

Lomatunnelmia Keski-Italiasta

2011-07-04T00:57:00.002+02:00

Takaisin pohjoisessa! Kaksi viikkoa Tolfassa hujahti yhdessä vilauksessa. Kiusaan teitä nyt muutamaan otteeseen lomakuvilla, Italiaan kesälomalla suuntaavat saavat maistiaisia tulevasta ja muut voivat suunnitella reissua seuraavaksi kesäksi ;)

Ensin jatkan sumppi-teemassa... Jos ette ole vielä kokeilleet, niin suosittelen tilaamaan sen iänikuisen cappuccinon (jota ei totta puhuen muutenkaan Italiassa pakata juomaan klo 11 jälkeen...) sijaan marocchinon. Se on oiva jälkiruokakahvi ja aivan erityisen hyvää se on erikoismakuina. Tässä eräänkin lounaan jälkeen tilaamani marocchino con nutella. Mmm...

Tolfa on varsin strategisessa paikassa sen suhteen, että sekä merelle että Braccianon järvelle on "vain" parinkymmenen km:n matka. Hiukan kauempana eli vajaan 100km päässä on Toscana. Merellisen "ala-Toscana" eli Maremman rannoista saa etumakua kuitenkin jo Capalbion ja Pescia Romanan tienoilla, jonne on Tolfasta noin tunnin ajomatka.

Vesi oli puhdasta ja viileää, hiekkarantaa riittää silmän kantamattomiin. Ihania ihania vaahtopäitä ja suuria aaltoja, jotka villitsivät niin Neidin kuin meidät vanhemmatkin. Näiden aaltojen kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, merivirrat ovat arvaamattomia, enkä suosittele vähänkään tottumatonta pitkille uimareissuille avomerta kohti, takaisin pääsyssä rantaa kohti saattaa olla arvaamattoman kova urakka.

Neiti halusi joka tapauksessa "uida" mamman ja papa'n sylissä, vaikka vesi tosiaan oli vilpoista jopa suomalaiseen makuun. Sukellusreissuilta olenkin oppinut, että Välimeri on kylmimmillään kesäkuussa, kun helteet eivät ole vielä ehtineet lämmittää merta tavlven jäljiltä. Syyskuussa taas meri on ihanan lämmin, kun se on varannut aurinkoa sisälleen koko kuuman kesän.

Hiekka oli hienoa ja puhdasta ja tilaa riitti vaikka minkämoisille hiekkaleikeille...

Se aito oikea latte macchiato

2011-06-25T08:27:00.047+02:00

Taannoinen Suomen loma oli ihana. Mutta... olin tulla hulluksi erään päiväjärjestykseemme kuuluvan tärkeän seikan vuoksi. Nimittäin kahvihetki kahvilassa tai barissa, kuten Italiassa kahviloita yleisemmin kutsutaan. En nyt valita edes erikoiskahvien hinnasta, koska on ihan luonnollista että erikoisuuksista joutuu pulittamaan törkeän hinnan. Tarkalleen ottaen triplahinnan Italiaan verrattuna, jossa oma valintani osuu useimmiten latte macchiatoon, jonka hinta pyörii siinä 1,20 € tienoilla.

Eli ok, en varmaan kävisi Suomessa asuessani aivan joka päivä kahvilla ulkona niin kuin täällä koto-Italiassa. Mutta! Kun siitä erikoiskahvista joutuu pulittamaan ihan törkeän hinnan, niin onko tosiaan liikaa pyydetty, että se sitten olisi edes hyvää?

Pyytäessäni latte macchiatoa sain mitä erilaisimpia versioita, joista yhdelläkään ei ollut mitään tekemistä aidon alkuperäisen kanssa. Kerrataan se siis vielä: oikea latte macchiato tarkoittaa SUURTA lasillista LÄMMINTÄ (ei polttavaa tai kiehuvan kuumaa) TÄYSmaitoa. Ja tuon maitolasillisen yhteydessä tarjotaan pikku pikku kannullisen (yhden annoksen verran) täyteläisen tummapaahteista espressoa, josta latte macchiaton tyytyväinen tilaaja kaataa maitoonsa juuri sen verran kuin sinä aamuna tuntee tarvitsevansa. Latte macchiato tarkoittaa siis kirjaimellisesti tahrattua kahvia.(edit. kuten ystävällinen lukija ystävällisesti huomautti häsläävän allekirjoittaneen ajatusvirheestä, on siis latte tietenkin MAITO eikä kahvi...) Caffé latte on ranskalaisperäinen nimitys, jota käytetään latte macchiaton synonyyminä, mutta joka voi ranskalaistyylisesti tarkoittaa valmiiksi annosteltua maitokahvia. Mutta latte macchiato on latte macchiato. Jos kysymys on jostain ameriikan ihmemaasta kantautuneesta amerikkalaisversiosta, niin olisi huomaavaista muuttaa nimi sitten jollain tavalla selventämään asia AIDON ITALIALAISkahvin ystäville.

Notta.

Jos muuten ihmettelitte ensimmäisen kuvan pientä maitovaahdolla täytettyä espressokuppia, voin paljastaa sen olevan Neiti Aurinkoisen normitilaus barissa. Kulkee nimellä schiumetta eli vaahto, ja jos sen pyytää valkoisena eli ilman kaakaojauhetta, tarjotaan se yleensä ilmaiseksi. Nti Aurinkoisen hymy irrottaa baarinpitäjiltä yleensä myös karamellin tai pari, joten ei liene ihme, jos päivittäinen kahvitteluhetkemme kuuluu myös Neidin lempipuuhiin.

Keskiaikaiset markkinat

2011-06-19T14:26:00.000+02:00

Ennen lähtöämme Tolfaan ehdimme nauttia kotikaupungissamme hiukan keskiaikaisesta tunnelmasta. Monissa italialaiskaupungeissa järjestetään kesäisin erilaisia kaupunginosien välisiä laukka- tai muita kisoja jotka kulkevat Palio dei Rioni nimellä. Niistä kuuluisin on varmasti Palio di Siena, jonka hevosajoissa syntyy usein jopa ruumiita. Tolfassa kisataan elokuussa aaseilla ja täällä pohjoisen kotikaupungissamme puolestaan järjestetään ritariturnajaiset. Ihmiset siis pukeutuvat tarkoituksenmukaisesti keskiaikaisiin asuihin.

Näistä kaupunginosien välisistä kisoista johtuen useissa kaupungeissa liehuvat eri kaupunginosien värejä tunnustavat viirit ja liput koko kesän kaupunkikuvaa koristamassa.

Markkinoilla myydään tietenkin kaikenlaisia paikallisia tuotteita täysin tarpeettomasta rihkamasta varsin kiinnostaviin, joihin luen lähinnä kulinaristiset tuotokset. Tässä myydään erilaisia sekoituksia yrttiteen ystäville ja taustalla mainostetaan mausteita kotitekoista grappaa sävyttämään.

Itseäni kiinnostivat aivan erityisesti erilaiset hillot ja hyydykkeet. Yksi niistä ravitsemusterapeuttien painajaisista, joka puolestaan on erityisesti mieleeni on hunajalla tai erilaisilla hyydykkeillä sivellyt kypsytetyt juustot. Kokeilkaa ihmeessä kunnolla kypsytettyä pecorinoa kastanjahunajalla tai punasipulihyydykkeellä... lasillinen brunelloa tai baroloa kyytipojaksi...

Kaupunkiin rantautuu tapahtumien yhteydessä yleensä myös karuselli.

Yksi kaupungin kirkoistakin on ollut viime päivät juhlakuosissa...

Kesäterveisiä Suomesta(kin)

2011-06-16T09:38:00.000+02:00

Hengissä ollaan yhä, vaikka bloggaus onkin ollut tauolla. Toista blogiani seuraavat tietävät, mihin vähäinen vapaa-aikani kuluu. Siis kirjoittamiseen, joka on edennyt siihen pisteeseen, että voin odotella kustantamoiden hylkäyskirjeitä ihan millä hetkellä tahansa ;) Ehdin kuitenkin pitkästä aikaa myös Suomeen kesäkuuksi. Toimme helteet mukanamme aivan samalla tavalla kuin jouduimme viemään ne tuossa pari päivää sitten pois Italiaan palatessamme. Tunnistaako kukaan näitä etelä-pohjalaisia maisemia?

Jep, Ylistaro on ihan älyttömän nätti kesäkuosissaan. Siellä oli myös hauskaa nähtävää ja puuhailua taaperolle 4h Elämysmaailmassa, jossa katselimme kotieläimiä ja neiti pääsi myös ratsastamaan shettlannin ponilla. Mönkijäajelun ja ponikärryllä ajelun jätimme seuraavaan kertaan.

Toinen must see - turistivinkki kaikille Pohojammaalle suuntaaville on tietenkin Härmän Powerpark, jossa oli hurjan palajon laitteita ja muuta puuhaa myös 2v huimapäälle.

Tämä blogi taitaa nyt päivittyä hyvin harvakseltaan, kun mietiskelen, että mitä näille blogeille pitäisi tehdä. Jatkanko kahden eri blogin kirjoittamista vai lopetanko toisen? Vai yhdistänkö ne uudeksi, kolmanneksi blogiksi? Aikä näyttää. Ensi viikolla kuitenkin lomaillaan Tolfassa, ja niinpä toivotan kaikille kaunista juhannusta jo etukäteen!

Silmäniloa naisille...

2011-05-04T14:19:00.001+02:00

Arkitehti haastoi mukaan raottamaan miesmakua... otan haasteen vastaan, varsinkin, kun Anna ehti jo raavaista uroksista taannoin tehdä oman postauksensa... Tehtävä oli yllättävän vaikea, koska en juurikaan ole teinivuosien New Kids On The Block- villityksen jälkeen huokaillut tuntemattomien äijänköriläitten perään. Mutta pienen vaivannäön jälkeen löysin pari sen verta komiaa, notta en ny aiva päällekää sylkisi, jos vaikka tulisi mahollisuus ihaalla kyseestä miekkosta ihan oikiassa elämässä... Huom! Valinnat on tehty puhtaasti pärstäkertoimien mukaan, poliittisilla mielipiteillä tai käytöksellä ei ole tällä listalla mitään sijaan. Ihan vain siltä varalta, että joku tekisi johtopäätöksiä poliittisesta suuntauksestani tai jalkapallofaniuden suunnasta tämän kuvakollaasin perusteella...

Aloitetaan nuorukaisista. Ben Affleck on näistä nuorista poitsuista oikeastaan ainoa, joka saa sukat pyörimään edes muutamassa filmissä johonkin suuntaan...

Kaiffarinsa Matt Damon taas vakuutti minut nimenomaan Jason Bournena. Trilogiaan en ole vielä kyllästynyt, sen sijaan pienenä vinkkinä filmituottajille kertoisin, että Jason Bournen romanttiseen elämään keskittynyt filmi mielellään ilman paitaa otetaan suosiolla vastaan...

Minä en edes muista, mikä tämän hepun oikea nimi on, koska olen vain ihastunut häneen Lostin Jackina... ;)

Ok, nyt hävettää, mutta oikeasti Pier Ferninando on yksi ensimmäisiä ihastuksiani Italian televisiossa. Valitettavasti minulla ei ole ajatustakaan hänen poliittisesta viestistään, koska Casinin näyttäytyessä televisiossa kuolaan vain 50-luvun Antiikin Roomasta kertovaan leffaan sopivaa senaattori/ Caesar -lookiaan... :)

Ok, olen sanonut Kapulle, että jos George Clooney joskus tulee lähietäisyydelle, niin saatan hyvinkin nolata itseni ja koko seurueeni käytökselläni...

Nonni, eli keskikastista siirryttiin raskaampaan sarjaan. Kuka muka ei hurahtanut Croween Gladiaattori-leffassa?

Iih, Jean Renoa voi jo kutsua suuuureksi rakkaudeksi. Olen nähnyt Leonin noin tsiljoona kertaa ja aion katsoa vielä toiset tsiljoona kertaa...

Hm... taas hävettää... mutta minusta Zidane on niin ihqu :) Jos ei sitä MM-finaalin käytöstä oteta huomioon...

Kuva Denzelistä kertoo enemmän kuin sanat....

Mutta ei voi mitään... kahta en vaihtaisi ja toinen niistä on Kapu... En vaikka äsken mainitut herrasmiehet jonottaisivat kaikki kerralla oven takana :D

Vappu ja vuokrattava loma-asunto Rooman maaseudun sydämessä

2011-05-01T15:54:00.000+02:00

Kyllä täälläkin on vietetty vappua...

Tai ainakin panin vappuhousut jalkaan...

Ja Neidilläkin on ollut tänään vapun kunniaksi punainen paita...

Ja vapun kunniaksi päätimme pistää Tolfan pienen loma-asuntomme vuokralle!

Tolfahan sijaitsee n. 70 km pohjoiseen Roomasta ja 20km päässä tuossa kuvassa siintävästä Tyrrhenian merestä.

Tolfa on kuvauksellinen, pieni kylä, jossa on varsinkin kesäisin hurjasti puuhaa kyläjuhlista jazz-festareihin.

Niin nämä maisemakuvat on kaikki napattu ihan asunnon olohuoneen ikkunasta...

Asunto on pieni, 50 neliötä, mutta siellä yksi kahdenhengen sänky ja olohuoneessa kahden hengen vuodesoha. Lisäksi 0-3 vuotiaalle sopiva pinnis, jossa nti Aurinkoinenkin nukkuu käydessämme Tolfassa. Jos kiinnostaa, niin käykää ihmeessä kurkkimassa TOLFAN LOMA-ASUNTOA. Linkki löytyy myös tuolta oikeasta yläkulmasta. Linkissä myös kuvia ja tietoja Tolfasta ja sen ympäristön tarjoamista aktiviteeteista.

Toistaiseksi kesäkuun alku, heinäkuu ja osa elokuusta on vielä vapaana. Vuokraamme asuntoa myös talvikuukausina, niin että yhteyttä voi ottaa vuoden ympäri. Kaikki kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä niin tämän blogin emailin kuin Tolfan loma-asunnon sivuilla ilmoitettujen yhteystietojen kautta.

Kevään muita värejä

2011-04-28T10:22:00.000+02:00

Toinenkin alppiruusu on puhjennut kukkaan.

Sitruunapuu kärsi koleasta talvesta. Itse asiassa puu talvehti autotallissa ja auringon puutteen huomaa sulkasadosta. Onneksi puu ei menettänyt lehtien lisäksi itse hedelmiä, vaan sato on varsin komea.

Iltakävelyllä oli pakko ottaa kuva kadun yllä kasvavasta valeakaasiasta, jonka tuoksu on yksi lemppareistani.

Sen sijaan eilinen asu oli yhtä harmaa kuin Piemonten taivasta peittävät pilvet.

Olen muuten pärjännyt koko talven käytännössä tällä yhdellä ja samalla laukulla. Sinne mahtuu just passelisti kaikki vaipoista ja kosteuspyyhkeistä vesipulloihin ja kirjoihin. Niin äidin kuin tyttären. Tietenkin lopputuloksena kävelen aivan vinossa, kun olen tottunut kantamaan kymmenen kilon kapsäkkiä harteillani...

Neidillä oli hiukan värikkäämpää päällä. Ja hymynsä se vasta värikäs onkin. Nti on kyllä lempinimensä Aurinkoinen ansainnut. Hän hurmaa niin tutut kuin tuntemattomatkin höpinöillään. Ja niitähän riittää. Tällä hetkellä varsinkin prinsessat kiinnostavat. Eritoten Lumikki ja setemän kaapiota. Ja ikea kuninkatar. Neidillä on muuten hurmaava italialaisaksentti hänen puhuessaan suomea...

Heh, on kyllä melkoista glamouria tämä elämä, kun huippukohtia ovat koko perheen yhteiset aamut kahvilassa ja sitä seurannut kauppareissu... Vaatimattomilla ihmisillä on vaatimattomat huvit. Tai sitten koko perheen yhteiset hetket vaan ovat niin harvassa, että sitä osaa sitten arvostaa niitä muutamia, jolloin saadaan tehdä arkisia pikkujuttuja kaikki yhdessä. Joka tapauksessa olen aina onnessani niinä aamuina, jolloin Kapu lähtee myöhään töihin niin, että pääsen ensin käymään juoksulenkillä ja sitten ehditään vielä kaffille kuppilaan koko porukka. Toivottavasti muillakin on ollut yhtä mukava alkuviikko ja parantukoon loppuviikko vielä entisestään, vai mitä?

Primavera rossa

2011-04-26T17:32:00.000+02:00

Tämän kevään väri on punainen. Ainakin ensimmäiseksi kukkaan puhjenneessa alppiruusussani...

Tai asusteissa, joilla piristin muuten kovin neutraalin värisiä vaatteita, kun suuntasimme Alpeille appivanhempien luo pääsiäisenä.

Punaista löytyy myös makuuhuoneesta...

Ja koska punainen piristää katukuvaa täällä Torinon seudulla useammankin italiattaren asuissa, vetäisin itsekin esiin vappupaitani jo näin etukäteen...

Punainen on suurten tunteiden väri. Rakkauden ja sen erottamattomana varjona seuraavan vihan väri. Punainen voi kertoa intohimosta tai poliittisesta sitoutumisesta työväenaatteeseen tai kommunismiin. Itselleni punainen merkitsee puhdasta energiaa, ei välttämättä aina positiivista, vaan aggressiivistakin. En koskaan pukeutuisi punaiseen, jos tarkoitus olisi välittää rauhallinen ja tyyni kuva itsestäni. Sen sijaan valitsisin punaisen, jos haluaisin välittää uskallusta ja vaikkapa kykyä ottaa riskejä. Olisi hauska kuulla, millaisia mielleyhtymiä muille tulee punaisesta. Tai muistakin väreistä, ettei sen puoleen. Ja muutenkin: onko ihmisillä vielä lempivärejä? Omani on viininpunainen, kunnon Barolon syvä burgundi... mitähän se minustakin kertoo..? :D

Kuvahaaste

2011-04-25T21:14:00.004+02:00

Lumicki haastoi minut mukaan kuvameemiin, jossa täytyy valita kuvakansioiden neljäs file ja sieltä neljäs valokuva. Itse menin kurkkimaan ulkoisen kovalevyn kuvakansioita ja sattumoisin neljännestä löytyvät häämatkakuvamme. Minun oli pakko ladata sitten tietenkin neljä muutakin kuvaa postausta koristamaan... Malediivien loma kun oli ikimuistoinen sekä minulle että Kapulle. Ok, häämatka on varmasti aina ikimuistoinen... Mutta omamme oli kaikin puolin täydellinen. Sen jälkeen olen haikaillut Malediiveille säännöllisesti...

Tämä kansion neljäs kuva ei kyllä ole neljäs kuva kronologisesti, vaan kuvat ovat koko kansiossa omituisessa järjestyksessä, vanha kamera hypytti kuvia aiemmin kuvattujen mutta sittemmin poistettujen paikalle, niin että muistaakseni tämä neljäntenä esiintyvä on itse asiassa otettu viimeisenä aamuna. Heräsimme tosi aikaisin, kun halusin ikuistaa Malediivien aamuruskon.

Tässä samoja mökkejä päivänvalossa...

Tässä meidän saaremme. Asukkaita oli yhteensä satakunta, mutta mökit oli sijoitettu niin ovelasti, että usein tuntui kuin olisimme olleet yksin koko saarella.

Ensikontakti saarelle...

Yksi ihanimmista muistoista oli risteily auringonlaskun aikaan perinteisellä malediiviläisveneellä...

Kiitos Lumickille haasteesta ja ositä seuranneista muisteloista ;) Olisi kiva, jos tämän meemin nappaisivat muutkin, sitähän ei ikinä tiedä, mitä kivoja kuvia ja muistoja blogeihon tulvahtaa satunnaisesti valitun kuvan mukana.

Rokki-täti

2011-04-22T14:06:00.003+02:00

Kiitos paranemistoivotuksista! Ne tehosivat, ja Neiti Aurinkoinen sai terveen paperit eilen lääkäriltä. Tänään kävimme ensimmäistä kertaa viikkoon ulkona kävelyllä, lämpöasteita 20 pinnassa, eli kivat pääsiäiskelit. Vaikka Italiassa pääsiäistä juhlitaankin vain sunnuntaina ja maanantaina, Pitkäperjantai ja pääsiäislauantai ovat arkipäiviä ja kaupoillakin on normaalit aukioloajat. Jatkan kevättakkien esittelyä, vuorossa meikäläisen nahkarotsi n. kymmenen vuoden takaa.

Apua, näytän ihan neljääkymppiä lähestyvältä tädiltä, joka yrittää epätoivoisesti pitää kiinni nuorekkuudesta. Huh! Mutta Italiassa asuminen on vaikuttanut sen verran perusteellisesti, etteivät kunnioitettavaan 34 vuoden "ikään sopivat" vaatteet enää iske. Täällähän siis kaikki ovat tyttöjä ja poikia ainakin 5-kymppisiin saakka ja pukeutuvat sen mukaisesti. Niin että meikäläisen kullanhohtoinen Cavalli-laukku on todellakin pliisuimmasta päästä, jos puhutaan italialaisesta tätimuodista. Koroista puhumattakaan, nämä ovat italialaisittain ballerinat. Onkin todella vaikeaa löytää kivoja ja siroja korkkareita, joissa olisi tällaiset max viiden sentin korot. Kun pohojalaasen akan pituusena ei meikäläisen jalat voi kannatella koko kroppaa missään 12 sentin koroissa, joilla pikkurillin pituiset ja sirot italiattaret keikailevat päivät pitkät.

Niin että antaa mennä. Täytän vuoden lopussa 35 vuotta, ja jos en ole saanut olemukseeni arvokkuutta tähän mennessä, tuskin sitä ehtii tulla myöhemminkään. Juu, mulle on tulossa 3-kympin kriisi vähän jälkijunassa. Kun se 35 onkin kummasti lähempänä 4-kymppisiä. Ja minusta tuntuu, että olen jotenkin jämähtänyt sinne 27 vuoden tienoille. Pian rupean varmaan tarkkailemaan hysteerisenä vaihdevuosien oireita. Juu, selviä kuumia aaltoja luvassa. Tai sitten ne johtuvat kuumasta nahkatakista 20 asteessa...

Kipeinä

2011-04-18T13:30:00.002+02:00

Blogitauon syynä on sairastelu. Minä ja tyttö sairastuimme virustautiin melkein 2 viikkoa sitten... tuloksena itsellä yskää ja poskiontelontulehdus, Neiti Aurinkoisella KEUHKOKUUME... Vielä ei näy taudille loppua oikein kummallakaan, itse vain toivon, ettei omani pahene tuonne keuhkokuumeeseen, koska jonkun on jaksettava hoitaa Neiti'ä silloin, kun papi on töissä...

Palailen paremmalla ajalla ja toivon mukaan paremmassa kunnossa (kummatkin...)

Ihanaa kevättä kaikille!

Kevätfiiliksiä

2011-04-06T13:04:00.006+02:00

Heti ensialkuun pahoittelut, jos vastausten kirjoittaminen kommenttiboksiin on viipynyt! Luen ne kyllä aina sitä mukaa, kun niitä sähköpostiin ilmaantuu, ja ilahdun tavattomasti. Mutta tällaisina viikkoina, jolloin Kapu on useamman päivän reissussa yhteen menoon, on oma aika niin kortilla, että jopa kirjautuminen bloggeriin ja vastaaminen tuntuu liian työläältä. Illallakin sitä yleensä miettii vain nukkumaanmenoa. Mutta kommenttien lukeminen on tosiaan ihanaa, eli kiitos niistä.

Täällä on ollut ihan kesäkelejä vaihteeksi, siis sellaisia, joilla italialaiset kulkevat kevättakeissa, mutta suomalainen kulkisi t-paidassa ja sortseissa ;)

Olemme olleet leikkimässä ystävättäreni lapsuudenkodissa tai pikemminkin villan mahtavan isossa puutarhassa. Ystävättäreni isä on tuonut aikoinaan metsästä itse koivuntaimia ja istuttanut pihalle koivikon, jota Nti Aurinkoinen luonnehti "metsäksi". Ainakin hän näkee metsän puilta :D

Magnoliat kukkivat ja tuoksuvat huumaavilta.

Puutarhassa seisoskeleva hanhi oli Neidin lemppari. (edit. eläinsuojelijoita helpottanee tieto, että hanhi oli muovinen...)Tämä puutarha on oikeasti italialaisittain ihan järkyttävän kokoinen, tuossa takana vasemmalla oli aikoinaan tenniskenttä ja senkin kanssa tilaa oli joka tapauksessa hurjasti.

Pihan perällä oli myös kanoja, ja minulle lahjoitettiin tietenkin pari tuoretta munaa kotiinviemisiksi. Samoin kuin pussillisen oman puutarhan kiivejä sekä pähkinöitä.

Toinen jänskä juttu oli tietenkin riippumatto, jonka Nti yhdisti heti Muumipappaan...

Välillä olemme käyneet myös leikkimässä kaupungintalon sisäpihalla. Nurmikot kukkivat täällä jo...

Tuoksuukohan Suomessa jo keväältä? Kapu leikkasi nurmikonkin tässä taannoin ensimmäistä kertaa. Auts, talvitakkeja ei vissiin enää kaiveta esiin tänä keväänä...

Kevättakit osa 2

2011-04-01T11:57:00.004+02:00

Tässä pieni täytepostaus ilman mitään tähdellistä asiaa. Eli jatkan kevättakkien esittelyä... Hurjasti tekemistä muiden kirjoitustouhujen ja Neidin kanssa, eli bloggaus jää vähemmälle huomiolle.

Mutta aivan ensimmäiseksi ilmoitusasiaa, Neiti Aurinkoinen sai nimittäin kahvilan tädiltä elämänsä ensimmäisen tikkarin. Oli kuulemma "buonissimo"... No joo, varmaan sinne 3 vuoden ikään ehtiminen ilman tikkareita olikin aivan utopistinen ajatus ;)

Sitten näitä takkikuvia... Harmi, etten saanut kunnon kuvaa neidistä huopakangastakkinsa kanssa, se on nimittäin aivan ihana. Harvoin löytää noin kaunista mallia pikkutytöille ja kaikki rouvat aina ihastelevat Neitiä, kun hän kulkee takkinsa kanssa kylillä...

Kuten kuvista näkyy, on kaupunkimme ostoskadulla tällaiset katetut jalkakäytävät holvikaarineen. Nämä portico:t ovat varsin yleisiä sateisessa pohjoisessa, niitä on mm. Bolognassa ja Torinossa. Helpottaa suuresti elämää talvella, kun voimme kävellä suojassa myös sadesäällä. Kesällä taas katosten suoma varjo tuntuu ihanalta hellesäällä.

Palailen taas, kun on jotain oikeaa asiaa tai uusi takkikuva :D Hauskaa viikonloppua! Buon finesettimana!

Viva la primavera!

2011-03-26T06:40:00.005+01:00

Olimme tosiaan tämän vuoden ensimmäisellä pyöräretkellä La Mandrian luonnonpuistossa tiistaina. Oli kevät. Tässä kuvia retkeltä.

Kukkia Piemontessakin on jo jokaisella vihreällä pläntillä sinivuokoista voikukkiin. Ne ovatkin sitten suunnilleen ne kukat, jotka itse tunnistan...

Näiden nimistä ei hajuakaan...

Neiti Aurinkoinen näki ensimmäistä kertaa oravan livenä. Tai totta puhuen kurreja oli kaksi.

Kosken kohina muistutti ihan armaasta Seinäjoesta...

Alpit näkyvät aina horisontissa minne sitten menemmekään...

La MAndriassa on kuuluisa ratsastuskoulu...

JA tietenkin paljon heppoja...

Tästä olen ottanut kuvia ennenkin, se toimi kuninkaan kämppänä metsästysretkillä. Ihan kiva mökki.

Jos haluat lukea muutamista viime vuoden retkistä, niin klikkaa tästä.

Mezza stagione

2011-03-23T14:04:00.005+01:00

Italiassa on tapana valitella, että "non ci sono piu' le mezze stagioni", eli ei ole enää välivuodenaikoja, vaan talvesta hypätään suoraan kesään. (samalla tavoin valitellaa, että " non ci sono le mezze misure tai non c'e' piu' religione, eli kaikki nämä valitukset välimuotojen tai uskonnollisuuden puuttumisesta tarkoittavat vain, etteivät asiat ole enää niin kuin ennen...)

No, se saattaa olla totta Rooman seudulla ja etelämpänä, mutta yksi Piemontessa asumisen eduista on nimenomaan mahdollisuus käyttää välikausitakkeja. Päätinkin ottaa blogiprojektiksi KAIKKIEN välikausitakkieni esittelyn. Totta, postausaiheet ovat tällä hetkellä tiukassa...

Trenssi sopii siinäkin mielessä teemaan, että sain armaan dekkarikäsikirjoituksen raakaversion valmiiksi. Mikä tarkoittaa, että saatoin kirjoittaa ne viisi helpottavaa kirjainta L-O-P-P-U. Mutta joka ei suinkaan tarkoita, että käsikirjoitus olisi valmis. Nythän varsinainen työ vasta alkaa, kun lähetän käsiksen arvostelupalveluun ja muokkaan sitä sitten uuteen uskoon saamani palautteen perusteella.

Tässä asussa kävin Neidin ja ystävättäreni kanssa Ikeassa. Aah, ihana palata välillä "toiseen kotiin" käymään... Ikeassa taaperokin viihtyy, varsinkin lastenosastolla. Mukaan lähtivät mm. nämä kaksi koria ja pakkaus pikkupyyhkeitä. Olen nimittäin aina arvostanut niitä ravintoloita, joiden kullalla kimaltelevissa kylppäreissä voi pyyhkiä kätensä kangaspyyhkeeseen. Parasta on tietenkin, jos sen kuivan ja valkaisuaineelta tuoksuvan pyyhkeen ojentaa vessapalvelija ;) No, meillä kylppärissä kimaltelee vain kerran viikossa hana viisi minuuttia siivoojan käynnin jälkeen eikä sekään kullan sävyissä. Mutta vähän suuren maailman tunnusta saavat vieraat tästä lähin nauttia, kun saavat kuivata kouransa puhtaaseen pyyhkeeseen joka veskireissulla. Niitähän ei vierailla montaa kyläilyn aikana tule varsinkaan, kun isäntäperheen taapero paukuttaa koko toimituksen ajan ovea ja huutaa "tule pois, Anna-täti!"

Isompaan koriin sitten käytetyt pyyhkeet.

Ok, on täällä tehty muutakin kuin shoppailtu. Eilen kävimme pyöräretkellä luonnon helmassa, pistän kuvia jahka ehdin. Enkä edes kiusaa teitä uudella takkikuvalla.

Hyvää isänpäivää

2011-03-19T06:33:00.001+01:00

Pakko kiusata teitä eilisellä päivänasulla. Olin nimittäin niiiiin onnessani, kun perjantaina paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta ja saatoin vaihtaa toppatakin tähän Stefanelin tweed-takkiin. Pakko oli pistää vielä keväinen huivi kaulaan, kävelyllä kevätaurinkoa ahmiessamme olisi tehnyt mieli liverrellä lintujen tavoin :) Lämpömittari näytti 17 astetta, mutta auringossa nousi reippaasti yli 20 asteen.

Lauantaina on muuten Pyhän Joosefin päivä ja italialainen isänpäivä! Äitenpäivää juhlistetaan Italiassakin toukokuun toisena sunnuntaina, vaikka joidenkin mielestä aito ja oikea äitienpäivä on toukokuussa vietettävä Neitsyt Marian juhla, jonka tarkasta päivämäärästä minulla ei ole edes tietoa.

Perjantaina veimme ystävättäreni kanssa Neiti Aurinkoisen ja hänen kasvukumppaninsa Herra Aurinkoisen katselemaan maatilan eläimiä lähiympäristössämme sijaitsevalle farmille. Huomaa Neidin style toppaliivi ja kumisaappaat, joista hän ei olisi malttanut luopua vielä nukkumaankaan mennessä...

Tarkoitus oli antaa heppahullujen myös kokeilla uudelleen ratsastamista (Neitihän tykkäsi kovasti syksyisillä maatilamessuilla ratsastamisesta), mutta shetlannin ponit olivat liian villillä tuulella päästyään vihdoin ulos pitkän talven jälkeen, ettei omistaja uskaltanut valjastaa nitä vielä ratsuiksi näin pienille. Mutta lehmien, vuohien, kalkkunoiden, kanojen ja tietenkin niiden konienkin ihmettelyssäkin riitti ohjelmaa.

Puhumattakaan hiekkaleikeistä. Herra Aurinkoinenhan on Neidin bestis ja jonkinlainen kaksosveli, vajaan kahden kuukauden ikäero takaa sielujen sympatiat. Neidin suurin sankari on kuitenkin Herra Aurinkoisen 4-vuotias Herrasmies-isoveli. 4-vuotias Herrasmies on nimittäin aina hyvin huomaavainen Neitiä kohtaan, auttaa eri leikeissä ja pitää kädestä kävellessämme kaduilla. On niin liikuttavaa, kun tämä isompi Herrasmies esiintyy AINA neidin jutuissa. Kirjoja luettaessa kaikki poikahahmot muistuttavat Neitä sankaristaan ja eilenkin näiden pienempien naperoiden leikkiessä, oli yksi lapio omistettu aina ikäistensä kavereiden kanssa leikkimään jääneelle Herrasmiehelle. Vaikka iltapäivällä Herrasmies ei ollutkaan mukanamme, niin lounaalla Neiti sai nauttia sankarinsa seurasta, kun kävimme syömässä yhdessä lounasta paikallisessa itsepalveluravintolassa. Ruoka on italialaisissa itsepalveluravintoloissa yleensä hyvää, ja se tuo mukavaa vaihtelua elämään varsinkin näinä päivinä, jolloin Kapu reissaa maailmalla ja olemme Neidin kanssa kahden.

Ihana seurata, kuinka taaperot ovat ruvenneet aina vain systemaattisemmin leikkimään yhdessä ja nykyisin jopa nämä kaksivuotiaat kävelevät yhdessä käsi kädessä. Ainakin silloin tällöin :)

Festa dell'Unita' ja suklaafestarit

2011-03-17T13:31:00.005+01:00

Torstaina, 17. maaliskuuta juhlittiin Italian yhtenäisyyden 150-vuotispäivää. Italialaisethan eivät ole kuuluisia patrioottisesta hengestään. Pikemminkin saapasmaa on tunnettu aikojen alusta saakka campanilismosta, eli identifioitumisesta omaan synnyinseutuun. Jopa siinä määrin, että rajakuntienkin välillä voi olla niin armotonta ennakkoluuloisuutta, että vanhemman sukupolven keskuudessa ei edes aviopuolisoa saattanut valita oman kylän ulkopuolelta. Moglie e buoi dei paesi tuoi, eli vanhan sananlaskun mukaan vaimo ja karja on paras hankkia omasta kylästä...

Tämä eriytyminen on johtanut muunmuassa voimakkaisiin eroihin eri murteiden välillä, kolmenkymmenen kilometrin välimatka kahden kylän välillä voi tarkoittaa, että murteet eroavan niin paljon toisistaan, että puhuttaessa on käytettävä italiaa paikallisten puheenparsien sijaan. Syyksi tähän erikoiseen ilmiöön on ehdoteltu kaikenlaista muinaisista roomalaisista (kaikki on aina antiikin Rooman vikaa...) maantieteellisten eroavaisuuksien aiheuttamaan eristäytymiseen eri "italialaiskansojen" välillä.

Tänä vuonna on kuitenkin Italian yhtenäistymisestä kehitetty pyöreiden vuosien ansiosta oikea suurjuhla ja ainakin täällä pohjoisessa Italian lippuja liehui niin parvekkeilla kuin porttejakin kaunistamassa. Hämmästyttävää, tässä tunnetusti kolmeen osaan jakautuneessa maassa (pohjoinen polentoneineen eli maissivelliä syövine "tomppeleineen", Roma ladrona eli muiden alueiden rahat syövä Rooma poliitikkoineen sekä terronien, eli "maalaisjunttien" etelä) en ole nähnyt näin paljon kansallishenkeä edes jalkapallon MM-kisojen aikaan...

Kahden päivän kaatosateen jälkeen aurinko tuli ilahduttamaan yhtenäistä Italiaa ja meidän perheemme lähti kävelylle. Italiassahan kävelyt tarkoittavat korkonkengissä köpöttelyä kauppojen ikkunoita katsellen sekä baarissa nautittua kaffituokiota, niin että mitäpä meidänkään perheemme kansallista traditiota rikkomaan...

Nuo sydämet latte macchiatossa eli maitokahvissa olivat niin kauniit, etten meinannut hennoa juoda kahvia lainkaan... Siitä siis johtuu tuo typerä virne naamalla...

Hahaa, onnistuin juomaan kahvin pilaamatta baarinpitäjän kaunista kuviota! Taito sekin!

Tämä kuva taas on sunnuntain suklaafestivaaleilta. Siellä oli taas houkuttimena mitä erikoisempia suklaavirityksiä, kuten nämä suklaalegot.

Tai tämä suklaakebab, ostin sitä 100g ja vetäisin napaani melkein saman tien. Törkeän hyvää. Suklaa pitäisi kieltää lailla tai sitten siitä pitäisi tehdä jollain vippaskonstilla terveysruokaa...

Tein viime vuonna erillisen postauksen suklaafestivaalista, siitä vaan kuolaamaan kuvien parissa...

Pikapyrähdys kevääseen

2011-03-13T09:01:00.006+01:00

Kävimme viikonloppuna minimatkalla Rooman seudulla sijaitsevalla Tolfan asunnollamme. Koska Tolfaan mennään lentokentältä joka tapauksessa meren kautta, käytimme tilaisuutta hyväksemme ja söimme lounasta yhdessä Santa Marinella arvostetuimmista ravintoloista, eli Cavalluccio Marinossa.

Oli ihana nauttia keväästä edes kahden päivän ajan, täällä pohjoisessa on vielä ihan talvi eikä kukista tai silmuista vielä tietoakaan.

Siitä olikin monta kuukautta, kun söimme viimeksi ulkoilmassa.

Yleensähän merenrannalla sijaitsevissa ravintoloissa maksetaan varsinaisen ruoan lisäksi ennen kaikkia merimaisemasta, mutta Cavalluccio Marinon pääkokin tapa säväyttää perinteisiä reseptejä aivan uusilla makuyhdistelmillä takasi sen, että näistä murkinoista olisin maksanut saman hinnan vaikka ikkunattomassa murjussa. Tässä kokin versio tilaamatta maistiaisiksi tuodusta polenta-kakusta. Polentahan on erityisesti Pohjois-Italiassa yleinen ruokalaji, joka tehdään maissijauhosta ja tarjoillaan usein esim. tuhdin palapaistin tai sienien kera. Tässä annoksessa sienet ja tomaatti korostivat upeasti besciamella-kastikkeella pehmennetyn polennan makua.

Varsinaiset alkupalat puolestaan olivat herkullisia yhdistelmiä merenelävistä.

Lisäksi mahat täyttyivät itsetehdystä pastasta, joka tarjoiltiin simpukoista, kirsikkatomaateista ja köyhän miehen kaviaarista valmistetun kastikkeen kera. Toisin kuin yleensä näissä fiineimmissä italialaisravintoloissa, olivat annokset jättimäisiä, eikä tilaa masuun jäänyt pääruoalle tai edes jälkkärille.

Amori miei...

Karnevaalihumua

2011-03-08T07:50:00.005+01:00

Ennen pääsiäisen paastoaikaa vietetään Italiassa karnevaalia. Karnevaaleista kuuluisin on tietenkin ulkomaisistakin turisteista täyttyvän Venetsian kaksi viikkoa kestävä rieha, jonka pääosassa ovat taiten tehdyt naamarit ja naamiaisasut. Italiassa seurataan kansallisella tasolla tarkasti myös toscanalaisen Viareggion järjestämää karnevaalikulkuetta, jota seuraa paikan päälläkin satoja tuhansia ihmisiä. Karnevaalikulkueen järjestäminen on yleistä myös muissa kaupungeissa, monissa pienissäkin kylissä voi satunnainen vierailija yllättyä iloisesti, kun paikalliset järjestöt ja yhdistykset näyttävät pitkän aherruksensa tuloksen esittelemällä kuorma-autojen lavoille rakennetut carri allegorici:t, eli erilaisten teemojen ympärille kehitetyt rakennelmansa.

Meidän Lumikillamme oli seuranaan vain kaksi kääpiötä, nimitäin mini-piraatti ja mini-zorro

Viareggon karnevaalitaiteessa keskitytään usein pilkkaamaan poliitikkoja ja muita julkisuuden henkilöitä, pienemmissä kaupungeissa saatetaan rakentaa hahmoja ja näkymiä vaikka satumaailmasta. Monissa kaupungeissa karnevaali on kuitenkin nimenomaan lasten juhla, ja tiettynä päivänä kaupungin lapset kokoontuvat yhteen naamiaispuvuissaan ja marssivat ihasteltavana kaupungin läpi lähes jokaisesta kylästä löytyvän puhallinorkesterin tahdissa.

Karnevaalin aikana on lapsilla tapana heittää kaduille ja muiden ihmisten päälle värikästä paperisilppua, jota kutsutaan coriandoliksi, nykyisin myös Suomessa vappuna käytettävät värikkäät spray-serpentiinit ovat yleistyneet. Karnevaaliin kuuluvat omat herkkunsa, kuten öljyssä paistetut, rapeat chiacchiere -leivonnaiset eli juorut, joiden nimi vaihtelee alueittain pohjoisen bugie-nimestä eli valheista Rooman frappe-nimitykseen. Karnevaalin aikaan on yleistä, että lasten lisäksi myös aikuiset pukeutuvat naamiaisasuihin, jos siis näet helmi-maaliskuussa puputyttönä keikistelevän naisen ravintolassa, ei kysymyksessä ole polttareitaan viettävä morsian vaan karnevaaliriehaan osallistuva lapsenmielinen aikuinen.

Tietyillä alueilla poltetaan laskiaistiistaina (tai sitä edeltävänä viikonloppuna) joko re carnevale eli karnevaalikuningas tai vecchia (vecia) eli vanha akka. Tämä alunperin pakanallinen ja ehkä antiikin Rooman ajoilta peräisin oleva riitti symboloi kevään voittoa talvesta. Vaikka sana carnevale on todennäköisesti peräisin sanoista carne levare, eli ottaa pois liha viittauksena karnevaalia seuraavaan kristillisen kirkon vaalimaan paastonaikaan, on koko karnevaaliperinne syntynyt todennäköisesti jo antiikin Roomassa, josta se levisi muinaisen Rooman eri alueille.

Neiti Aurinkoinen sai tyytyä tänä vuonna Lumikin asuun, minun ja Neidin vuorottaisesta kuumeilusta johtuen jäi karnevaalipuvun ostaminen viimetinkaan, eikä suurta valinnanvaraa enää ollut tämä kokoluokan karnevaalijuhlijoille.

Omassa kaupungissamme siis pääosassa olivat naamiaisasuiset lapset, lisäksi kulkueeseen kuuluivat soittokunta sekä iloinen, keskiaikainen seuruen, joka jonglöörasi lipuilla ja muunmuassa ihmispyrameideilla.

Seuraavana päivä kuumeilu jatkuikin sitten muutaman päivän tauon jälkeen ja jouduimme jättämään väliin naapurikaupungissa järjestettävän re carnevalen polton. Mutta Neidillä oli aivan yhtä hauskaa sormivärien kanssa, kun nuori Picasso sai vanhat vaatteet päällä toteuttaa itseään ennen kylpyä.

Onnea 1-vuotiaalle

2011-03-01T08:54:00.002+01:00

Ohhoh, armaan blogini ensimmäinen syntymäpäivä ehti livahtaa ohi ilman sen kummempia fanfaareita tai ilotulituksia. Haluan kuitenkin kiittää teitä, cari lettori, koska olette jaksaneet käydä lukemassa höpinöitäni ja jopa kommentoidakin niitä, vaikka itse kullakin jo pelkkään lukemiseen käytetty aika tuntuu usein silkalta ylellisyydeltä! Grazie mille joka tapauksessa!

Kun aloitin blogin rustailun vuosi sitten, oli tarkoitukseni lähinnä levittää eteenpäin italialaisen ruoan ilosanomaa ja korkeintaan yrittää pitää hengissä joka puolella pulppuavan italian keskellä kituvaa äidinkieltäni. En kuvitellutkaan, että olisin samalla tutustunut virtuaalisesti mitä ihanimpiin ja erilaisempiin ihmisiin ja päässyt kurkistamaan heidän elämäänsä joko omaan kommenttiboksiini jätettyjen puumerkkien tai varsinaisten blogikirjoitusten kautta. Kiitos teille kaikille, jotka jaatte pieniä ja isoja hetkiä elämästänne allekirjoittaneen kanssa.

Enkä kuvitellut, että blogissani olisi vierailtu vuodessa lähes 60 000 kertaa! Tuntuu hillittömältä kävijämäärältä minulle, joka irl kykenen hädintuskin järjestämään illallisen ystäville kerran kuussa. Vakituisia lukijoitakin on jo yli 60, on ihana käydä kurkkimassa profiileistanne joko kirjoittamianne blogeja tai muita tietoja.

Saamani palautteet sekä kommenttiboksin että sähköpostin välityksellä ovat olleet antoisia, jopa siinä määrin, että ryhdyin kirjoittamaan italialaisesta elämänmenosta asiaproosan lajiin luokiteltavaa kirjaa, joka kulkee tällä hetkellä työnimellä Selviytymisopas Saapasmaassa Seikkaileville. Kirjoitan siis pieniä kappaleita italialaisen kulttuurin ja yhteiskunnan eri osa-alueista, mutta tiukasti ruohonjuuritasolta kuvattuna. Kuvaan siis miltä tämä hullunmylly näyttää omissa, maahanmuuttajan silmissäni ja mitä on odotettavissa, kun hullu suomalainen saa päähänsä muuttaa Italiaan. Mukaan tungen täälläkin julkistamistani reseptejä sekä muutamia uusia miehen suvulta varastettuja ;)

Uskon, että tällaisesta pilke silmäkulmassa kirjoitetusta "oppaasta" voi olla iloa vakituista muuttoa suunnittelevien lisäksi myös lomamatkalaisille tai vaikka kielikurssilaisille, onhan sekin jonkin sortin johdanto italialaiseen elämäntyyliin. Jos yksikään Suomen 90 kustantamosta ei innostu tästä best-selleristä, niin lupaan julkaista niteen vaikka omakustanteena ja pakkokaupitella sitä teille lukijoille ;DDDD

Tänään kohotan siis teille lukijoille kiitokseksi lasin kalleinta virtuaalisampanjaa ja tämän pienen maljapuheen jälkeen en voi huudahtaa kuin

Cin Cin!

Kotikaupunki

2011-02-23T12:50:00.004+01:00

Ilmassa on varovainen lupaus keväästä.

Varjojen kanssa leikkivä valo houkuttelee mukaan hilpeään tanssiin.

Leijun maan ja taivaan välissä rajoja tuntematta.

Tulevaisuus on yhden hipaisun päässä.

Menneisyys on kevyt viitta harteilla.

Lumen taju

2011-02-21T15:59:00.005+01:00

Suomi-loma kului väristessä. Ja pakkaslukemia ihmetellessä. Huomasin italialaistuneeni häpeällisellä tavalla, kun vietin ensimmäisset kaksi päivää Pohojammaalla neljän seinän sisällä ja ihmettelin hulluja suomalaisia, jotka köpöttelivät hangessa kuin ei mitään. Kolmantena päivänä jokin kilautti mutterit takaisin paikoilleen ja lähdin metsään kävelylle. Ja vein sinne myöhemmin myös Neiti Aurinkoisen ja Kapun. Kävimme mtyös autoajelulla ihmettelemässä Pohojammaan pittoreskeja maisemia.

Sen jälkeen kävelyretket -24 asteessa eivät tuntuneet enää missään, tosin Neidillä oli viikon mittaan myös lämpöä, eikä hän päässyt pulkkailemaan kuin kahdesti koko viikon aikana. Onneksi mumman ja vaarin luona oli kivaa sisälläkin, varsinkin kissoja "paijatessa", taaperon tulkinta paijauksesta oli tosin kissojen mielestä aika erikoinen...

Nyt taas kotona. Laukut vielä purkamatta. 15 asteen lämpötila tuntuu ihmeelliseltä, täällähän on jo kevät!

Lihamurekkeen ystäville blogitauon lohturuoaksi :)

2011-02-12T05:13:00.000+01:00

Pistänpäs tähän yhden lemppariresepteistäni, joka on kovasti ollut myös italialaisvieraitten mieleen. Eli täytettyyn lihamurekkeeseen tarvitset:

Jauhelihaa. Määrä riippuu ruokakunnan koosta. Itse otan yleensä 4-6:lle hengelle

300g naudan jauhelihaa
300g sian jauhelihaa

usein lisään myös hiukan italialaista makkaraa makua antamaan

Lisäksi vaaleaa leipää, esim. 4 paahtoleivän viipaletta
maitoa (n. lasillinen)
kananmuna
parmigianoa
keittokinkkua (pari ohutta viipaletta)
keskikypsytettyä juustoa, itse käytän savustettua scamorzaa

Eli pehmennä vaaleat leipäviipaleet lasillisessa maitoa, kunnes niistä tulee pehmeää mössäöä (ota pois kovat kuoret ennen muussaamista)

Lisää jauhelihan joukkoon, samoin kuin kananmuna ja reipas tuiskaus parmigianoa.Mausta suolalla ja pippurilla. Levitä taikina lautaselle lituskaiseksi lätyksi. Laita keskelle muutama keittokinkun viipale ja juustoa. Juuston pitää olla tarpeeksi kypsytettyä, ettei se sula heti, mutta ei liian kovaa, että se pääse pehmenemään tarpeeksi.

Käännä jauhelihalätyn reunat täytteen ylle. Pidä huoli, että peität täytteen huolellisesti, että mureke paistuu yhtenäisesti eikä juusto pääse valumaan aukoista ulos.

Paista n. 40 minsaa 180 asteessa. Jos teet seuraksi lohkoperunoita (paistuvat samassa astiassa öljyllä, suolalla, pippurilla ja rosmariinilla maustettuina) on hyvä nostaa lämpötila ainakin loppuvaiheessa 200 asteeseen ja ehkä myös grillata hiukan.

Buon appetito!

Blogi menee nyt pienelle tauolle, ainakin siinä tapauksessa, että saamme paikat huomiseen Suomen koneeseen. Takaisin tulemme 21. päivä eli odotettavissa uusia postauksia ja uusia kujeita :)

Jos olisin kirjoittanut blogiani kymmenen vuotta sitten...

2011-02-09T14:53:00.004+01:00

Bisquits teki mainiossa postauksessaan aikahypyn 10 vuotta taaksepäin ja tarinoi, millaista blogia olisimme silloin saaneet lukea. Koska hän haastoi muutkin kulkemaan aikakoneella vuosikymmenen taaksepäin, voin paljastaa, että kymmenen vuotta sitten:

- Olisin bloggaillut Roomasta.

- Todennäköisesti blogini olisi ollut huomattavasti muodikkaampi ja coolimpi, kuin se nyt enää koskaan voi olla.

- Olisin raportoinut työstäni lentoemäntänä ja kaikista vierailemistani paikoista NYC:istä Sydneyhin... Aah, ajatelkaa millaisia matkavinkkejä olisitte saaneet!!! Kuvat olisi otettu joko kertakäyttökameroilla tai sitten joskus 2001 keväällä ostamallani Canon Ixuksella.

- Todennäköisesti blogin ensisijainen sisältö olisi koskenut päivänasuja ja shoppailua ylipäätään. Pistin haisemaan käytännössä koko palkkani vaatteisiin. Kaiken lisäksi olin tikkulaiha ja olisin varmasti ottanut canon ixuksellani päivän asu -kuvia edestä ja takaa. Ja te kun luulitte, että jo näissä nykyisissä kuvissa riittää kestämistä...

- Postauksen tekemiseen olisi kulunut ikuisuus, koska meillä oli kimppakämpässä vain analogisen puhelinliittymän kautta toimiva modeemi. Oma kannettava minulla sentään oli, vuonna 2000 ostettu uutuus :)

- Aika lailla olisin varmaan vatvonut blogissa erilaisia miesjuttuja. Blondilla lentoemolla riitti vientiä ja italialaiset miehet ovat muutenkin ahkeria kosiskelijoita.

- Asuin kimppakämpässä 2 roomalaistytön kanssa. Todennäköisesti olisin tilittänyt blogissa myös heidän miesjutuistaan. Niistäkin olisi riittänyt tarinointia...

- Olisin kertonut myös karate-harrastukseni kehittymisestä. Harrastin karatea vuodesta 2000 vuoteen 2004, sain salilta paljon sekä urheilullisesti että sosiaalisessa mielessä, kun ystävystyin muiden karatekojen kanssa. Kaikenlisäksi karateopettajamme oli pähkähullu roomalainen, jonka Hummerilla ajelusta, rakastajattarista ja muista edesottamuksista olisi varmasti riittänyt juttua.

- Olisin taatusti antanut parhaat bailuvinkit kaikille Roomaan tai Milanoon matkaaville. Kävin varsin usein ulkona kavereiden kanssa.

- Olisin raportoinut myös ajokortin suorittamisesta Rooman hullunmyllyssä ja jossain vaiheessa olisi ollut pakko mainita varmaan opinnoistakin. Vuonna 2001 sain läpi ihan järkyttävän määrän tenttejä. Sen jälkeen opiskeluinto hiipuikin...

- Postauksistani olisi ihan taatusti puuttunut elämänmyönteisyys ja seesteisyys, jotka ovat tulleet osaksi elämääni vasta myöhemmin. Kymmenen vuotta sitten olin niin angstinen, että en voinut pysähtyä hetkeksikään, muuten olisin hukkunut epävarmuuteen ja ahdistukseen. Tosin varsinainen käänne elämässäni alkoi juuri silloin 10 vuotta sitten, kun ryhdyin opiskelemaan zen-buddhalaisuutta. Asenteeni muuttui pikku hiljaa ja niin muuttui elämänikin.

- Naimisiin menoa ja lapsia blogini ei olisi käsitellyt tippaakaan, ne tuntuivat hyvin kaukaisilta ajatuksilta tuolloin. Eihän minulla ollut edes vakituista poikaystävää!

Huh huh, olipahan aikahyppy! Olen onnellinen siitä, että olen saanut kokea paljon mutta täytyy sanoa, etten olisi 10 vuotta sitten osannut kuvitellakaan kuinka paljon ihanampaa elämä saattaisi olla vanhempana. Uuh, onneksi siis aikamatka oli vain väliaikainen :)

Bisquitsin tavoin kehotan kaikkia kertomaan millaista blogia he olisivat kirjoittaneet 10 vuotta sitten, joko kommenttilootassa tai sitten omassa postauksessaan!

Kaksi vuotta sitten...

2011-02-08T14:17:00.006+01:00

Kaksi vuotta sitten makoilin näihin aikoihin roomalaisen yksityisklinikan sängyssä ja tärisin epiduraali (vai oliko se spinaali...) puudutteen vaikutuksesta. Pieni mötiäinen, joka oli tupsahtanut kirurgin avustuksella ulos jättimäisestä mahastani, oli jo aloittanut sittemmin kuuluisaksi tulleen tissitakiaisen uransa. Sektion muistan kirkkaan selvästi alusta loppuun (ja jopa ne kirurgin muistelmat opinnoistaan joskus 60-luvulla, jolloin minulle vasta selvisi, että kuinka vanha professori oikein olikaan...), mutta jälkimainigeista parhaiten mieleen ovat jääneet lähinnä ne helkutilliset jälkisupistukset, jotka eivät ole mitään herkkua sektiohaavan kanssa. Suokaa anteeksi, jos rajallisen kokemukseni perusteella epäilen niitä, jotka väittävät sektion kanssa pääsevän helpommalla kuin alatiesynntyksen, jostain syystä tämä mielipide ei oikein vakuuta minua. EDIT: Huomasin taas päästeleväni suusta sammakoita tai ehkä pikemminkin ilmaisevani ajatuksiani puutteellisesti: eli tuosta puuttui sana helppo 2 kertaa! Eli en usko, että HELPOSTAkaan sektiosta pääsee välttämättä helpommalla kuin HELPOSTA alatiesynnytyksestä. Koska vaikea sektio on aina vaikea ja vaikea alatiesynnytys on aina vaikea, eikä minulla ole kokemusta kummastakaan, vain helposta sektiosta! :)

Sektio oli joka tapauksessa päätetty jo aikaisemmin, minä kärsin koko raskausajan melkoisesta synnytyspelosta. Kolmen pahan välilevyn pullistuman (L3-L4, L4-L5, L5-S1) kanssa tiesin ponnistamisen olevan normaalia vaikeampaa ja kun gynekologi suositteli sektiota, en ollut edes pettynyt, päinvastoin. Koska kahden viikon tikkien kanssa kitumisen jälkeen pääsin normaalisti ylös ja ennen kaikkea kantamaan tissitakiaista kantoliinassa, en katunut ratkaisua edes jälkeenpäin. Jos pullistumat olisivat alatiesynnytyksessä muuttuneet tyriksi ja vuodelepo jatkunut kauemmin kuin sen kaksi viikkoa ja ennen kaikkea tehnyt kantoliinassa ja sylissä kantamisesta vaikeaa ellei mahdotonta, niin sitten olisin katunut vastakkaista ratkaisua. Tosin yksi kätilö kertoi minulle synnyttäneensä alateitse yhden pullistuman kanssa ilman ongelmia, niin että voihan olla, että hyvällä tsäkällä sekin olisi onnistunut. Emme nyt kuitenkaan ottaneet riskejä ja synnytys sujui kaikin puolin ilman komplikaatioita.

Tässä sektioasiassa satuin olemaan hassua kyllä onnekas asuessani Italiassa. Täällä kun on yksi maailman korkeimmista sektiosynnytys-prosenteista, mikä tarkoittaa, että leikkaussalihenkilökunta suorittaa toimenpiteet rutiinilla ja komplikaatioiden riski pienenee toisin kuin niissä maissa, joissa sektioita tehdään vain harvoin, eikä myöskään leikkaavan gynekologin kokemus pääse karttumaan samalla tavalla.

Joka tapauksessa, on vierähtänyt kaksi vuotta siitä, kun istuimme Roomaa kiertävällä Grande Raccordo Anularella sunnuntairuuhkassa. Jumissa tunnelissa, jossa ei tietöiden vuoksi ollut edes autostradalla pakollista pelastusajoneuvojen hätäkaistaa. Minulla oli supistuksia viiden minuutin välein, niin että vähän huonommalla tuurilla olisin saanut sittenkin synnyttää alateitse keskellä stadionille matkaavia jalkapallofaneja. Olisipa Kapun verta ja leikkauksia kohtaan tuntema kauhukin hälventynyt kerta heitolla, vaikka eipä hän pyörtynyt epäilyistään huolimatta myöskään leikkaussalissa edes silloin, kun gynekologi nosti punaisena kirkuvan Neiti Aurinkoisen oikeasta jalasta ulos äitinsä kohdusta.

Kun supistuksia alkoi olla 3 minuutin välein, laitoimme italialaiseen tapaan valkoisen nenäliinan ulos autonikkunasta ja Kapu alkoi puikkelehtia liikenteen seassa. Ehdimme lopulta hyvin perille, professorikin oli ehtinyt sunnuntailounaalta klinikalle eikä edes marmattanut, vaikka Neiti olikin isänsä myöhästymisneuroosia matkien päättänyt tulla ulos hiukan arvioitua aiemmin.

Nyt tissitakiainen juo maitoa mukista, pukee itse housut ja sukat, lörpöttelee ja laulaa kahdella kielellä ja tanssi, hyppii ja juoksee kuin pieni hippiäinen hiprakassa. Kaksi vuotta kulunut ensitapaamisestamme. Eikä mötiäinen lakkaa vieläkään hämmästyttämästä minua.

Kaksi vuotta. On se aika pitkä aika. Ja niin kiitävän lyhyt....

Ilmoitusasiaa

2011-02-06T14:11:00.002+01:00

Kapun influenssa alkaa hellittää, Neiti Aurinkoinen yhä kuumeessa. Nonna ja nonno tulossa muutamaksi päiväksi yökylään. Luvassa siis häärimistä keittiössä. Neidin tiistaiset synttärikemut peruttu, karkkipussien sijaan lahjoittaisimme pikkuvieraille influenssan. Ei kiva.

Perustin uuden blogin. Sellaisen pseudoälykköblogin, jossa ei julkaista yhtään kuvaa, mutta jonne suollan sitäkin enemmän tekstiä. Nimittäin tämän kuuluisan Esikoisromaaninini kirjoittamisesta. Joka ei edes ole esikoisromaani, vaan kolmas kirjoittamani. Mutta jospa kolmas kerta todellakin sanoisi toden ja saisin tämän läpyskän julkaistuksikin? Ainakin julkinen itseruoskinta voisi motivoida yrittämään...

KIRJOITUSRIPULIA

Suokaa anteeksi proosallinen nimi, ei tullut mieleen muutakaan. Tämän blogin päivittämiseen palaan tod. näk. ensi viikolla, kun nonna ja nonno on saatu turvallisesti kotiin. Siihen saakka ihanaa sunnuntaita ja alkuviikkoa kaikille!

These boot were made for walking

2011-02-03T07:07:00.003+01:00

Varmaan on kaikkien tiedossa, että meillä taipumus valita alitajuisesti puolisoiksemme ihmisiä, jotka muistuttavat vastakkaista sukupuolta olevaa vanhempaamme. Kapu ei suinkaan ole tässä asiassa poikkeus, vaan minulla ja hänen äidillään on paljon yhteisiä piirteitä.
Kuten kengännumero! Mikä on koitunut onnekseni, koska anoppi oli ostanut itselleen saappaat, joita ei kykenekään pitämään. Mutta minäpä kykenen ja niin ei anopin ostos onneksi mennyt hukkaan.

... now I'll walk all over you..

Elviira kaipaili arvontakommentissaan italialaisia arkiruokareseptejä. Tässä on yksi sellainen, baccala' alla napoletana (in umido con olive e capperi) eli turskaa napolilaisittain. Suolattu turska eli baccala' oli alunperin köyhien suosima ruokalaji, turska oli edullista ja suolauksen ansiosta se säilyi hyvin myös sisämaassa. Nykyisin baccalaan kilohinta on tehnyt siitä varsinaista herkkuruokaa, mutta se on mukava lisä viikon kalaruokiin. Suolatun turskan sijaan voit käyttää vaikka pakastettua tai kokeilla reseptiä jonkin toisen samantyyppisen kalan kanssa.

Eli aluksi pienennä sipulia, porkkanaa ja selleriä ja kuullota öljyssä. Lisää pannulle paloiteltu turska.

Lisää sitten n. 3dl tomaattikastiketta, mustia oliiveja ja ja kappereita. Mausta suolalla ja pippurilla.

Itse tein lisukkeeksi pinaatti-perunamuusia. Keitin siis ihan normaalisti perunat, lisäsin keitinveteen pakastettua pinaattia, soseutin, lisäsin maitoa, voita ja parmigianoa, jota myös raastoin muusin päälle. Kapun mielestä muusilla oli erittäin epäilyttävä ulkoasu (siis oudon väristä), mutta se oli oikein kyvää.

Anopista asiaa

2011-01-31T07:08:00.001+01:00

Ensi alkuun kiittelen anoppiani, joka pelasti minulle ystävättärensä kierrätyskeskukseen menevistä vaatteista tämän Kookain hameen. Siis kuka hullu heittää pois Kookain hameen, vaikka se olisikin käyttäjälleen liian pieni? Kyllähän sellaiset kannattaa säilyttää ainakin siltä varalta, että sitä joskus kahden viikon vatsataudin jälkeen mahtuisi siihen tanttuun taas ainakin päiväksi...

Anoppi lahjoitti minulle myös kaulassa olevan korun, vaikka se ei taida oikein näkyäkään. Kirjavien alaosien kanssa tykkään pitää jotain yksikertaista yläosaa, mutta koska Italiassahan sisälämpötila on talvisin lain mukaan 16-20 astetta (!), ei yhdellä paidalla oikein tahdo pärjätä ja siksi minullakin on tämä shaali. Jos haluan pitää shaalin paikoillaan, käytän äitini lahjoittamaa ihanaa Kalevala-rintakorua, josta otan lähikuvaa toisella kertaa.

Italialainen anoppihan on jo legendaarinen käsite ympäri maailman. Kukapa ei olisi kuullut kauhutarinoita jostain Italiaan aupair-reissullaan pidemmäksikin aikaa eksyneestä tyttöraukasta, jonka makaroonimies on vienyt ilkeän italialaismamman kidutettavaksi hellan ja nyrkin väliin. Vaikka todellisessa elämässä on myönnettävä, että poikkeukset vahvistavat säännöt, suosittelen kaikille italialaisen kanssa suhdetta harkitseville maannaisilleni pitkää pinnaa ei ainoastaan sen makaroonin, vaan myös hänen perheensä ja ennen kaikkea anopin kanssa.
Itsellänikin on kerrottavana italialaisanopeista kaksi kertomusta: kauhutarina ja sitten sellainen tragikomedia, jossa on iloinen alku, jännittäviä käänteitä ja toivon mukaan kaikkia Aristoteleen sääntöjä uhmaten myös onnellinen loppu.

Kauhutarinassa asuin entisen anoppikokelaan hoteissa muutaman kuukauden, joka riitti ajamaan hermoromahduksen partaalle niin minut kuin anoppikokelaankin. Itse olin pystymetsästä Roomaan muuttanut 20-vuotias, jolla ei ollut hajuakaan italialaisista tavoista. Anoppikokelas puolestaan oli exän italialaisten ystävien mukaan harvinaisen epäsosiaalinen ihminen, ja yhteisasumistamme pidettiinkin pahemmanlaatuisena erehdyksenä. Muutaman kuukauden kuluttua pääsimme kuitenkin muuttamaan omillemme, ja sen ansiosta kumapaakaan meistä ei ehditty tuomita murhasta. Välimme kuitenkin pääsivät kiristymään koko 3 vuotta kestäneen avoliittomme aikana niin, että uskon paavinvihaajaksi tunnustautuneen anoppikokelaankin menneen kirkkoon sytyttämään muutaman kynttilän pyhimysten muistoille sen jälkeen, kun vihdoin päätimme erota exän kanssa.

Tässä nykyisessä tragikomediassa yritän itse muistaa, että vaikka anoppi aina silloin tällöin ärsyttääkin, on hän kuitenkin mieheni äiti. Siis se ihminen, jonka ansiosta Kapu on syntynyt ja aika lailla kasvanutkin sellaiseksi kuin on. Kapun romanttisuus ja huumorintaju periytyvät hänen äidiltään siinä missä jämptiys ja periaatteellisuus (lue itsepäisyys...) isältään. Kukaan meistä ei ole täydellinen, en minä enkä anoppi. Mikään suhdekaan ei ole täydellinen, mutta pitkällä pinnalla, anteeksipyynnöillä ja anteeksiantamisella pääsee varsin pitkälle. Nyt, kun Neiti Aurinkoinen alkaa ymmärtää isovanhempienkin päälle, onnittelen itseäni siitä, etten ole yrittänyt sulkea appivanhempia elämästämme, vaikka se joskus olisikin houkutellut ja lähipiirissäni tällaista on tapahtunut useammassakin perheessä. Eikä suinkaan ainoastaan vaimon ollessa ulkomaalainen, vaan myös italiattarien toimesta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että vaikka minun ei tarvitse olla anoppini ylin ystävä, on tärkeää perheen tasapainon vuoksi, että kaikkien kanssa yritetään tulla toimeen. Ainakin yhden lounaan tai illallisen ajan. Ja joskus pitkäpinnaisuus puolin ja toisin palkitaan myös hauskoilla ja onnellisilla hetkillä, jotka jäävät kunkin omaan, sisäiseen perhealbumiin mukavina muistoina.

Tietenkin yksi vika anopissa on yli muiden: hän on ihan törkeän hyvä ruuanlaittaja. Pilannut siis Kapun täysin, mitä tulee odotuksiin ruoasta. Onneksi Kapu on myös älykäs ja tajuaa kehua myös minun pöperöitäni ja muistaa jopa silloin tällöin sanoa, että teen jonkin ruokalajin hänen äitiäänkin paremmin. Tai ylistää ruokalajeja, joita hänen äitinsä ei ole koskaan edes kokeillut.Kuten tätä purjosipulikeittoa, joka on alunperin suomalaisesta lehdestä löydetty resepti. Kapu ei ole suuri keittojen ystävä, mutta tämän keiton jälkeen hän ilmoitti muuttaneensa mieltään...

Eli 4:n hengen annokseen tarvitset

2 purjoa
oliiviöljyä
vajaan litran verran kasvislientä
muutama vehnäleivän viipale
pippuria, suolaa
rasiallinen kuohkeaa sulatejuustoa, itse käytin Philadelphiaa

Pese purjot ja poista tummat latvat. Leikkaa ohuiksi renkaiksi ja hauduta öljyssä pehmeiksi.

Lisää kasvisliemi ja jauhettu tai hienonnettu leipä, mustapippuri ja suola.

Keitä puolisen tuntia tai kunnes keitto saostuu. Lisää juusto ja sekoita tasaiseksi.

Ja arvonnan voittaja on...

2011-01-29T09:36:00.004+01:00

Arvontakone arpoi blogin ensimmäisen arvonnan voittajaksi tällä kommentilla osallistuneen Johannan:
Hei, aloin lukemaan blogiasi ihan sen syntymisestä asti, Kaksplussan Helmikuisten kautta sain linkkisi. En itse kirjoittele helmikuisiin, mutta olen lukenut sitä säännöllisesti, sillä itselläni on esikoisen lisäksi sinun söpöläistäsi neljä päivää vanhempi tyttö. Ja sukujuureni ovat tiukasti pohjanmaalla, joten sekin puoli on kiinnostava. Kirjoitat mukaansatempaavalla tavalla vaihtelevista ja kiinnostavista asioista! Kiitos sinulle, Johanna

Onnittelut voittajalle, otahan yhteyttä italianihmemaa@gmail.com -osoitteeseen ja ilmoita osoitetietosi, niin pistän paketin ensi viikolla tulemaan!

Tuhannet kiitokset myös kaikille muille osallistujille ihastuttavista kommenteista!
Minusta oli niin hauska lukea kommenttejanne, että tämä arvonta ei varmasti jää viimeiseksi, varsinkin, kun blogin 1-vuotispäivä lähestyy hitaasti, mutta varmasti...

Tämä postaus jää nyt hiukan tyngäksi johtuen eilen iskeneestä vatsainfluenssasta, jonka sain todennäköisesti taudin nopeasti selättäneeltä Neiti Aurinkoiselta muutaman päivän viiveellä... Voi pojat ja tytöt, kuinka olen kiitellyt onneani, etten ehtinyt koskaan sairastumaan Neidin vauvavuoden aikana, en tiedä, kuinka olisin selvinnyt pienen vauvan kanssa, kun kaksivuotiaankin kanssa otti koville. Herralle kiitos ja ylistys dvd-soittimesta!
Niin heikossa kunnossa kuin eilen en ole ollut koskaan. Mutta nyt ollaan jo voiton puolella, kuume on laskenut 38 paikkeille ja ennen kaikkea olen kyennyt taas juomaan, tällä kertaa oli riskinä oikein vakava nestehukka, sen verran rajuksi tauti äityi eilen.

Kaikille muille sairastaville pikaista paranemista ja terveinä pysyneille vahvaa immuniteettia terveenä pysymiseen!

Tunnustuksia

2011-01-26T19:35:00.009+01:00

Sain tämän tunnustuksen sekä Katilta että Karkilta. Grazie mille, piristi suuresti uhmailua aloittavan taaperon kanssa hermoromahduksen partaalla keikkuvaa mammaa...

Tarkoitus on tehdä seitsemän tunnustusta ja antaa vahingon kiertää 15 blogissa, joiden kirjoittajia haluaa kolmannen asteen kuulustelussa kärventää...

Omat seitsemän tunnustustani, jotka todennäköisesti ovat muodossa tai toisessa jo paljastuneet blogini lukijoille:

1) Minulla on ADHD. Eli tarkkaavaisuus- ja yliaktiivisuushäiriö. Yliaktiivisuus on jonkin verran tarkkaavaisuushäiriötä hallitsevampi, mutta siitä yliaktiivisuudesta seuraa tietenkin myös sitä tarkkaavaisuuden puutetta. Kun aivot menevät tuhatta ja sataa ja kroppa vain yhdeksää sataa, niin tottahan siinä tarkkaavaisuus herkeää...

2) Olen aina myöhässä. Eikä tämä liity mitenkään Italiassa asumiseen, vaan olin aina myöhässä jo Suomessa asuessani. Sen sijaan tämä liittyy läheisesti kohtaan 1. Saatan aloittaa valmistautumisen vaikka lääkärille lähtöön mitä parhaimmissa aikeissa, mutta yhtäkkiä huomaankin järjesteleväni vaatekaappia tai lukevani jotain kirjahyllyssä silmään osunutta kirjaa. Minulla ei ole minkäänlaista aikakäsitystä, vaan kuvittelen aina valmistautuvani mihin tahansa n. 10 minuutissa. Usein tässä 10 minuutissa pitäisi ehtiä käydä suihkussa, kuivata tukka, meikata, valita vaatteet, pukea, käyttää taapero potalla, valita taaperon ulkovaatteet, pukea taapero, hillitä taaperon temper tantrum, ottaa mukaan taaperolle varmuuden vuoksi välipalaa, etsiä avaimet, kännykkä ja lompakko sekä muistaa ottaa mukaann täysi roskapussi. Arvatkaa, kuinka usein tämä onnistuu?

3) Minulla ei ole tällä hetkellä vähäisintäkään vauvakuumetta. Päinvastoin, mitä pidemmälle mennään, sitä enemmän kallistun sille kannalle, että yksi lapsi on enemmän kuin tarpeeksi. Yhden lapsen kanssa on niin helppoa ja lapsen kasvaessa elämä muuttuu aina vain helpommaksi. Viittaan tällä erityisesti ajankäyttöön, en niinkään alkavaan uhmaikään. Kun tässä hiljattain kuukautiseni olivat muutaman päivän myöhässä, iski minuun paniikki ja ymmärsin viimein, millaisessa paniikissa vahinkoraskauden kokeneet elävät. Itseni tuntien olisin sopeutunut ajatukseen toisesta lapsesta muutamassa päivässä, viikossa, kuukaudessa tai vuodessa, mutta silti päällimmäinen tunne oli helpotus, kun kuukautiskierto palasi taas hollilleen. Alan nyt ymmärtää, miksi ihmiset pyrkivät saavaan lapset pienellä ikäerolla: koska ensimmäisen kasvaessa ja elämän helpottuessa tulee aina vain vaikeammaksi luopua näistä saavutetuista etuoikeuksista kuten suht inhimillisistä yöunista ja yksien, pitkien päiväunien suomasta parin tunnin vapaa-ajasta keskellä päivää... Puhumattakaan kulkemisesta ulkona, kahviloissa, kaupoissa, laskettelemassa, retkillä... Imetettävän vauvan kanssa ei ole niin yksinkertaista edes kantoliinan kanssa...

4) Olen hyvin ailahtelevainen, joten todennäköisesti minulla on vauvakuume taas ensi kuussa... Mutta pyrin työskentelemään ailahtelevaisuuteni hillitsemiseksi itsesuggestion avulla ja kieltämättä ole suorastaan vakaa luonne kymmenen vuoden takaiseen minääni verrattuna...

5) Syvällä sisimmässäni olen fysiikasta ja kosmologiasta kiehtoutunut nörtti, joka toivoo tyttärelleen fysiikan nobelin palkintoa, kun se sattuneista syistä jää itseltä nappaamatta

6)Uskon, että meditaatio ja omien asenteiden muokkaaminen parantaisivat suurimman osan elämänlaatua huomattavasti. Tiedostan, että muista on äärimmäisen ärsyttävää kuulla "väsymyksen olevan asennekysymys". Koen, että itse olen väsynyt vain silloin, kun haluan olla väsynyt. Vaikka olisin nukkunut kuinka kurjasti edellisenä yönä, en välttämättä ole väsynyt, jos saan meditoitua ja suggestoitua itselleni positiivisen asenteen heti aamulla.

7)Olen todellisuudessa ekstrovertiksi naamioitunut introvertti. Tämä myös psykologisten testien mukaan. Olen kuulemma aika tasapuolisesti 50%- 50%, vaikka suurin osa minut tavanneista ihmisistä kuvitteleekin minun olevan 99% ekstrovertti. Joskus lörpöttely ja tällaiset julkiset tunnustukset ovat vain tapa piilottaa itsensa sanasumuun...

Tässä 15 ensimmäiseksi aakkosjärjestyksessä mieleen tulevaa bloggaajaa, joita haluan ahdistella uteliaisuudellani. Onenksi tunnustus kiertää ympäri blogistaniaa, ja saan toivon mukaan pian lukea KAIKKIEN lempibloggaajieni tunnustuksia, vaikka ne eivät olisikaan omassa, klo 6.30 hätäpäissäni kirjoittamassa listassa...
Alma
Arkitehti
Ciacy
Bisquits
Ebrufin
Elviira
Italiansalaatti
Kaitaliina
Kalastajan vaimo
Karkki jo oli, joten häntä ei lasketa...
MaaMaa
Marianne H.
Mrs. H
Pinea
Raton
Vihreät niityt

Writer's block helpottaa ja reseptiä pukkaa

2011-01-25T15:10:00.007+01:00

Jatkan yhä arvonta-postauksen kommenteista kiittelyä (sinne mahtuu vielä ja koko perjantai aikaa vielä ilmottautua, arvon voittajan siis lauantaina), vaikka minulle tuleekin pian ramppikuumetta, kun niin moni uusi kommentoija ilmoitti joutuneensa bloggailuni tulilinjalle. Apua, siis oikeasti näitä puoliseniileitä söherryksiä käy lukemassa joku muukin kuin äitee ja pari fb-kaveria? Apua, pitääkö minun ruveta olemahan ihimisiksi?
Onneksi olen rajoittunut ihminen enkä pysty esittämään yhtään tämän fiksumpaa, niin että jatkan samaa rataa ja höpöttelen samaan puolihuolimattomaan tyyliin kuin ennenkin.

Ensin ilmoitusasiaa omasta elämästäni: tuo mainostamani motivaatio-höpinä näyttää toimivan, kun kirjoittajan blokki näyttää hellittäneen ja olen muutamassa päivässä saanut hahmoteltua koko dekkarin rungon ja kaiken lisäksi kirjoitettua kymmenisen liuskaa lisää. Parinkymmenen liuskan päästä taidetaan olla jo puolivälissä, jihuu! Ja mikä parasta, olen vihdoin saanut selville MURHAAJAN.

Niinhän sitä luulisi, että se murhaaja olisi selvillä ensimmäisistä sivuista lähtien, mutta se nyt olisi liian yksinkertaista. En halua, että murhaaja on selvää pässinlihaa heti alkukappaleista lähtien ja mikäpä takaisi jännityksen parhaiten kuin se, etten ITSEKÄÄN tiedä murhaajaa ennen kuin viime tipassa? Nyt murhaajakin on joka tapauksessa tiedossa (en olisi kuulkaa IKINÄ arvannut sitä hänestä!!!) ja kun juonenkäänteet alkavat olla aika lailla selviä muutenkin, on kirjoittamisinto ollut viime päivinä huipussaan.

Tähän tämän päiväistä asua, jota sain esitellä perhekerhossa. Kotiäidillä ei ole kauheasti tilaisuuksia pukeutua siististi ja asiallisesti, niin että niistä vähäisistä tilaisuuksista, kuten perhekerhosta tai valtion virastoissa asioimisesta on tietenkin otettava kaikki irti. Siksi tietenkin ylipäätään käymmekin perhekerhossa, vaikka mieli tekisi jäädä kotiin ainakin niinä kertoina, jolloin uhmaansa aloitteleva taapero tekee aamut ja kerhoon lähtemisen yllättävän vaikeiksi...

Kävimme muuten maanantaina ilmoittamassa Neiti Aurinkoisen päiväkotijonoon. Tai siis mitenkä tuon scuola maternan nyt voisikaan kääntää, se on tarkoitettu 3 vuotta täyttäneille esikouluksi ennen varsinaista koulua, joka siis alkaa Italiassa vuotta aikaisemmin kuin Suomessa. Scuola maternaan ei kuitenkaan oteta oppilaita (ellei paikka esim. paikkakunnalta muuton vuoksi vapaudu keskellä vuotta) milloin tahansa, vaan se alkaa kaikilla syyskuussa. Koska Neiti on ensi vuoden syyskuussa vasta 2,5-vuotias, ei hän siis periaatteessa pääse scuola maternaan vielä 3-vuotiaanakaan helmikuussa, vaan vasta seuraavana syksynä eli 3,5-vuotiaana.

Itse olen kuitenki sitä mieltä, että kun ikätovereita ei sitten 3-vuotiaalle löydy leikkipuistoista tai edes perhekerhosta, joka on periaatteessa vain alle 3-vuotiaille, niin yritämme saada Neidin jo 2,5-vuotiaana 2-3-vuotiaille tarkoitettuun esi-esi-kouluun. Kuulostaako monimutkaiselta? No, arvatkaas miltä meistä tuntuu...

Sain itse asiassa selville, että koska Neiti on syntynyt helmikuussa, saatettaisiin hänet paikkojen vapautuessa hyväksyä myös valtiolliseen scuola maternaan, eli siihen 3-vuotta täyttäneille tarkoitettuun, koska lain mukaan ennen maaliskuuta syntyneillä lapsilla on aina oikeus aloittaa koulu ja myös esikoulu edellisen syntymävuoden mukana. Mutta koska scuola maternaan hyväksytään vain itsenäisesti pisulla käyvät VAIPATTOMAT lapset (!) en uskalla luottaa siisteyskasvatukselliseen edistymiseemme syksyyn mennessä ja niin haimme Neidille paikkaa vain sinne 2-3 vuotiaille "väliinputoajille" tarkoitetulle luokalle, jossa saa vielä tarvittaessa kulkea vaippapöksyisenäkin. Vaikka Neiti käykin jo säännöllisesti potalla, en ole uskaltanut edes yrittää vielä vaipattomutta, sen aika on sitten kesällä, kun vaatekertojakin on reippaasti vähemmän. Mutta mitään stressiä en aio pottailusta ottaa eli sen pituinen se.

Pissa-kakka-jutuista voisimmekin sitten siirtyä suoraan ruokapöytään, eli tähän lihakääryle-reseptiin, jota olen silloin tällöin kokeillut ja hyväksi havainnut ja viime viikolla muistin sitten ottaa kuviakin.

Eli tein vasikanliha-pihveistä tällaisia rullia, joissa oli täytteenä keskikypsytettyä, savustettua scamorza-juustoa ja keitettyä kinkkua.

Täytetyt lihaviipaleet kääritään rullalle ja kiinnitetään joko kyökkilangalla tai hammastikuilla. Ruskistetaan ja kypsennetään joka puolelta pannulla.

Tsadaa, näin helppoa pääruokaa ei olekaan.

Eturuokana meillä oli purjosipulikeittoa, mutta sen taidan tunkea kuvineen johonkin toiseen postaukseen. Hauskaa loppuviikkoa!

Maailmanloppu tulee, oletko valmis?

2011-01-23T08:10:00.009+01:00

Heti alkuun kiitos ihanista kommenteista, joilla olette osallistuneet arvontaan (joka siis jatkuu perjantaihin saakka, lisää, lisää kommentteja edelliseen postaukseen :)), anteeksi, että leikin blogi-diivaa, enkä vastaa niistä jokaiseen, mutta netti (ja tietska...) -aika on nyt ollut kortilla ja valitsin kommentteihin vastaamisen sijaan kiusaamisenne uudella Alppi-postauksella. Hah hah, mitäs läksit, kikkelis kokkelis, sullon mun luonto ja sitä rataa. Mutta jaksa nyt lukea loppuun saakka, siellä postauksen loppupuolella on kysymys sinullekin...

Eli kolmas kerta sanoi kuin sanoikin toden ja Kapukin sai lykättyä minut alas laskettelurinnettä. Menimme siis Kapun "kotirinteeseen" Valle d'Aostaan, koska se on appivanhempien kotia lähimpänä ja kaiken lisäksi rinteen alaosassa on Baby Snow Park Neiti Aurinkoisen kaltaisille lapsukaisille, jotka eivät vielä sivakoi uhkarohkeitten vanhempienne tapaan. (Muoks* Neiti siis vietti laatuaikaa taas kerran nonnon ja nonnan seurassa...)

En ole ollut laskettelusuksilla kahteenkymmeneen vuoteen eikäpä ollut Kapukaan, ja vaikka Kapusta huomaa, että hän on viettänyt koko nuoruutensa mustassa rinteessä ja on muutenkin elementissään suksillaan, niin pysyin pystyssä (suurimman osan ajasta...) minäkin ja parin laskun jälkeen alkoi jo palautua mieleen, että mistä laskettelussa on kysymys. Mikä valitettavasti tarkoitti sitä, että Kapun oli PAKKO houkutella minut myös mustaan rinteeseen, vaikka olin vannonut, etten sinne suuntaisi. Ja kun olin siksakannut sen mustan rinteen ensimmäistä kertaa alas 1km/h vauhtia, niin pakkohan sinne oli palata toisenkin kerran ennen kuin lopetimme laskettelun kokonaan. Näköalat olivat jotain uskomatonta, huipulta näkyi koko Valle d'Aosta ja jopa Monte Bianco laakson toisessa päässä. En muuten tiedä mistä johtuu, mutta jostain syystä rinteiden jyrkkyys ei oikein pääse oikeuksiinsa valokuvissa...

Tämä yhtäkkinen into lasketteluun myös mustassa rinteessä saattaa muuten johtua viime aikoina lukemastani kirjasta, jossa englantilainen motivaatiokonsultti yrittää saada elämääni ryhtiä ja kyselee, että jos maailmanloppu tulisi ensi viikolla, mitkä olivat mietteesi? Mihin olisit tyytyväinen elämässäsi ja mitä taas tunnet puuttuvan?

Millaisia arvoja vastauksesi oikein sisältävät? Esimerkkinä hän käyttää erästä seminaariinsa osallistujaa, joka oli vastannut, että olisi halunnut ansaita enemmän rahaa. Mutta pienen pohdiskelun jälkeen hän oli ymmärtänyt, että todelliset arvot rahan takana olivat kunnioitus ja itsevarmuus. Eli hän ei niinkään kaivannut rahaa kuin itsevarmuutta sekä muiden kunnioitusta itseään kohtaan.

Aloin miettiä omia syvimpiä arvojani ja elämänvalintojani. Olen ehdottomasti tyytyväinen siihen, kuinka paljon olen panostanut aikaan Neidin ja Kapun kanssa, tunnen, että äitinä ja vaimona annan itsestäni kutakuinkin 99% jo nyt (jätetään se 1% sille "aina on parantamisen varaa...").
Sen sijaan itseni toteuttamisessa tyytyväisyysprosentti on tällä hetkellä vain 65% luokkaa: dekkarikin on jumiutunut 100+ sivulle, siis yksi kolmasosa on kirjoitettuna, mutta jotenkin on ollut vaikea keskittyä viime aikoina aiheeseen. Tämä olikin se pääsyy, miksi ylipäätään aloin tuota motivaatio-kirjaa lukeakaan. Mutta vaikka romaanin kirjoittaminen valmiiksi saattaakin näyttää näennäisesti siltä asialta, jota jäisin maailmanlopun nyt tullessa haikailemaan, niin se varsinainen arvo siellä taustalla on jotain muuta.

Nimittäin pelkällä kirjoittamisella ei ole samanlaista arvoa kuin sillä tunteella, että en halua heittää elämääni hukkaan. En halua elää ilman, että koen saaneeni aikaan jotain konkreettista JA että olen nauttinut elämän jokaisesta hetkestä. Minulle ehkä ahdistavin tulevaisuuden näkymä olisi sellainen, jossa istun vain television edessä tekemättä mitään "todellista". Olen aina elänyt tämän ajatuksen kanssa. Varmaan siitä johtuu, että olen päätynyt harrastamaan kaikenlaista hullunhauskaa, kuten laitesukellusta, koskenlaskua, kamelinratsastusta tai vaikkapa tätä laskettelua. En halua heittää hukkaan yhtään elämän tarjoamaa tilaisuuttaa elämyksiin, varsinkin kun tiedän, että niiden muistot säilyvät sisimmässäni vuosikausia.

Minusta on ihana muistella tekemisiäni. Harvoin olen ujouden tai epävarmuuden vuoksi jättänyt tekemättä jotain, vaikka olen araksi itseni tuntenutkin. Pelko siitä, että myöhemmin katuisin tekemättä jättämistä, on kaikkea muuta epävarmuutta suurempi.
Entä te lukijat? Millaisia ajatuksia teillä olisi ennen maailmanloppua? Olisitteko tyytyväisiä elämäänne tällaisenaan vai vaivaisiko teitä ajatus jostain, jota ette ole ehtineet toteuttaa/ tehdä tarpeeksi? Mitä muuttaisitte elämässänne viimeisen viikon ajaksi? Entä mitä sanotte ajatuksesta muuttaa elämäänne todellisten arvojenne mukaiseksi, vaikka maailmanloppua ei ensi viikolla tulisikaan?

Sitten apokalyptisistä tunnelmista tärkeämpiin, eli ruoanlaittoon. Laitoin pari iltaa sitten nimittäin anjovis-pesto-lohta. Eli poista lohesta nahka ja viiltele viiltoja noin sentin välein. Laita viiltoihin anjovisfileitä.

Sivele lohi vielä pestolla (itse laitoin liikaa, kotitekoinen oli niin voimakkaan makuista, että lohen maku melkein peittyi. Siis ohut kerros riittää. Vuoltele vielä päälle parmesaanilastuja ja paista uunissa 180 asteessa n. 30-40 minuuttia.

Carpe Diem ja ihanaa ja onnellista sunnuntaita kaikille, me lähdemme tästä paikalliseen Hop Loppiin viettämään sitä koko perheen laatuaikaa, jota onneksi ei ole viime aikoina puuttunut <3

Juhlintaa ja arvonta

2011-01-20T06:45:00.001+01:00

Haa, on totisesti syytä juhlia: ensinnäkin olen saavuttanut vihdoin ja viimein raskautta edeltävän painoni, jippii!!! Tai siis pääsyt puolella kilolla tuon kuuluisan before-painon alle... Syytän moisesta ihmeestä sitä aikaisemminkin mainostamaani zone-dieettiä tai pikemminkin ruokavaliota, koska zone-dieettiä on tarkoitus seurata koko elämän ajan, siitä ei ole parin viikon pikalaihdutukseen. Minähän hurahdin zone-dieettiin syksyllä, kun etsin syytä väsymykseeni. Syykin selvisi verikokeissa, sokeriarvot olivat liian korkeat ja sain siis ihan rauhasiin erikoistuneelta lääkäriltä sysäyksen seurata diabeetikoillekin sopivaa ruokavaliota.

Energiatasoni palasivat entiselleen ja pikku hiljaa painokin alkoi pudota, ei nopeasti, mutta se nyt ei ollut tarkoituskaan, eihän minulla normaalipainoisena mitään akuuttia painonpudotustarvetta ollutkaan, kunhan vain olen haaveillut vanhan normaalipainon eli bmi 20 saavuttamisesta.Muoks* Taisin kirjoittaa hiukan epäselvästi, mutta BMI:ni ei siis ole vielä 20, vaan 21, mutta koska olen ison osan aikuisiästäni ollut BMI 20, ei minua haittaa, vaikka paino sinne saakka jatkaa putoamista..Tämän ensimmäisen juhlan kunniaksi ahdoinkin koko olemukseni pitkästä aikaa vanhaan minihameeseen, on siis syytä iloita, varsinkin kun autotallista satuin löytämään myös vanhat saapikkaat. Juu, en todellakaan ole ostellut uusia vetimiä tämän talven alesta, kun vanhatkin rynttyyt mahtuvat pitkästä aikaa ylle.

Tämä todistaa taas kaltaisilleni hamstraajille, ettei KOSKAAN kannata heittää mitään pois, paitsi jos se jokin haisee tai alkaa liikehtiä yksin vanhuuttaan, tällä tosin viittaan enemmän ruokakomeron anteihin kuin vaatekaapin sisältöön.

Toinen juhlinan aihe liittyy blogiin: 50 000 (viidenkymmenentuhannen) vierailijan raja meni tällä viikolla rikki! Olen hurjan iloinen, että olette jaksaneet käydä täällä haukottelemassa riipustuksilleni, varsinkin, kun tiedän, ettei äiteetä voi syyttää kuin ehkä puolesta noista vierailuista... Järjestän siis pienen arvonnan...

En satu olemaan miljonääri eikä kukaan sponsoroi armasta blogiani, niin että tällä kertaa en arvo Pradan laukkua tai edes Versacen paitaa, vaan muutamia 40ml kreemejä Bottega Verden valikoimista. Yksi kasvovoide, yksi käsivoide ja kaksi vartalovoidetta. 40 ml koot sopivat myös matkalaukkuun.

Eli nyt kaikki osallistumaan arvontaan! Arvostaisin suuresti, jos myös ne lukijat, jotka yleensä eivät kommentoi (ymmärrän kyllä, itselläkin on niin kiirusta, ettei aina ehdi kommentoida, vaikka olisi jopa jotain tosi fiksua sanottavaakin muiden postauksiin ;)) jaksaisivat raapustaa pari sanaa ja kertoa, miksi blogini kiinnostaa. Tai miten päädyit blogiani lukemaan. Tai miksi Italia kiinnostaa. Tai jotain muuta. Arvonta-aikaa on viikon verran, eli arvon voittajan perjantaina 28.1. Tai joskus niillä main. Eli siihen saakka on hyvää aikaa jättää puumerkki tähän postaukseen. Grazie!!!!

Talviset Alpit

2011-01-18T06:31:00.008+01:00

Do diin, koskapa blogi juoruaa kaiken suht olennaisen (tai vähemmän olennaisen...) elämästäni, niin pakkohan minun on rasittaa teitä vielä uusilla kuvilla lumisista Alpeista. Maanantaina nimittäin pakkasimme mukaan itsemme lisäksi myös nonnon ja nonnan, eli Neiti Aurinkoisen italialaiset isovanhemmat ja heidän kuuluisan Pizzansa, jonka taikinaakin nostatetaan ainakin vuorokauden verran. Tällä kertaa tarkoitus oli jättää Neiti pulkkailemaan nonnan ja nonnon kanssa niin, että olisimme Kapun kanssa päässeet katkomaan luitamme rinteisiin.
Mutta ei! Olimme TIETENKIN unohtaneet Italiassa yhden tärkeimmistä asioista, eli viikottaisen vapaapäivän. Italiassahan kaikki liikkeenharjoittajat pitävät sunnuntain lisäksi ainakin yhden vapaapäivän (tai vapaan iltapäivän) viikossa, esim. kampaajilla ja partureilla se on maanantai ympäri Italiaa, kun taas muilla liikkeenharjoittajilla tämä chiusura settimanale riippuu sekä alasta (ravintolat kiinni eri päivinä kuin lihakauppiaat ja supermarketit vielä kolmantena päivänä...) että kaupungista. Roomaan matkustavat voivat muistaa, että suurin osa kaupoista on kiinni maanantaiaamuisin, kun taas esim. Tolfassa ja Civitavecchiassa levätään torstai-iltapäivisin. Näitä vapaapäiviä on aika hankala muistaa ainakin, jos muutat joka toinen viikko kaupunkia, kuten oma reisuperheeni, eikä meille siis tullut mieleenkään, että myös hiihtohissit suljettaisiin maanantaisin.

Kyseessä oli siis Kapun "kotirinne", jossa hän on oppinut suksimaan alas. Ihan kiva nyppylä, hiukan Jouppiskaa isompi, rinteitä kolme, joista yksi musta. En ollut muuten aiemmin mustaa rinnettä nähnytkään, ja sen näkeminen riitti kyllä vannomaan, että sinne en mene itseäni telomaan. Siis musta rinne on n. 90 asteen kulmassa!!! Kapusta se on ihan normaalia, siinä rinteessä he kisasivatkin nuorna miehinä. Ok, mutta itsesuojeluvaistoni pelaa sen verran, että taidan aloittaa ihan sinisistä ja edetä pikku hiljaa sinne punaiseen päin... Totta puhuen siirryimme sitten hetken pulkkailun jälkeen avaremmillekin laskettelurinteille eli Monte Rosalle, jonka Alppien yli lentäneet saattavat muistaa hyvinkin, sehän heijastaa vaaleanpunaista valoa varsinkin illansuussa ja on siitä nimensä saanutkin. Nämä kuvat ovat siis Monte Rosalta, jossa hiihtohissitkin olisivat olleet auki, mutta siinä vaiheessa lasketteluaikaa olisi ollut niin vähän ja Neiti sen verran väsähtänyt, että päätimme jättää sivakoinnin seuraavaan kertaan. Elän siis siinä toivossa, että kolmas kerta toden sanoo ja pääsen tässä joskus oikeasti kiljumaan kauhusta Alpeille.

Oli muuten hauska huomata, että Monte Rosan maisemia halutaan myös hääalbumeihin. En tiedä, kuinka morsian tarkeni lyhythihaisessa puvussaan, 2000 metrin korkeudella oli nimittäin melkoisen kylmä huimaavan upeasta auringonpaisteesta huolimatta.

Nousimme Monte Rosalle 2000 metrin korkeuteen (Monte Rosan huippu on jossain 4000 metrin korkeudessa, rinteet ovat muistaakseni pari kilometriä pitkiä) ovovialla eli hyttihissillä, jonka suomensin Neidille (erotukseksi muista hyttihisseistä, niitähän on eri tyyppejä) munahissiksi. :) Aika huimat maisemat ja heikompaa huimaa, kun alla on äkkisuora putous. Neitikin oli samalla sekä utelias että hiukan hiljainen, tajusi hänkin, että nyt ollaan vaijerin varassa aiiiivan liian korkealla...

Alpeilla naatiskelimme appivanhempien Pizzasta, mutta kun nyt kerran elämästäni paljastelen, niin lisätään tähän vielä kuva sunnuntaisesta kokeilusta. Eli tein elämäni ensimmäistä kertaa oikein kunnon curry-kana-kasvis-nuudeli -wokkia! Tuli troppo buono eli liian hyvää, kuten Kapu asian ilmaisi. Suomessa ainakin kaikki Thaimaan-matkailijat ovat kokkaavat wokkeja harva se päivä, mutta siltä varalta että joku olisi pitäytynyt Thaimaan -matkoillaan laillani tiukasti länsimaisessa ruuassa ensimmäisen kokeilun jälkeen (puolustuksekseni sanottakoon, että olen ollut Thaimaassa vain kolmella lyhyellä reissulla lentoemäntänä, enkä silloin syönyt lihaa, eikä vähämausteista kasvisruokaa ollut helppo löytää ja seli seli, keksikää itse joku uskottava selitys moiseen junttimaisuuteen...) lisään tähän "reseptin"...

Eli wokkipannulla kypsensin ohuiksi suikaleiksi leikattuja paprikan ja porkkanan viipaleita curry-oliiviöljy-valkosipuoli -seoksessa. Kun kasvikset alkoivat kypsyä, lisäsin joukkoon tuoreita, viipaloituka herkkusieniä. Samanaikaisesti kypsensin toisella pannulla paloiteltua kananfileitä curry-oliiviöljy -seoksessa. Keitin valmiiksi nuudelit, ja kun kaikki ainekset olivat kyspiä, heivautin koko hötäkän sinne wokkipannulle. Laitoin Neidille omat ruuat lautaselle ja loppuihin lisäsin vielä reippaasti chilipippuria ja currya, maistui kaikille ja lopulta Neiti söi myös meidän jämäkämpääkin versiotamme syötyään ensin loppuun sen oman, miedomman version.
Muoks* meinasi unohtua, että keitin myös erikseen vihreitä papuja ja parsakaalia ja lisäsin nekin sitten lopussa sinne sekaan...

Tilinpäätös joulukuun lorvailusta: osa 2

2011-01-16T07:54:00.001+01:00

Palataanpa takaisin tilintekoon joulukuisista törttöilyistämme... nyt on vuorossa Suomi-kaipuu eli järvimaiseman etsintää Piemonten sydämestä. Koska suomalainen ja valledaostalainen eivät suinkaan anna periksi paikallisten olankohautuksille vaan puskevat vaikka läpi harmaan kiven, löytyi 40 minuutin ajomatkan päästä meille järvikin, eli Viverone.

Neiti Aurinkoinen tykkäsi hurjasti sorsista ja joutsenista. Matka järven rannalla taittui sekä matkarattaissa että kävellen, löytyipä järven rannalta pieni leikkipuistokin.

Minua tämä lumihuippuisten Alppien ja veden kontrasti hätkähdyttää aina.

Kapu jopa muisteli nuoruudessaan käyneensä tällä järvellä uimassakin kesäisin. Arvatkaas minne meikäläinen aikoo suunnata heti kun ilmat ja vesi lämpenevät uintikelpoisiksi?

Loppuun eilisen päivän asua... ostin tämän Stefanelin mekon vuosi sitten alennusmyynnistä, ja se on osoittautunut hintansa väärtiksi. Monikäyttöinen, niin kuin pikkumustat aina. Tänäkin vuonna olen jo ehtinyt käydä kollaamassa Stefanelin alehyllyjä, mutta en tiedä onko vika minussa vai tämän vuoden mallistossa, kun mikään ei oikein innostanut. Eikä tämä katastrofaalinen tilanne korjaantunut muissakaan kaupoissa, vaan parin tunnin kiertelyn tuloksena mukaan tarttui lähinnä vaatteita Neiti Aurinkoiselle. Hm, huolestuttavaa...

Junttiuden ylistys eli kaappijuntin tunnustuksia

2011-01-14T07:02:00.007+01:00

Olen aivan koukussa erääseen Keskustelupalstaan, jonka nirvanaan avittavasta spirituaalis-älyllisestä annista olen ennenkin täällä maininnut. Viimeksi ihastuin aloitukseen, jossa kauhisteltiin hiusdonitseja ja ns. hainhampaita tukkaansa yhä tunkevia 90-luvulle jämähtäneitä juntteja.

Minulle tuli tietenkin kova kiire kaivaa esiin kaikki vanhat hainhampaani (vaikka itse olenkin kutsunut niitä aina ihan vain nipsuiksi...) samalla innolla, jolla vetäisin ylleni legginsit heti sen yli 25-vuotiaita legginsien käyttäjiä parjaavan aloituksen jälkeen. Hiusdonitseja minulla ei valitettavasti enää ole, ja epäilen, etteivät Arnoldsin donitsit tai niiden junttiversio eli Dunkin donits käy vastaavasta.

Junttiushan on valitettavasti katoava luonnonvara, ja pelkään, että nettikeskustelujen tapa halventaa juntteja saa ne harvat yhä junttiaatetta tunnustavat tyyliniekatkin vaihtamaan reilut nyloniset vyölaukkunsa Mulberryn nahkaiseen. Kun ei se ole sama asia, vaikka juntti kuinka yrittäisi asiaa puolustella itselleen. Mielestäni junteilla on sellaista perinnearvoa, jonka pitäisi oikeuttaa juntit heti paikalla Unescon maailman kulttuuriperintölistalle, koska kyllähän kuka tahansa ulkosuomalainen katselee juhannuksena mieluummin toisen sikspäkin jälkeisissä filosofis-meditatiivisissa tunnelmissa koivua halaavaa salihousu-purjehduskenkä -yhdistelmää kuin jotain vinoa kivikasaa jossain halavatun makaronimaassa.

Täällä minä yritän siis retrojuntteilla parhaani mukaan, mutta en omista edes karvanoppia, niin että pelkään yrittämisen paistavan läpi. Mutta teen parhaani ja siitä todisteeksi tämä kuva eilisestä päivän asusta. Hainhampaat unohtuivat kuvasta pois, mutta nahkalegginsien luulisi ajavan saman asian. Minussahan olisi ainesta kunnon super-juntiksi, mutta valitettavasti Suomen kaukaisuus on tehnyt tehtävänsä ja häpeillen tunnustan olevani Italiassa ehkä korkeintaan ns. kaappi-juntti. Ulos kaapista tulen sitten, kun naapurinrouvakin laittaa tukkansa hiusdonitsilla, siihen saakka hivelen vanhaa oranssi-harmaata tuulipukuani vain salaa makuuhuoneessa kenenkään näkemättä.

Suomessa käydessä kuljen tuulipuvussa tietenkin säässä kuin säässä ja olen onnistunut vakuuttamaan Kapunkin tämän monipuolisen asukokonaisuuden eduista siinä määrin, ettei hän ihmettele (ainakaan ääneen) vaatevalintaani yhteisillä lenkeillä Lakeuren tasaisissa maisemissa. Tuulipuvusta tulikin mieleeni, että näin sitä paitsi sellaisen ensimmäistä kertaa 13 vuotta kestäneen Italian taipaleeni aikana, kun muutama päivä sitten vetäisin juoksulenkin keväisessä säässä. Jouduin todellakin pidättelemään itseäni, etten mennyt kysymään sini-violetti-vihreä-pinkissä kahisevassa vastaan tulleelta naiselta oliko hän sattumoisin käynyt vaateostoksilla Suomen-lomallaan vai mistä ihmeestä tuo Piemonten säähän kuin nenä päähän sopiva suomimamman univormu oli hänen vaatevarastoonsa päätynyt.

Junttius ei Keskustelupalstan mukaan jää toki pelkkään vaatevarastoon, vaan se liittyy erottamattomana osana myös ihmisten tapaan ajaa autoa (itsehän en todellakaan osaa liikennsääntöjä vaan menen roomalaisittain mutu-tunteella niin liikenneympyröihin kuin risteyksiinkin), kasvattaa lapsensa (myös meillä kasvatus on Muumien ja Titi-nallen harteilla) ja syödä. Junttiruokien ykkönen on tietenkin nakkikeitto, jota olenkin päättänyt laittaa heti ensi viikolla. Löysin nimittäin lihakauppiaaltani nakkeja, joissa ei ole lainkaan jauhoja tai mitään epämääräisiä eläimen osia, vaan ne ovat 80% sianlihaa ja valmistettu todellakin niista sianlihan syötäväksi kelpaavista osista.

Tällä kertaa tyydyn kuitenkin esittelemään junttiruokien kakkosen, eli junttiversion curry-kanasta. Juntille makaroonimiehelleni tämä ape maistui erinomaisesti ja hän epäili junttiystäviemme arvostavan sitä myös, eli tiedänpä millaista sapuskaa laitan seuraaville illallisvieraille.

Tarvitset
paloiksi leikeltyä kanafiletta, itse ostin 300g kahdelle hengelle
keltaisen paprikan
tuoreita herkkusieniä
sipulia tai purjoa
valkosipulia
oliiviöljyä
suolaa, pippuria, chilipippuria, currya
ruokakermaa tai jotain sen korviketta

Kuullota valkosipulia pannulla öljyssä, lisää pestyt ja viipaloidut herkkusienet. Toisella pannulla kuullota sipuli, ja kypsennä kananpalat sekä paloiksi viipaloitu paprika. Mausta kummatkin sekoitukset suolalla, pippurilla, chilipippurilla ja currylla. Todennäköisesti voit kypsentää kaikki myös samalla pannulla, mutta itse tykkään kypsentää herkkusienet erikseen niin etteivät ne ainakaan kypsy liikaa, jos kanan paistamiseen kuluu aikaa.

Kun kaikki ainekset ovat kypsiä ja kana on saanut väriä pintaan, tarkista curryn voimakkuus ja lisää joukkoon kerma. Anna hautua hetken aikaa niin, että kerma tiivistyy kastikkeeksi ja mausta vielä currylla oman maun mukaan. Tarjoile basmatiriisin kera.

Pidetään juntit lippu korkealla! Eikä unohdeta välittää armasta perintötietoa myöskään nuoremmille sukupolville tai kuten Pohojammaalla on tapana sanua: piretähän ittemme ihimisinä!

Pulkkamäessä Alpeilla

2011-01-12T06:51:00.003+01:00

Jos Seinäjoen Jouppilan vuori ei tule pohojalaasen luo, menee pohojalaanen Alpeille lohtupulkkailemaan. Eihän näitä maisemia Lakeuren Huippuvuoriin eli Jouppiskaan ja Simpsiöön voi verrata, mutta pakkohan niiren on kelevata paremman puutteessa.

Kapullakin oli vierähtänyt aikaa viimeisistä lumileikeistä, mutta ei se menoa hidastanut.

Hyvin pysyi pulkka pystyssä, vaikka vinhaa vauhtia tulimmekin alas.

Tällä kertaa emme siis lasketelleet lainkaan ihan siitäkin syystä, että laskettelukeskus on koko viikon kiinni joulun aikaisen vilinän jälkeen.

Suunnittelemme kyllä laskettelukeikkaakin, mutta silloin suuntaamme todennäköisesti Valle d'Aostaan appivanhempien luo, jotka saavat riehua Neidin kanssa sen verran, että Kapu pääsee opastamaan minua Alppien rinteiden saloissa. Minähän olen siis laskenut suksillä mäkeä joskus vuonna yksi ja kaksi siellä Jouppiskalla ja parilla muulla mäennypykällä, kun taas Kapu sijoittui nuoruudessaan slalom-kilpailuissa kymmenen parhaan joukkoon eikä suinkaan epäröi viuhtoa alas myöskään mustia rinteitä. Neiti näyttää olevan samanlainen huimapää kuin isänsä, hänellä ei päätä palellut, vaikka viilettikin yksin pulkalla rinnettä alas.

Oli kyllä ihana peuhata pitkästä aikaa lumessa. Emme oikein olleet edes ymmärtäneet itse, kuinka paljon olimme ikävöineet kunnon hankia Rooman seudulla asuessamme. Olin suorastaan ihmeissäni myös siitä, että lumessa ja jäällä kävely sujui kuin vanhalta tekijältä vaikka viime vuosina olenkin harjoitellut enemmän hiekalla taiteilua. Niin ja pitihän vielä ennen kotiin paluuta parit lumienkelitkin tehdä, ihan niin kuin Jouppiskalla aikoinaan...

Tilinpäätös ja kommentointi-uudistus

2011-01-10T07:20:00.006+01:00

Heti alkuun pientä ilmoitusasiaa: avasin kommentointimahdollisuuden myös niille anonyymeille, joilla ei ole blogger-profiilia! Eli nyt kaikki vain jättämään puumerkkiääm niin uusiin kuin vanhoihinkin postauksiin. Ja minua ei suinkaan haittaa, jos joku haluaa kertoa itsestään enemmänkin kommentissa, päinvastoin, kihisen uteliaisuudesta :) Real life-tutuille on tietenkin MUST vinkata, että kuka "Heidi" tai "Kaisu" siellä kirjoittelee ;)

Ehdin viikonlopun aikana käydä pienellä kiertoajelulla Blogistaniassa ja huomasin monien tehneen yhteenvedon viime vuoden merkittävimmistä tapahtumista ja tietenkin niistä päivän asuista ;) No, päivän asuista ei nyt kyllä tule koostetta eikä edes viime vuodesta, mutta pistän tähän pari kuvaa joulukuulta todisteeksi siitä, että en kadonnut toiselle planeetalle edes joulukuussa, vaikka juttuni välillä hiukan ufoja voivatkin olla :D

Sarjassamme kotiäiti järjestää virikkeitä lapselleen on vuorossa osa x eli vierailu paikallisella paloasemalla...

Ja juu, emme ystävättäreni kanssa menneet ainoastaan ihailemaan raavaita uroksia tulenkestävissä puvuissaan, olimmehan joutuneet raahaamaan paikalle myös mustasukkaiset aviomiehemme. Sen sijaan tutustuimme sammutusvälineisiin ja pääsimmepä me Neidin kanssa paloauton kyytiinkin :) Huom. nuo korkkarit, joilla oli tosi kätevää nousta pelkääjän paikalle...

Kun on kyse avoimista päivistä italialaisella palolaitoksella, on vierailun painopiste tietenkin ruokatarjoilussa. Meille siis tarjoiltiin ns. palomiehen aamiainen pikkupizzoineen ja muine herkkuineen. Tosi epäilen, että jos palomiehet syövät näin joka päivä, ehtivät talot palaa useampaan kertaan poroksi, kovin nopeasti he eivät voi lyllertää sammuttamaan sipsit ja muut naposteltavat mahassaan ;)

Joulun vietto sujui meillä hyvin rauhallisesti, Kapu oli töissä kaikki joulunpyhät. Joulupäivänä ehdimme kuitenkin vierailla anoppilassa syömässä itsemme ähkykuntoon. Myös lahjojen suhteen otimme iisisti, sukulaisille väsäsimme Neidin kanssa sormiväreillä koristeltuja "käyttöesineitä". Minä siis maalasin pohjavärin ja Neiti antoi luovuutensa kukoistaa sormivärien avulla esineiden pintaan. Neidille ei mitään valtavaa lahjakasaa koottu, isovanhempien, kummivanhempien ja mamman ja papa'n lahjat olivat kuitenkin mieluisia ja niillä kaikilla on leikitty vielä joulun jälkeenkin. Ensi jouluksi taas sain tästä näyteikkunasta lahjavinkin ainakin anoppia ajatellen: suloisesti aseteltuja "pyyheveistoksia":

Joulunalla kaupungissamme oli myös karuselli, ja siellä tuli käytyä harva se iltapäivä. Yksi Neidin lemppareista oli tietenkin prinsessavaunu hevosineen! Tosin lievästä huimauksesta kärsivän mamman tehtävänä oli tietenkin siirtää Neiti vempeleestä toiseen, ainakin neljässä ehdittiin istuskella aina yhden kierroksen aikana...

Ennen joulua äitini pääsi käymään luonamme ja toi mukanaan itsensä, piparkakkumausteiden, muottien, torttuhillon ja lukuisen lahjojen lisäksi myös tämän YLÄASTEELLA ostamani neuleen! Mietin vain, että kuinka himskatin isolta se on näyttänyt päälläni yläasteella, jolloin olin samanpituinen kuin nyt (170cm) mutta painoin n. kymmenen kiloa vähemmän. No joka tapauksessa on kiva huomata, että hamstrausluonteestani on iloa, vaikka äitini kyseleekin epätoivoissaan, saisiko viedä vanhat vetimeni vaatekeräykseen. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, tulevatko kivipestyt, korkeavyötäröiset farkut, värikkäät tennissukat ja sekä antiikkinahkaiset rotsit uudelleen muotiin, niin että vastaus on aina ei! :D

Piparitalkoot onnistuivat muuten hienosti, ahkerimmaksi taikinansyöjäksi paljastui Neiti Aurinkoinen (yllättävää...) ja ahkerimmaksi leipojaksi Kapu! Hän teki muumimuoteilla oikein machoja hehtopipareita eikä edes mussuttanut taikinaa, johtuen siitä yksinkertaisesta syystä, ettei siippani ole suuri kanelinystävä. Pullaankin laitan väliin mieluummin nutellaa kuin kanelia, vaikka pieniä määriä hän nyt pystyykin syömään ilman valitusta. Mutta jäipähän enemmän pipareita minulle ja Neidille, tosin eivät ne kauan kestäneet siltikään. Äiteen tuomaa siirappia on vielä tilkka jäljellä... mahtaako joulupukki suuttua, jos leivonkin pipareita uuden satsin vielä näin tammikuussa? ;)

Laiska töitään luettelee

2011-01-08T21:37:00.009+01:00

...mutta kun allekirjoittanut sattuu olemaan niin patalaiska, että käyttää kiirettä tekosyynä, joka muka on estänyt blogin päivittämisen... *punastuu häpeästä*

Todellisuudessa olen viime aikoina käynyt tekemässä tihujani eräällä keskustelufoorumilla, jonka puheenaiheet vaihtelevat ruuanlaitosta ja lastenkasvatuksesta muotiin ja sen lieveilmiöihin. Mieleeni on jäänyt hyvin aloitus, jonka mukaan kaikki yli 25-vuotiaat legginsejä käyttävät pitäisi panna nurkkaan häpeämään. Aah... sepä sattui, itse kun olen tunnetusti yli 25-vuotias ja rakastan legginsejä... Kun tässä vuosien myötä on masuakin kertynyt sen verran, että mikäs sen mukavampaa kuin asu, joka ei kiristä vyötäröltä eikä mistään muistakaan strategisista paikoista.

Ja saadakseni teinibloggareiden korvat savuamaan tulta, hankin jopa säärystimet leggareiden päälle noin niin kuin äänettömäksi vastalauseeksi muotimaailman ikärasisteille. Hah, siitäs saatte!

Ok, en ole ainoastaan lorvaillut kirjoittelemassa enemmän tai vähemmän painavia mielipiteitäni lastenkasvatuksen ja legginsien syvimmästä olemuksesta, vaan olen myös syljeskellyt kattoon ja siinä sivussa pistänyt pöperöä pöytään sekä Kapulle että Neiti Aurinkoiselle. Uudenvuoden aattona menu koostui pastasta simpukkakastikkeella sekä täytetystä paistirullasta, jonka reseptin laitan nyt kiertämään.
Tarvitset n.

500-600g painoisen paistin, joka avataan niin, että se on parin sentin paksuinen.
kourallisen kuivattuja metsäsieniä
valkosipulia
persiljaa
150g speck-kinkkua tai jos sitä ei ole saatavilla, niin sen voi korvata savustetulla pekonilla
100g tuorejuustoa
öljyä, suolaa, pippuria
n. 1,5dl lihalientä

Turvota ensin sienet lämpimässä vedessä n. 30 minuuttia. Paista niitä sitten pannulla, jossa olet kuullottanut valkosipulia öljyssä. Mausta suolalla, pippurilla ja persiljalla.
Laita sienet, kinkku (tai kypsennetty pekoni) ja tuorejuusto mikseriin ja sekoita, kunnes niistä tulee varsin hienojakoista tahnaa. Levitä tahna paistin päälle.

Kierrä paisti rullalle, sido paistamisen kestävällä narulla.

Ruskista rullalle kääritty paisti pannulla öljyssä. Laita se sitten voideltuun uunivuokaan, valele lihaliemellä ja pistö uuniin 180 asteeseen. Valele säännöllisesti lihaliemellä. Paista n. 45 minuuttia jos haluat lihasta hiukan punertavaa, tai hiukan kauemmin, jos haluat paistista täysin kypsää.

Hyvää ruokahalua, ja muista pistää legginsit jalkaan, että masuun mahtuu sekä paisti että lisukkeena tarjoamani sieni-peruna-kohokas, jonka ohjeen löydät täältä.

Joulumarkkinat

2010-12-11T20:56:00.009+01:00

Hupsista, taas on ehtinyt vierähtää pari viikkoa ilman, että olen ehtinyt lainkaan Blogistaniaan. Syytän moisesta hämäräperäisestä luonnonilmiöstä sitä kuuluisaa Zone-dieettiä, joka on saanut niin mahtavan draivin päälle, että aika kuluu melkein kokonaan liesussa Neiti Aurinkoisen kanssa...

Täällä Piemontessa on siitä kivaa olla kotiäiti, että nähtävää ja tekemistä riittää myös talvella. Lapsiperheillekin. Ei, ei täällä mitään Disneylandia ole, mutta kummasti vain saamme ajan kulumaan tuolla kylillä ihan kävelyretkillä. Ja pari kertaa viikossa on perhekerho ja keskiviikkoisin käymme leikkijumpassa. Nyt joulun alla käymme esim. harva se iltapäivä ihailemassa yhteen kotikaupunkimme kirkoista rakennettua mekaanista seimeä liikkuvine hahmoineen. Jos saan seimen rakentajilta luvan, otan siitäkin kuvia, näin sanallisesti tuota taideteosta on vaikea kuvailla.

Keskiviikkona eli 8. joulukuuta oli Festa dell'Immacolata eli Madonnan juhla. Silloin perinteisesti pannaan joulukoristeet esille, siis kaikki tilpehöörit joulukuusesta siihen seimeen. Me kävimme ystävättäreni kanssa lähikaupungissa Joulumarkkinoilla. Mukana Neiti Aurinkoinen ja hänen 2 kuukautta vanhempi poikakaverinsa.

Joulumarkkinat olivat ihan perinteiset myyntikojuineen, joululauluja soittavine puhallinorkestereineen ja glögi eli vin brulee-tarjoiluineen. Olipa paikalla myös joulupukki, jolle kerroin toimivani hänen Italian agenttinaan ja kontrolloivani kuka on kiltti ja kuka tuhma. ;) Mutta suuntasimme juuri näille markkinoille nimenomaan siksi, että esillä (ja lasten vapaasti kokeiltavissa) oli myös perinteisiä puuleluja, joita paikalliset käsityöläiset lainaavat eri markkinoille. Mielestäni todella huikeita "leluja", Neiti tykkäsi hurjasti keinukukosta.

Mutta hienoin kaikista oli ehkä tämä Troijan hevonen, joka todellisuudessa oli liukumäki! Pepusta siis kiivettiin sisään ja edestä laskettiin alas.

Puulelujen joukossa oli myös tämä lehmä, jonka puu-utareista valui pienten käsien lypsäessä riisiä. Ei voi kuin ihmetellä paikallisten käsityöläisten luovuutta.

Puuleluja oli tosiaan kaikenlaisia, keinuhevoset ja rattailla varustetut näyttivät olevan yleisiä suosikkeja.

Jostain syystä en ole viime aikoina jaksanut ottaa päiväasu-kuvia... Mutta tämä unohtumattoman elegantti poseeraus korvatkoon tuon puutteen toistaiseksi...

Täällä Pohjois-Italiassa on muuten tosi kaunista, kun erityisesti Alpeilla kaikissa kirkoissa on todella kuvaukselliset jouluvalot. Aina kun mennään anoppilaan, ihailen pimeällä vuorenrinteiltä erottuvia joulukortteja muistuttavia kirkkoja.

Koen olevani hyvin onnekas, kun saan olla Neiti Aurinkoisen kanssa kotona eivätkä meitä siis sido mitkään erityiset aikataulut, liikumme aika vapaasti ruoka-aikojen ja päikkäreiden rytmin mukaan. Ja tiedän olevani ekstra-onnekas, että minulla on täällä hyvä ystävätär, joka on myös kiinnostunut kulkemaan siinä mielessä lasten ehdoilla, että pyrimme tarjoamaan lapsille hauskoja vierailukohteita harva se päivä.. Esimerkiksi huomenna sunnuntaina meidän olisi tarkoitus mennä naapurikaupungin palolaitokselle, jossa on Pyhän Barbaran eli pelastustyöntekijöiden suojelupyhimyksen juhlan kunniaksi avoimet ovet. Siinä lienee elämystä myös meille vanhemmille...

Omat menot ovat aika lailla minimissä, meikäläinen ei zumpaa tai käy viettämässä baarissa tyttöjen iltaa. Mutta kuten ystävättäreni on todennut useamman kerran, lapset ovat pieniä vain lyhyen ajan. Itsestä ohjelman järjestäminen nimenomaan Neiti Aurinkoista ajatellen ei tunnu uhraukselta, nautin itsekin, kun näen hänen pitävän hauskaa. Tosin myönnetään, että aika kuluu yhdessä hujauksessa varsinkin silloin, kun mukana on muitakin aikuisia. Viime aikoina olemmekin olleet ystävättäreni kanssa aika lailla paita ja peppu, lyömmehän yhdessä kulkiessamme kaksi kärpästä yhdellä iskulla: lapsilla on seuraa toisistaan ja meillä toisistamme. Bloggailulle ei sitten juuri olekaan liiennyt aikaa, mutta lupaan YRITTÄÄ parantaa tapani ;)

Kotiäiti paljastuu lukutoukaksi

2010-11-30T14:50:00.003+01:00

Tässä meemi kaikille kirjojen ystäville ja muuten vain vinkkilistaksi niille, jotka eivät tiedä, mitä kirjastosta lainaisivat. Eli boldaa lukemasi kirjat, kursivoi ne, jotka ovat jääneet kesken ja jätä normaaleiksi ne, joita et ole lukenut. Voin suositella lämpimästi kaikkia itse lukemiani kirjoja, yhtään tylsää tai huonoa ei ollut joukossa :)

+ EDIT : Tein tämän listan alunperin facebookissa, ja kun olen taas viikona kahdestaan Neidin kanssa, en taida ehtiä muuten päivittämään blogia, vaan kopsasin saman listan vain tänne :) Myös Stazzylla oli siis tämä sama lista käytössä :) Minulla ei ole muuten aavistustakaan, kuka listan on kirjoittanut ja millä perusteella, englanninkielinenhän se on, niin että varmaankin anglosaksisesta maasta kotoisin :) Sorry, en ehdi kommentoida laatikkoon erikseen, kun teen käännöstä :) Niin ja itsellä taitaa olla tässä listassa pieni etulyöntiasema, kun pääaineenihan on englannin kirjallisuus ja sivuaine espanjan ja italian lisäksi angloamerikkalainen kirjallisuus, listan kirjoista moni on ollut tenttikirjojani...

1 Pride and Prejudice - Jane Austen

2 The Lord of the Rings - JRR Tolkien

3 Jane Eyre - Charlotte Bronte

4 Harry Potter series - JK Rowling

5 To Kill a Mockingbird - Harper Lee

6 The Bible

7 Wuthering Heights - Emily Bronte

8 Nineteen Eighty Four - George Orwell

9 His Dark Materials - Philip Pullman

10 Great Expectations - Charles Dickens

11 Little Women - Louisa M Alcott

12 Tess of the D’Urbervilles - Thomas Hardy

13 Catch 22 - Joseph Heller

14 Complete Works of Shakespeare (MACBETH, ROMEO & JULIET, HAMLET, MERCHANT OF VENICE... That's 'bout it)

15 Rebecca - Daphne Du Maurier

16 The Hobbit - JRR Tolkien

17 Birdsong - Sebastian Faulk

18 Catcher in the Rye - JD Salinger

19 The Time Traveler’s Wife - Audrey Niffenegger

20 Middlemarch - George Eliot

21 Gone With The Wind - Margaret Mitchell

22 The Great Gatsby - F Scott Fitzgerald

24 War and Peace - Leo Tolstoy

25 The Hitch Hiker’s Guide to the Galaxy - Douglas Adams

27 Crime and Punishment - Fyodor Dostoyevsky

28 Grapes of Wrath - John Steinbeck

29 Alice in Wonderland - Lewis Carroll

30 The Wind in the Willows - Kenneth Grahame

31 Anna Karenina - Leo Tolstoy

32 David Copperfield - Charles Dickens

33 Chronicles of Narnia - CS Lewis

34 Emma -Jane Austen

35 Persuasion - Jane Austen

36 The Lion, The Witch and the Wardrobe - CS Lewis

37 The Kite Runner - Khaled Hosseini

38 Captain Corelli’s Mandolin - Louis De Bernieres

39 Memoirs of a Geisha - Arthur Golden

40 Winnie the Pooh - A.A. Milne

41 Animal Farm - George Orwell

42 The Da Vinci Code - Dan Brown

43 One Hundred Years of Solitude - Gabriel Garcia Marquez

44 A Prayer for Owen Meaney - John Irving

45 The Woman in White - Wilkie Collins

46 Anne of Green Gables - LM Montgomery

47 Far From The Madding Crowd - Thomas Hardy

48 The Handmaid’s Tale - Margaret Atwood

49 Lord of the Flies - William Golding

50 Atonement - Ian McEwan

51 Life of Pi - Yann Martel

52 Dune - Frank Herbert

53 Cold Comfort Farm - Stella Gibbons

54 Sense and Sensibility - Jane Austen

55 A Suitable Boy - Vikram Seth

56 The Shadow of the Wind - Carlos Ruiz Zafon

57 A Tale Of Two Cities - Charles Dickens

58 Brave New World - Aldous Huxley

59 The Curious Incident of the Dog in the Night-time - Mark Haddon

60 Love In The Time Of Cholera - Gabriel Garcia Marquez

61 Of Mice and Men - John Steinbeck

62 Lolita - Vladimir Nabokov

63 The Secret History - Donna Tartt

64 The Lovely Bones - Alice Sebold

65 Count of Monte Cristo - Alexandre Dumas

66 On The Road - Jack Kerouac

67 Jude the Obscure - Thomas Hardy

68 Bridget Jones’s Diary - Helen Fielding

69 Midnight’s Children - Salman Rushdie

70 Moby Dick - Herman Melville

71 Oliver Twist - Charles Dickens

72 Dracula - Bram Stoker

73 The Secret Garden - Frances Hodgson Burnett

74 Notes From A Small Island - Bill Bryson

75 Ulysses - James Joyce

76 The Inferno - Dante

77 Swallows and Amazons - Arthur Ransome

78 Germinal - Emile Zola

79 Vanity Fair - William Makepeace Thackeray

80 Possession - AS Byatt

81 A Christmas Carol - Charles Dickens

82 Cloud Atlas - David Mitchell

83 The Color Purple - Alice Walker

84 The Remains of the Day - Kazuo Ishiguro

85 Madame Bovary - Gustave Flaubert

86 A Fine Balance - Rohinton Mistry

87 Charlotte’s Web - E.B. White

88 The Five People You Meet In Heaven - Mitch Albom

89 Adventures of Sherlock Holmes - Sir Arthur Conan Doyle

90 The Faraway Tree Collection - Enid Blyton

91 Heart of Darkness - Joseph Conrad

92 The Little Prince - Antoine De Saint-Exupery

93 The Wasp Factory - Iain Banks

94 Watership Down - Richard Adams

95 A Confederacy of Dunces - John Kennedy Toole

96 A Town Like Alice - Nevil Shute

97 The Three Musketeers - Alexandre Dumas

98 Hamlet - William Shakespeare (contained within the complete works)

99 Charlie and the Chocolate Factory - Roald Dahl

100 Les Miserables - Victor Hugo

Totaaliväsymys ja sen voittaminen

2010-11-25T14:07:00.002+01:00

Viime aikoina olen ollut hillittömän väsynyt. Ehkä väsyneempi kuin koskaan aikaisemmin elämässäni. Se on aika paljon se, jos ottaa huomioon, että vuonna 2009 nukuin keskimäärin 4-5 (pätkissä) öisin ja joskus jouduin pärjäämään tunnin yöunilla. Täytyy tosin tunnustaa, että kaksi kertaa sain nauttia ylellisistä 5 tunnin unista siis putkeen nukuttuina, ensimmäisen kerran Neidin nukkuessa pari viikkoisena tuon historiallisen 5 tuntia putkeen isänsä rinnan päällä ja toisen kerran Neidin ollessa 7 kuukautta, kun hän erehdyksessä (ja ensimmäisen ja ainoan kerran ennen 18kk ikää...) nukkui 9 tuntia putkeen. Ok, You get the picture, vai mitä?

No, omituista kyllä Neiti Aurinkoisen ryhdyttyä nukkumaan paremmin, on minusta tullut entistä väsyneempi. Olen yrittänyt miettiä väsymykselle syytä, kun en kerran yöunia siitä ainakaan voi syyttää, olenhan nauttinut jo useamman kuukauden ajan 5 tunnin unipätkistä harva se yö ja pari yötä sitten vetelin 6 tuntia putkeen (sitä ei tapahtunut muuten edes ennen Neidin syntymää, olen aina kärsinyt katkonaisista yöunista ja tämän vuoksi tod. näk. olen suhtautunut Neidinkin heräilyyn suht kärsivällisesti, eihän omena voi kauaksi puusta pudota...)!

Yhtäkaikki olen tallustellut ympäriinsä koomassa ja useamman kerran olen joutunut nukkumaan päiväunet, kun erityisesti lounasaikaan silmäluomet vain ovat painuneet kiinni. Olen muutenkin ollut hyvin hajamielinen. Viime viikolla kävin ruokakaupassa Neidin kanssa ja huomasin vasta kotona, että ostokset olivat jääneet kaupan kassalle. Minulla ei ollut hajuakaan, olinko unohtanut ne esim. portille sitä avatessani tai jalkakäytävälle odottaessani rakosta tienylitykseen, mutta lopulta löysin ne kassalta. Muutama päivä sitten unohdin lompakkoni vihannesmyyjälle, joka joutui juoksemaan perässäni puoli kaupunkia ennen kuin sai minut kiinni. Entä arvatkaa miltä tuntui, kun muistin Neiti Aurinkoisen rokotusajan päivä sen jälkeen?

Ei hätiä mitiä. Ensinnäkin kävin hakemassa apteekista homeopaattista troppia väsymykseen. Siitä on ainakin se ilo, että säilytysaineena käytettävä alkoholi saa mukavasti hiprakkaan. Koska viina on kuitenkin viisasten juoma ja minulla taas rynnii lepakoita vintillä, päätin käydä ihan lääkärin luona hakemassa lähetteen verikokeisiin. Ihan siltä varalta, ettei syy väsymykseen olisikaan se sinne tänne lennähtelevä imetyksen jälkeinen masennus tai kananlentoa muistuttava vauvakuume, joka lopahti heti ovulaation jälkeen.

Sana come un pesce... terve kuin kala... ainakin melkein. Verensokerin paastoarvo oli nimittäin borderlinella, kuten tohtori asian ilmaisi. Siis liian korkea! Minulla, jolla oli raskausaikanakin alarajaa liippaavat arvot ja jolla sokerirasituksessa insuliini toimi niin tehokkaasti, että tunnin jälkeen arvo oli jo palautunut lähtökuoppaan!

Siis suinpäin kirjakauppaan etsiskelemään tietoa verensokerista ja sitä hillitsevästä ruokavaliosta. Eritoten minua kiinnosti Barry Searsin kehittämä Zone-dieetti ja ostinkin italialaisen ravitsemustieteilijän kirjoittaman oppaan, jossa dieettiä sovelletaan Italian ruokakulttuurissa. Siltä varalta, että syy tähän uuupumukseen olisikin korvien välissä, nappasin mukaan myös Meditation for Dummies -oppaan, mutta sitä en ole vielä ehtinyt selailemaan. Nimittäin jo ensimmäisellä arvonnalla taisi tulla bingo!

Olen syönyt siis nyt muutaman päivän ajan zone-dieetin mukaan, ja olo oli parempi jo vajaan vuorokauden jälkeen. Totta puhuen toisena päivänä heräsin täynnä energiaa! Ihmeellistä, tunsin olevani jälleen oma itseni kaiken tämän haahuilun jälkeen. Yhdenkään aterian jälkeen ei ole tullut sitä tavallista ruokalevon pakkoa ja on ollut hassua illalla, kun en olekaan kaatunut sänkyyn puolikuolleena väsymyksestä. Olen jaksanut käydä myös lenkillä ja treenata crosstrainerilla, mikä osaltaan avittaa hyvää oloa. Ihmeellisintä on, ettei minun ole tehnyt lainkaan mieli pastaa, leipää, leivonnaisia tai muita hiilihydraatteja. Omenoita ja kasviksia kyllä, ja niitä olenkin sitten syönyt. Ja söin kyllä toissapäivänä myös hiukan pastaa, sekin on sallittua, kunhan sitä syödään vain rajoitetusti ja ateria on kokonaisuudessaan tasapainoinen Zone-dieetin periaatteiden mukaan.

Nyt jännätään, että kauanko tätä iloa riittää... Toisaalta, helpottavaa tietää, että vaikka silloin tällöin pastaan tai muihin herkkuihin tulisikin sorruttua, ei se haittaa mitään, kunhan seuraavalla aterialla taas pyritään syömään tasapainoisesti. Ja ainakin tiedän, miten väsymyksestä pääsee eroon, jos se joskus ruokavalion lipsuessa pahoille teille pääsee uusiutumaan...

Pyhimyksiä, onko heitä?

2010-11-21T09:57:00.002+01:00

Lonkalta voin vastata, ettei ainakaan tässä taloudessa. Vaikka olenkin tämän huushollin paras äiti ja erinomaisin aviovaimo, on minullakin heikot hetkeni. Niin kuin myös kotimme ihanimmalla lapsella ja lemmenpesämme upeimmalla aviomiehellä.

Nettipalstailua koskeneesta postauksesta tuli mieleeni äitiys. Ja erityisesti nettipalstoilla yleinen sädekehän kiillottaminen. Koska tottahan meillä äideillä sellaisia valoilmiöitä löytyy, vaikka ne saattavatkin pölyyntyä komerossa suurimman osan vuodesta. Mutta aina silloin tällöin se sädekehäkin kannattaa ottaa esille ja asettaa niille maantienvärisille kutreille tiaran tapaan. Koska omalle kakarallesi olet maailman parhain äiti. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvia perheitä lukuunottamattahan kersallasi kun ei ole vertailupohjaa. Ellei pahaan äitipuoleen vertaamista lasketa, mutta sekään ei ole sama asia. Ja vaikka naapurin neuroottis-vimmainen askartelija-leipuri vaikuttaakin tehokkaammalta, ei hänkään olisi sen kummoisemmin jaksanut sinun tenavasi kanssa niinä hirviöpäivinä, joista voisi tehdä leikkaamattomana selkäpiitävärisyttävän Halloween-pätkän kiukkukohtauksineen kaikkineen. Joo, tiedetään, kiukkukohtaukset ovat normikamaa taaperoperheissä. Silloinkin, kun känkkäränkkätuulella ovat sekä mukula että äiti.

Jottei realismi unohtuisi tästäkään blogista, päätin tehdä omaa plus-miinus -listaani. Ei mitään niin huonoa, jottei jotain hyvääkin. Ja toisinpäin. Omasta äitiydestäni en aio pyytää arvosanaa, vaan vaadin itselleni laudaturin. Tai vähintäänkin magna cumin. Vai mikäs se niiden välinen arvosana olikaan?

+ saa kärsivällisyyteni. Ainakin miehen mukaan jaksan olla hyvin kärsivällinen tyttäremme kanssa. Yritän parhaani. Tai en oikeastaan. Minä vain olen kärsivällinen. Paitsi niinä heikkoina hetkinä, joita jostain syystä ilmenee sitä useammin, mitä lähemmäs virallista uhmaikää mennään...

- saa kärsimättömyyteni. Kun takana on hyvin valvottu yö tai vetämätön olo kivan pienen nuhakuumeen vuoksi, ei lastenkasvatusoppaiden mantroja jaksa hokea kovin kauan. Niin että kun taapero vetäisee jälleen kerran herneen nenäänsä ja alkaa paiskoa muovailuvahaa ympäriinsä, ei turhautunut äiti jaksakaan "tukea lapsukaisensa negatiivisten tunteiden ilmaisua sanallisin keinoin", vaan pakkaa muovailuvahan vähäeleisesti takaisin purkkeihin ja häipyy toiseen huoneeseen laskemaan kymmeneen. Jonka jälkeen ehkä sitten jaksaakin taas ymmärtäväisesti todeta, että "onpas mamman hellantelttu vihainen. Mikäs noin harmittaa? Kuinkas saisimme kiukun katoamaan? Haluaisitko kenties halata tai pussata...?"

+ Omistautuminen lapselle. Yhdessä leikkiminen, lukeminen, puhuminen ja muut aktiviteetit, jotka saavat lapsen hyvälle tuulelle. Tyttö on selvästikin onnellinen silloin, kun saa minulta huomiota ja vietän aikaa hänen kanssaan. Siis todellakin keskityn häneen enkä silmäile toisella silmällä FB-kavereiden kuulumisia iPhonesta.

- Lapsen jättäminen huomiotta. Koska kotiäitikään ei repeä useampaan paikkaan yhtä aikaa. Jonkun on tehtävä kotityötkin ja aamuäreänä ihmisenä minun on saatava syödä aamiainen rauhassa tietokokeen äärellä ennen kuin olen valmis leikkimään ja muuhun taaperoa kiinnostavaan touhuiluun. Tosin näistä hetkistä on ollut se hyöty, että Neiti on oppinut leikkimään osan ajasta myös itsenäisesti. Lohdutan itseäni, että vanhemmilta saatavien virikkeiden rajallisuus lisää luovuutta, mielikuvistusta ja kykyä viihtyä itsekseen. Näitäkin ominaisuuksia tarvitaan elämässä. Mutta riittämättömyyden tunteelta ei voi välttyä silloin, kun äitikin tarvitsee yöunia eikä voi silittää vaatteita pelkästään lapsen nukkuessa.

+ Ruoanlaitto. Lapseni ei syö valmisruokia, vaan teen itse ruoat sekä hänelle että (useimmiten) myös meille. Osin siitä syystä, että Italiassa eines on käsitteenä täysin tuntematon. Osittain siksi, että nautin laittaessani ruokaa rakkaimmilleni. Jos ruoanlaitto turhauttaisi, en kyllä paukuttaisi päätäni seinään vaan tyytyisin seesteisesti valmisruokiin. Pari päivää sitten löysin jopa kaardemummaa ja ryhdyin pullantuoksuiseksi äidiksi. Tuloksena oli eteläisen Euroopan rumimmat korvapuustit, mutta himskattirallaa kun ne maistuivat hyvälle. Ja tyttö ihastui pulliin niin kovasti, ettei juuri muuta hokemutkaan koko iltana: Lisää pullaa, lisää mamman pullaa. Tätä voi jo kutsua succeeksi, siitä korvapuustien väsyneestä ulkonäöstä huolimatta.

- Lapsen opettaminen huonoille tavoille. Keksin muka näppärän keinon saada venkoileva ja vastaanhangoitteleva lapsi pukeutumaan nopeammin: kehuin vaatteiden olevan ekstra-nätit ja suosittelin peilin edessä ihailua heti pukeutumisen jälkeen. Tuloksena tyttöseni ravaa jatkuvasti peilin edessä itseään ihailemassa ja haluaa pitää sisällä kotona untuvatakkia siksi, että "vaalea punainen" on niiiiin nätti ja "i(h)ana" . Kauniit vaatteet esitellään myös esim. kauppareissulla tuntemattomille, vaikka he eivät suomenkielistä sanaa "takki" tunnekaan. Voisin listata myös muita esimerkkejä paheiden siirtämisestä seuraavalle sukupolvelle, mutta en kehtaa.

- Epäjohdonmukaisuus. Lapsen perusturvallisuuden ja hyvän itsetunnon perustana on kuulemma vanhempien johdonmukaisuus. Ankarakin kasvatus on parempi perusturvallisuuden kannalta kuin epäjohdonmukainen, jossa lapsi ei aavista, millaisesta käytöksestä on minkinlaiset seuraamukset. Ok, minä yritän olla johdonmukainen. Mutta aina se ei onnistu. Ehkä siksi, etten ole itse erityisen johdonmukainen, vaan aika lailla neljän tuulen rieputeltavissa. Esimerkkejä: joskus saa katsoa televisiota, joskus ei saa. Joskus saa kävellä vapaasti, joskus vain käsi kädessä. Joskus saa paiskoa tavaroita, joskus ei saa. Joskus saa kiipeillä, joskus ei saa. Joskus saa kulkea sämpylä kädessä pitkin tupaa, joskus on syötävä vain istualtaan. Vain muutamassa asiassa olen aina johdonmukainen: ruumiillinen kuritus on perheessämme kielletty, eikä koskaan saa paheksua tytön luonnetta, ainoastaan käytöstä.
Muoks* Toisaalta epäjohdonmukaisuudesta johtuen noista eri käytösesimerkeistä ei ole oikeastaan koskaan mitään seuraamusta, niin että epäjohdonmukaisuuskin on aika suhteellista. Neiti harvoin protestoi oikein mitään, vaan rennon ja joustavan luonteen omaavana pyrkii sopeutumaan "aikuisten" sääntoihin niin järjettömiltä kuin niiden täytyy välillä tuntuakin. Jos Neiti alkaisi protestoida esim. tuolissa syömistä, niin toivon mukaan ymmärrän olla johdonmukaisempi noidenkin asioiden suhteen...
Onneksi Neiti ei toistaiseksi ole kysellyt, että miksi vieraissa saa syödä vain tuolissa istuen, mutta kotona eletään kuin pellossa... jossain vaiheessa pitää kai opettaa ihmisten tavoille myös kotona...

Näillä eväillä mennään. Pidetään peukkuja pystyssä ja toivotaan parasta...